
Ex-rallikuski Markku Alén iloitsee poikansa urasta elokuva-alalla – ”Olemme todella ylpeitä Andreista”
Lasipalatsin Bio Rexissä Helsingissä riitti westernhenkistä kuhinaa, kun näyttelijänä tunnetun Andrei Alénin esikoisohjaus Hirttämättömät sai komean kutsuvierasensi-iltansa.
Näyttelijä Andrei Alén täytti yhden unelmistaan ohjaamalla Hirttämättömät-elokuvan, jossa hän myös näytteli. ”Onhan se vähän härskiä ohjata itseään, mutta minusta se sopi tähän teokseen tosi hyvin. En usko sanaan visio, mutta tämä oli ehkä kumminkin minun obsessioni”, Andrei Alén tuumi vierellään vanhemmat Markku ja Marianne Alén.
”Olemme todella ylpeitä Andreista. Hän on tehnyt ihan hirveästi töitä elokuvan eteen. Toivotaan, että kaikki menee hyvin”, totesi ex-rallikuski Markku Alén saavuttuaan poikansa Andrei Alénin ohjaaman elokuvan kutsuvierasensi-iltaan.
Andrei Alén on ohjannut uudelleenfilmatisoinnin Spede Pasasen ja Vesa-Matti Loirin Hirttämättömät–elokuvasta vuodelta 1971.
Ensi-illassa hänellä oli seuranaan vaimo Marianne Alén. Rallilegendalla on ollut aikaa seurata jälkikasvunsa edesottamuksia.
”Ei muuta kuin katsomaan suu auki, mitä tapahtuu. Kaikki, mitä Andrei on alkanut tehdä, näytteleminen ja kaikki, on ollut minulle ihan uutta. Ylpeänä katselen hommia.”
30 vuotta sitten ralliuransa päättäneen Alénin arki rullaa muuten varsin mukavasti.
”Ihan perus arkea. Tehdään jotakin pientä ja nautitaan eläkepäivistä. Talvella yritin vähän kelkkailla, mutta muuten yritetään vähän aina sportata, kuten ajaa polkupyörällä. Se on hyvää kuntoilua”, Alén kertoi.
Millä mielin muut vieraat?

Tuottajana elokuvassa toimineen Aku Louhimiehen ja puoliso Sofia Oksasen lapsi on jo reilun vuoden ikäinen. ”Hän on reipas ja iloinen. Hän on tosi utelias tyyppi, kertoi Oksanen, joka tekee pukusuunnittelua myös Louhimiehen ja Alénin tulevaan Konflikti-suursarjaan. © Tiia Ahjotuli

Elokuvaa tähdittävä näyttelijä Aku Hirviniemi ja tv-juontaja Sonja Kailassaari odottavat ensimmäistä yhteistä lastaan. Hirviniemen tähdittämä Taide-esitys on saanut myös kehuja. ”Meillä on ollut salit täynnä ja saimme loistavat arvostelut. Todennäköisesti ensi keväänä menemme Tampereelle ja Turkuun sen kanssa”, Hirviniemi uumoili. © Tiia Ahjotuli

Artisti Sini Sabotage tuli katsomaan elokuvan, jossa nähdään myös hänen ystävänsä Jekku Berglund. ”Podcast lähtee pyörimään, ja olen viettänyt studiolla tosi paljon nyt aikaa. JVG:n stadionkeikalla olen myös mukana eli kaikennäköistä on luvassa. Odotan innolla kesää”, Sabotage nauroi. © Tiia Ahjotuli