Marja-Liisa Kirvesniemi: ”Minusta on kasvanut kova jätkä”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kovien kokemusten koulima Marja-Liisa Kirvesniemi on löytänyt tasapainon elämäänsä. Kuva: Mikko Lehtimäki.
Olympiavoittaja Marja-Liisa Kirvesniemi on selviytynyt hiihtouran jälkeisistä vaikeuksista huippu-urheilijan kokemuksellaan. Arasta hiihtäjätytöstä on kouliintunut ”kova jätkä”.

Juha Miedon 60-vuotisjuhlilla Kurikassa nähtiin marraskuun lopulla harvinainen naisvieras. Suomen kautta aikain menestynein naisurheilija Marja-Liisa Kirvesniemi oli henkilökohtaisesti onnittelemassa hiihtojättiä, vaikka synttärireissu vei kaksi kallista työpäivää. Edestakainen automatka oli yli tuhat kilometriä.

”Juha on ollut minulle hiihtäjäurani alkuvaiheissa leireillä kuin isä. Ensimmäisillä maajoukkueleireillä olin arka, koin koti-ikävää ja pelkäsin kaikkea. Juha pyysi minua istumaan viereensä ja otti suojelukseen”, Kirvesniemi kiittelee.

Paluumatkalla Sarajevon vuoden 1984 olympiasankari ei pysähtynyt syyspimeässä yössä kahville. Hänellä on siihen hyvä syy: tunnettavuus ei ole aina mieluista.

Kirvesniemi ei mielellään poikkea julkisilla paikoilla, koska aina löytyy selkään taputtelijoita ja kaiken maailman kyselijöitä. Vaikka ihmiset ovat yleensä ystävällisiä ja ymmärtäväisiä, Kirvesniemi haluaisi juoda joskus kahvinsa yhtä tuntemattomana ja rauhassa kuin tavalliset virtaset.

”Liian monta kertaa olen kuullut kysymyksen: Oot sie noi laiha ja pitkä oikeesti?”

Halu voittajaksi

Marja-Liisa Kirvesniemi varttui maalaistalon tyttärenä Etelä-Karjalassa rajakuntana tunnetun Rautjärven laitamilla.

Synnyinkodista Silamusjärven rannalta on kuutisen kilometriä Venäjän rajalle. Kotitalolla on arvokas historia. Talo on kuulunut yli 300 vuotta Hämäläisten suvulle. Kirvesniemi on tyttönimeltä Hämäläinen.

Sodan jälkeen rajaa vedettiin uusiksi. Venäjän puolelle jäi viitisenkymmentä hehtaaria Hämäläisten suvun metsää ja maata.

Marja-Liisa Kirvesniemi tottui kantamaan vastuun maalaistalon töistä lapsesta lähtien. Hän heräsi kouluvuosinaan usein ennen kuutta ja meni äitinsä kanssa lypsämään lehmiä.

Kymmenpäisen karjalauman lypsäminen, ruokkiminen, lannanluonti ja harjaaminen sujuivat ripeästi ilman taukoa. Hän osasi kulkea vaikka silmät kiinni kotipiirinsä navettahommissa.

Samalla pohjakunto hiihtoharrastukseen rakentui huomaamatta.

Kiinnostus hiihtoon heräsi vuoden 1964 Innsbruckin olympialaisista.

”Katsoin kahdeksanvuotiaana tyttönä televisiosta Innsbruckin kisoja ja kirjoitin silloin paperille: Haluan olympiavoittajaksi.”

Hiihtolupaus

Kirvesniemi herätti paikkakunnalla ihmetystä 12–14-vuotiaana hiihtolupauksena, joka kisasta toiseen jätti ikäluokan tytöt ja pojat taakseen. Hän oli joskus nopein myös ikäistään vanhempien sarjassa.

Kun toisille hiihtokisat olivat puolileikkiä ja mukavaa puuhastelua koulunkäynnin lomassa, Kirvesniemi otti jokaisen kisan tosissaan. Hän kisasi kasvot vakavina ja aina maaliin saakka täysillä, vauhtia hellittämättä.

Kirvesniemi viihtyi poikien rajuissa leikeissä. Neljä vuotta vanhempi veli Matti ja lähiseudun pojat olivat tytön parhaita ja haastavimpia leikkikumppaneita.

