Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko: ”Luotamme edelleen suunnittelijoihimme”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Tiina Alahuhta-Kasko
Alahuhdan perhe vietti vuoden Sveitsissä, kun Tiina oli 8-vuotias: ”Se oli tärkeä kokemus, joka sytytti innostuksen kieliin ja kulttuureihin.” © Kristiina Kurronen/Otavamedia
Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko puettiin marimekkoon jo lapsena.

Tiina Alahuhta-Kasko, 34, on tuttu näky täällä Helsingin Herttoniemessä Marimekon pääkonttorin yhteydessä sijaitsevassa kangaspainossa. Hän keskeyttää vähän väliä lauseensa moikatakseen ohikulkevia.

”Kiertelen ainakin tunnin päivässä juttelemassa epämuodollisesti ihmisten kanssa. Kyselen esimerkiksi siitä, mitä he paraikaa tekevät”, Alahuhta-Kasko selittää.

”Johtajan tärkeimpiä ominaisuuksia on kuunteleminen ja toisilta oppiminen.”

Muistatko kaikkien marimekkolaisten nimet?

”Minulla on huono nimimuisti, mutta kasvomuistini on hyvä. Tunnistan jokaisen.”

Joidenkin nimet ovat silti ehtineet painua mieleen, sillä tehtaalla on edelleen töissä heitä, joka tulivat taloon jo Armi Ratian aikaan 1970-luvulla.

Iloiset takit

Tiina Alahuhta-Kasko on toimitusjohtajana tuore, mutta marimekkolaisena konkari.

Hän tuli taloon kymmenen vuotta sitten, vielä opiskelijana. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Marimekko on ainoa työpaikka, jossa Alahuhta-Kasko on valmistumisensa jälkeen ollut.

Tai itse asiassa Marimekossa täyttyi kolme rakkautta yhdellä kertaa.

Oli oikea ala, oikea yritys – ja Kirsti Paakkanen, yhtiön tuolloinen toimitusjohtaja.

Marimekko tuli pikku-Tiinan iholle jo kolmevuotiaana. Silloin hän sai ensimmäisen marivaatteensa isoäidiltään. Kesämökillä mummo ja Tiina kävelivät samanlaisissa taskumekoissa, Iloisissa takeissa, hakemaan munia naapurin kanalasta.

”Isoäiti ja täti ovat aina olleet suuria Marimekko-faneja. Molemmat ovat vahvoja, itsenäisiä naisia. Ymmärsin jo ihan pienenä, että myös Marimekon takana on voimakkaita naisia.”

Johtajasukua

Muodista Alahuhta-Kasko innostui teininä, niin kuin monet tytöt.

”Ahmin kansainvälisiä muotilehtiä.”

Mutta toisin kuin useimmat teinit, hän ei pelkästään päiväunelmoinut Vogueiden ja Ellejen parissa.

”Minua kiinnosti, miten muoti- ja designbrändejä rakennetaan. Pohdin, mitä brändit haluavat kertoa omalla mainonnallaan ja minkälaiselle asiakkaille ne haluavat kommunikoida.”

Ei siis ihan tyypillisen teinin ajatuksia muotilehtien äärellä.

Mahtoiko teiniin vaikuttaa se, että hänen isänsä, Matti Alahuhta, oli noina vuosina Nokian tietoliikenne- ja matkapuhelinyksiköiden johtotehtävissä? Oletteko samalla tavalla yritysjohtajasukua, kuin jotkut ovat lääkärisukua?

Alahuhta-Kasko ei ole tullut ajatelleeksi asiaa.

”Olen ehdottomasti itse miettinyt, mille polulle haluan hypätä. Siihen minua kannustettiin pienestä pitäen. Vanhemmat sanoivat, että älä mieti valmiita reittejä, vaan seuraa sitä, mikä itseä innostaa.”

Alahuhta-Kasko arvelee kyllä imeneensä kotoa tietyn arvomaailman.

