Maria Huntington iloitsee Dina-rotikasta – Toisen koiran aika on kun lapsihaaveet puoliso Riku Dufvan kanssa ensin toteutuvat

Moniottelija Maria Huntington, 24, ei ensin halunnut rottweileria. Koirarotu sulatti hänen sydämensä ja nyt perheessä asustaa myös Dina-koira.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Maria Huntington ihastui lopulta rottweiler-rotuun. Dina saa koirakaverin vasta, kun lapsihaaveet toteutuvat.

Moniottelija Maria Huntington, 24, ei ensin halunnut rottweileria. Koirarotu sulatti hänen sydämensä ja nyt perheessä asustaa myös Dina-koira.
(Päivitetty: )
Teksti: Anastasia Ranta 

Maria Huntington puoliso, entinen jääkiekkoilija Riku Dufva ilmoitti koirahaaveestaan jo seurustelusuhteen alkumetreillä.

”Riku sanoi heti seurustelusuhteen alussa, että meille tulee rotikka”, Maria Huntington muistelee ja kertoo, ettei itse ollut ensin yhtä varma koirarodusta.

Myöhemmin perheelle tuli rottweiler hoitoon. Maria jäi koiran kanssa kaksin ja ihastui rotuun.

”Rottweiler on ihanan lempeä, perhekeskeinen ja läheisyydenkipeä rotu.”

Vähän ajan kuluttua he jo lähtivätkin katsomaan rottweilerin pentuja. Joulukuussa 2019 perheeseen saapui oma rotikka, Dina.

”Valitsimme Dinan, koska se tykkäsi heti olla sylissä ja lähellä.”

Koiran hyvinvointi mielessä

Dina on yhdistänyt perhettä. Marian perheeseen kuuluu hänen miehensä lisäksi puolison 7-vuotias poika.

”Koirasta on meille kaikille paljon iloa, me kaikki lenkitämme ja huolehdimme siitä”, Maria Huntington kertoo.

Dinasta huolehtiminen on myös opettanut lapsesta haaveilevalle Marialle vastuuta.

”Mietin päätöksissäni koirani hyvinvointia. Kuinka pitkään Dina voi olla yksin kotona? Pitääkö viedä vielä se uudestaan lenkille, jotta se saa tarpeeksi liikuntaa?”

 ”Metsässä Dina on onnellisimmillaan”

Korona-aika on mahdollistanut enemmän aikaa koiran kanssa.

”On tullut oltua enemmän luonnossa juuri Dinan takia. Metsässä Dina on onnellisimmillaan. ”

Dina tykkää leikkiä myös Marian treenikaverin, moniottelija Miia Sillmannin novascotiannoutajan, Sulon kanssa.

Kotona Dina on välillä varsinainen rontti.

”Usein tullessani treeneistä kotiin otan sukat pois jalasta. Jos erehdyn laittamaan ne väärään paikkaan, ovat ne heti Dinan suussa. Pipot ovat myös kova juttu.”

Lapset ensin, vaikka pariskunta haaveilee jo toisesta koirasta

Pariskunta haaveilee jo toisesta koirasta, sen nimikin on jo mietitty. Koiran aika koittaa kuitenkin vasta myöhemmin, yhteisen lapsen aika on ensin. Pentukoira ja pieni lapsi eivät välttämättä ole hyvä yhdistelmä.

”Otamme toisen koiran vasta silloin, kun olemme saaneet yhteisiä lapsia ja he ovat kasvaneet”, Maria Huntington kertoo.

Lue myös: Seitsenottelija Maria Huntington urheilijoiden ulkonäköpaineista: ”Kukaan ei tiedä, mitä kulissien takana tapahtuu”

X