”Yritin aina olla sukkelampi ja nopeampi kuin pojat. Ihan älyttömän sisukas olen aina ollut.”

Kirvesniemi kertoo hymyssä suin, kuinka hän kerran poikien yllytyksestä halusi näyttää rohkeutensa. Hän kapusi korkean puun latvaan.

”Pojille tuli hätä; miten minut saadaan puusta alas”, Kirvesniemi kertoo.

Loistava avaus

Simpeleen yhteiskouluun liikunnanopettajaksi palkattu Sulo Repo, Kirvesniemen valmentaja, tunnisti tytöstä arvokisavoittajan luonteenpiirteitä jo toistakymmentä vuotta ennen olympiavoittoa.

Yhtyneet Paperitehtaat elätti rajaseutua patruunoiden valtakunnassa. Repo oli itse asiassa kutsuttu yhtiön aloitteesta Simpeleelle käynnistämään urheilutoimintaa. Hiihtoa varten perustetut kyläosastot vetivät myös Kirvesniemeä kilpaladulle.

Kirvesniemelle ensimmäinen ponnahduslauta olivat tyttöjen EM-hiihdot 1971. Hän oli 15-vuotiaana liian nuori SM-kisoihin, mutta EM-hiihtoihin ikä riitti.

Kirvesniemi suoriutui arvokisojen avauksestaan loistavasti. Henkilökohtaisen kisan seitsemäs sija ja tyttöjen viestikulta merkitsivät pääsyä myös Hiihtoliiton valmennusjärjestelmään.

Heikoin lenkki

Odotukset olivat korkealla, kun Kirvesniemi nousi naisten sarjaan. Lahden MM-hiihdoissa 1978 karu totuus erosta maailman kärkeen paljastui, vaikka Kirvesniemi kuului MM-kultaa voittaneeseen viestikvartettiin.

Tosin viestivoitto oli kaatua pitkänhuiskeaan Kirvesniemeen. Hän lähti toiselle osuudelle johtoasemassa, mutta joukkueita lappoi ohitse kuin liukuhihnalta.

Väsynyt Kirvesniemi tuli vaihtoon lopulta yli minuutin kärjen takana.

Hilkka Riihivuori ja Helena Takalo paikkasivat Kirvesniemen epäonnistumisen. Suomen kultajuhlien varjossa Kirvesniemi koki kansan armottoman tuomion: heikoin lenkki.

Myöskään seuraavien vuosien arvokisat eivät sujuneet odotetusti. Kirvesniemi ei päässyt mitalivauhtiin vielä 1982 Oslon MM-hiihdoissakaan, vaikka oli 26-vuotiaana ikänsä puolesta parhaassa iskussa.

Julkisuudessa esitettiin epäilyjä, ettei Kirvesniemi kestäisikään arvokisojen paineita.

Yleisön palaute virtasi julmana. Kirvesniemi joutui kestämään menestyshullun urheilukansan ivat, pilkat ja kehotukset lopettaa kilpahiihto.

Harrin tuki

Kun kilpahiihtoa ymmärtävä poikaystävä astui Marja-Liisa Kirvesniemen elämään, alakulo laimeni. Hän oli tutustunut leireillä maajoukkuehiihtäjä Harri Kirvesniemeen. Seurustelu toi muutoksen myös asenteessa harjoitteluun.

Marja-Liisa Kirvesniemi näki vierestä, miten rankkaa oli miesten harjoittelu. Harrin esimerkkiä seuraten oma harjoittelu muuttui julkisuudelta piilossa pikku hiljaa astetta kovemmaksi.

Hän oppi sietämään harjoituksissa yhä enemmän tuskaa. Hän piiskasi itseään toistoihin tilanteissa, joissa aikaisemmin oli antanut periksi.

Harjoitukset palvelivat tehokkaammin vain yhtä päämäärää, voittoa.

Sitä paitsi luottamus Harria kohtaan oli kasvanut perhemenetyksen jälkeen. Marja-Liisan isä Viljo oli kuollut yllättäen 1979. Harri oli seisonut rinnalla surun keskellä tärkeimpänä tukijana ja elämän uskon palauttajana.

”Viljo-isän kuolema oli niin kova isku, että olisin lopettanut hiihtoni siihen. Harrin tuki oli silloin kaikki kaikessa”, Kirvesniemi tunnustaa.