”Siihen liittyy rehtiys, rehellisyys, nöyryys ja ajatus jatkuvasta itsensä kehittämisestä. Uskon, että minun selkärankani on rakennettu näistä asioista.”

Luottamus kolahti

Tullessaan Marimekkoon kesätöihin vuonna 2005, Alahuhta-Kasko törmäsi heti ensimmäisenä päivänä ihailemaansa Kirsti Paakkaseen.

Toimitusjohtaja Paakkanen tuli itse perehdyttämään kesätyöntekijät marimekkolaisuuteen ja näytti olevan aidosti kiinnostunut jokaisesta yksilönä.

Se kolahti.

”Kirsti oli elävä legenda, mutta silti niin helposti lähestyttävä. Hän lähti siitä, että olimme kaikki lahjakkaita. Se oli hieno alku. Ja kertoi paljon yrityskulttuurista.”

Sanat eivät jääneet pelkäksi puheeksi. Sinä kesänä Alahuhta-Kaskon työnä oli tehdä tilauksia tukkuasiakkaille, mutta ohessa hän pääsi mukaan tekemään kesän kohokohtaa, muotinäytöstä Esplanadin puistoon.

”Se synnytti voimakkaan kokemuksen siitä, että minuun luotetaan. Halusin näyttää, että olen luottamuksen arvoinen.”

Luottamusta on riittänyt siitäkin eteenpäin, sillä Kirsti Paakkasen jälkeen myös toimitusjohtaja Mika Ihamuotila laittoi häntä uusiin haasteisiin.

Alahuhta-Kasko oli ennen toimitusjohtajuuttaan pr-päällikkönä, sitten markkinointi- ja brändijohtajana. Runsas vuosi sitten hänet nimitettiin operatiiviseksi johtajaksi. Marimekon johtoryhmässä hän istuu viidettä vuotta.

Hyvä kantokyky

Missään päivänpaisteessa ei Alahuhta-Kasko ole toimitusjohtajuuttaan saanut aloittaa. Marimekolla ei juuri nyt mene erityisen hyvin.

Tämän vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden ajalta Marimekon liikevoitto on neljäsosa siitä, mitä se oli vuotta aiemmin. Euroissa pudotus on melkein viidestä miljoonasta reiluun miljoonaan.

Lähes puolet Marimekon liikevaihdosta tulee ulkomailta. Se panostaa edelleen kansainväliseen kasvuun, erityisesti idän suunnalla. Tänä vuonna on avattu myymälät Singaporessa ja Bangkokissa.

Marimekolle tärkein maa Suomen jälkeen on Japani. Japanilaisten Marimekko-fanitus näkyy myös Helsingissä. Herttoniemen tehtaanmyymälästä on tullut Itä-Helsingin suositun turistikohde. Tämän tästä näkee kadulla japanilaisturisteja jalkapatikassa suunnistamassa tablettien ja älykännyköiden avulla kohti Marimekkoa.

Hankalat ajat eivät näytä hetkauttavan nuorta toimitusjohtajaa.

”Minulla on hyvä kantokyky. Pystyn käyttämään omia vahvuuksiani silloinkin, kun on vaikeaa.”

Hän lisää samaan hengenvetoon, että johtajalle on oleellista, että hän ei ole yksin.

”On hirveän tärkeää, että vaikeudet kohdataan yhdessä.”

Muuttunut rooli

Marimekon tapauksessa yhdessä tekeminen tarkoittaa esimerkiksi tätä:

Kun Alahuhta-Kaskosta tuli toimitusjohtaja, entinen toimitusjohtaja Mika Ihamuotila siirtyi hallituksen puheenjohtajaksi. Ihamuotila on Muotitila-yrityksensä kautta Marimekon suurin omistaja 16 prosentin osuudella.

Silti Ihamuotilan rooliin kuuluu edelleen Marimekon strategian kehittäminen.