Kyyneleet pinnassa

Rakastunut nainen sai suhteesta uusia voimavaroja ja lisäintoa harjoitteluun. Samalla mieli tasapainottui ja itseluottamus kasvoi.

Merkit noususta kansainväliselle huipulle alkoivat näkyä kevättalvella 1983. Kirvesniemi voitti Lahdessa ensimmäisen maailmancupin osakilpailunsa.

Seuraavana talvena Sarajevon olympialaisissa palaset loksahtivat paikoilleen. Vuosien pohjatyö ja rajut tehotreenit kantoivat kultaiseen tulokseen.

Kirvesniemi oli olympialaisten ylivoimainen hiihtokuningatar. Hän voitti Sarajevon rinteillä kolme kultamitalia.

”Ilman Harria minusta ei olisi tullut olympiavoittajaa”, Kirvesniemi tunnustaa.

Suomen kansa hullaantui olympiavoitoista. Kirvesniemi tuskin tajusi maalilinjan ylitettyään historiallista tekoaan. Hän seurasi palkintojenjakoakin usvan läpi kuin katsoja ikään.

Vasta kotiin palattuaan hän tajusi saavutustensa arvon ja merkityksen Suomen kansalle.

Voitto Sarajevossa lukuisten pettymysten jälkeen nosti kyyneleet pintaan.

”Vaikeinta oli seistä palkintokorokkeella.”

Paluu perheenäitinä

Kirvesniemi oli Sarajevon hiihtosankarina 28-vuotias. Tuntui luontevalta, että hiihtoura huipulla päättyisi. Biologinen kello tikitti perhearvojen puolesta.

Sarajevon jälkeen elokuussa 1984 Simpele ja koko Suomi juhlivat Marja-Liisan ja Harrin häitä. Tuskin kukaan osasi ennakoida, että Kirvesniemen ura huipulla jatkuisi ja jatkuisi – vielä kymmenen vuotta.

Seuraavana talvena Kirvesniemen mitalikokoelma kasvoi Seefeldtin MM-hiihdoissa. Vajaa vuosi myöhemmin, joulukuussa 1985 syntyi tytär Elisa.

Kilpailuvietti ja halu menestyä kilpaladulle poltti äitinäkin. Lahden MM-hiihdoissa 1989 Kirvesniemi loikkasi suoraan huipulle. Hän voitti kaksi kultamitalia ja hopean.

Toisen tyttärensä Anitan syntymisen jälkeen Kirvesniemi palautui 1991 MM-hiihtoihin taas nopeasti mitalikuntoon.

”Halusin kokeilla, kuinka voi terveellä tavalla palata huipulle. Siinä tilanteessa pitää tuntea täydellisesti itsensä”, Kirvesniemi huomauttaa.

Terveysriskejä ei otettu. Paluu kilpaladuille synnytysten jälkeen tapahtui Kirvesniemen ja Hiihtoliiton henkilääkärin Seppo Rehusen valvonnassa.

Harjoitusleireillä ja kisoissa liikkui koko neljän hengen perhe, Kirvesniemen tiimi, tiiviisti yhdessä. Lasten mukanaolo kisoissa oli äidille tärkeä. Jos Hiihtoliitto olisi kieltänyt lasten ja hoitajan pääsyn kisoihin, olisi Kirvesniemi lopettanut kilpahiihdon siihen paikkaan.

”Olin voittanut urheilijan unelmana olympiakultaa, mutta omat tytöt ovat aina olleet olympiamitaleja ja menestystä tärkeämpiä”, Kirvesniemi sanoo.

Suurin nöyryytys

Hiihtäjälegenda joutui myös kateellisten tahojen silmätikuksi. Hiihtouran ikävimpänä kokemuksena kaivertaa edelleen vuonna 1991 suoritettu sukupuolitesti Val di Fiemen MM-hiihdoissa.

Hän joutui testiin, vaikka kisapaikalla hyörivät kaikkien näkyvillä myös nelivuotias Elisa ja seitsemän kuukautta vanha Anita.

Tilanne oli outo ja kummallinen. Jopa Suomen joukkueen lääkäriltä evättiin pääsy testitiloihin, vaikka sääntöjen mukaan hän olisi saanut olla Kirvesniemen mukana.

”Se oli urani syvin rangaistus, ja kaikkein karmein nöyryytys, mitä minulle on ikinä tehty. Ei edes anteeksipyyntöä koskaan esitetty”, Kirvesniemi kertoo tuohtuneena.

Uupumus ja masennus

Loistelias hiihtoura päättyi 1994 Lillehammerin olympialaisissa myös mitalijuhliin.

Marja-Liisa Kirvesniemen sopeutuminen hiihtouran jälkeiseen arkeen oli aluksi karikkoista. Tiukka ja kurinalainen huippu-urheilijan aikataulu vaihtui arkirutiineihin. Se oli uusi kokemus.

Marja-Liisa Kirvesniemi luottaa tulevaisuuteen. Kuva: Mikko Lehtimäki.

Kirvesniemi uupui ja lopulta masentui pitkäksi aikaa. Sairauden aikana erottuivat tosi ystävät muista.

”Silloin kun menee hyvin, pärjää tosi hyvin myös itsensä kanssa. Muiden tukea ei tarvitse.”

”Mutta kun tulee ikäviä juttuja, katsotaan ne tosi ystävät. Silloin joukko karsiutui tosi radikaalisti”, Kirvesniemi huokaa.

Oloa eivät helpottaneet 2001 Lahden MM-hiihtojen dopingkäryt, joissa oli mukana myös aviomies Harri.

Jälkipyykkiä käytiin pitkään ja Kirvesniemet nostettiin tahtomattaan toistuvasti julkisuuteen. Myös palaute penkkiurheilijoilta oli tylyä. Aika paransi haavoja, ja vähitellen ahdistunut olo helpottui.

Kirvesniemi oivalsi, että aina ja joka paikassa ei tarvitse yltää huippusuoritukseen aktiivihiihtäjän lailla.

Kokemukset huippu-urheilusta ja hyvä fyysinen pohjakunto auttoivat häntä pääsemään takaisin jaloilleen. Kokemukset julkisuuden kanssa ovat karaisseet Kirvesniemeä.

”Aika on muuttunut paljon rajummaksi ja media raadollisemmaksi. Minusta tuntuu, että nykyisestä yhteiskunnasta puuttuu inhimillisyys, ihan tasan tarkkaan.”

”Minusta on kasvanut kova jätkä”, Kirvesniemi jatkaa.

Yrittäjän arkea

Äänensävy pehmenee, kun Kirvesniemi esittelee kännykästään perheen ilopillereiden, kahden lapinkoiran kuvan. Perheessä on myös neljä kissaa. Kennelin listoilla koirien nimet olivat Utakka ja Pätäkkä, mutta tytöt ristivät koirat oitis portugalilaisten huippufutaajien mukaan Figoksi ja Decoksi.

”Pitäähän perheeseen kuulua myös jalkapalloilijoita. Koirat ovat ihmisen parhaita ystäviä. Ne eivät ole koskaan pahalla päällä”, Kirvesniemi nauraa.

Iloinen puheensorina kertoo, että Kirvesniemi on saanut takaisin itsevarmuutensa. Hän on löytänyt itsestään saman vahvuuden, joka siivitti aikoinaan huippu-urheilijaa voittoihin.

”Minä en näyttele. Minun ei tarvitse esittää muuta kuin mitä olen.”

Vahvuutta, rohkeutta ja tarmoa vaati ryhtyminen viisikymppisenä yksityisyrittäjäksi.

Kuntohoitajaksi aikoinaan valmistunut Kirvesniemi viihtyy työssään Simpeleen fysikaalisessa hoitolassa. Yrityksellä on lisäksi kaksi muuta työntekijää.

Hoitolaitoksen perustaminen vaati aluksi suuret laiteinvestoinnit ja rankan velanoton. Vaikein velkakurimus on onneksi takana, ja talouspaineet keventymässä lähivuosina.

Vanhemmiltaan kovan työmoraalin oppinut Kirvesniemi tietää, että pahimmista karikoista noustaan ainoastaan ankaralla työnteolla. Pitkät päivät eivät tunnu raskailta, kun työ on mieluista. Sosiaalinen ja ihmisten kanssa viihtyvä Kirvesniemi nauttii elämästä Simpeleellä tutuissa kuvioissa.

”Tulevaisuudelta toivon terveyttä ja tasapainoista elämää”, Kirvesniemi miettii.

 

Hiihdon olympiavoittaja Marja-Liisa Kirvesniemi selviytyi hiihtouran jälkeisistä vaikeuksistaan. Juttu ilmestyi Seurassa 1/2010.

X