Käytännössä johtajakuvio menee niin, että Marimekon strategiasta päätetään Ihamuotilan johdolla ja Alahuhta-Kasko vastaa sen toteuttamisesta. Tällainen kaksinapainen johtajamalli on Suomessa harvinainen, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa tunnetumpi.

Alahuhta-Kaskon mielestä hänen ensimmäiset kuukautensa toimitusjohtajana ovat menneet hyvin. Talo, ihmiset ja toimiala ovat tuttuja, vaikka oma rooli on muuttunut.

”Suurin muutos on omien korvien välissä. Pitää itse osata löytää oma tapa toteuttaa uutta roolia. Puolessa vuodessa se on alkanut jäsentyä.”

Se oli sokki

Tähän mennessä vaikein asia uran varrella on ollut plagiointiskandaali pari vuotta sitten.

Paljastui, että Metsänväki-kankaan suunnitellut Kristina Isola oli kopioinut kuvion ukrainalaisen kansantaiteilija Maria Primatšenkon työstä.

”Se oli iso sokki Marimekon sisällä. Emme kuvitelleet sellaista edes mahdolliseksi. Koin sen myös henkilökohtaisena epäonnistumisena, koska vastasin silloin brändistä.”

Teko osui arkaan paikkaan, suoraan marihengen ytimeen, luottamukseen.

”Me luotamme suunnittelijoihimme. Ilman luottamusta luovuus ei kuki.”

Marimekolle kiinni jääminen oli kiusallista myös siitä syystä, että se on itse joutunut plagioinnin uhriksi. Marikuosien plagioinnista on jäänyt kiinni muun muassa muotijätti Dolce & Gabbana.

Lopulta Metsänväki-kolaus kääntyi – tai käännettiin plussan puolelle.

”Meillä on nyt entistä selkeämmät ohjeet siitä, miten suunnittelijat dokumentoivat inspiraation lähteet ja suunnitteluprosessin eri vaiheet. Luotamme edelleen suunnittelijoihin, sillä pelon tai kontrollin ilmapiiri tappaa luovuuden nopeasti.”

Ne tärkeimmät

Omasta jaksamisestaan Alahuhta-Kasko pitää huolen liikkumalla. Jos ei muuten, niin jokailtaisilla kävelyillä meren rannassa yhdessä puolison, Antti Kaskon kanssa. Pari on pitänyt yhtä kymmenen vuotta ja ollut seitsemän vuotta naimisissa.

Ratsastus on Alahuhta-Kaskolle paras tapa irtautua kaikesta. Hän uskaltautui hevosen selkään jokunen vuosi sitten, kun huomasi lapsuudessa vaivanneiden allergioiden hellittäneen.

Lapsuudesta tuttu laji sen sijaan on tennis. Sitä hän pelaa myös isänsä kanssa.

Saatko samalla sparrausta johtajuuteen?

”Kyllä me yleisellä tasolla johtajuudesta keskustellaan. Mutta ennen kaikkea isä on minulle isä.”

Myös perheen sunnuntaipäivällisellä puhutaan ihan muusta. Usein show’n varastaa pieni veljentyttö Ruusu.

Tiina Alahuhta-Kaskolla on omiakin perhehaaveita.

”Niiden aika ei vain ole vielä.”

Tällä hetkellä ystävät ovat yhtä tärkeitä kuin perhe. Vaikka työpäivät venyvät, hän ehtii tavata myös ystäviään.

”Kyse on ajan hallinasta. Olen siinä hyvä. Koska harrastan urheilua, teen sitä kavereiden kanssa. Tykkään kokkaamisesta, vaikka mieheni on siinä kylläkin parempi. Kokkailemme paljon ystäväpariskuntien kanssa.”

Sama ajankäytön priorisointi pätee myös työhön.

”Analysoin työpäivän sisällä, mihin tuntini käytän. Heijastaako se niitä prioriteetteja, mitkä olen itselleni laittanut?”

Siksi hänellä on se tunti tärkeimpään, työssäkin.

Ihmisten tapaamiseen.

X