Marko Maunuksela palasi lähihoitajaksi – Näin tangokuningas neuvoo muita uranvaihtajia

Jaa artikkeliTilaa Seura
Tangokuningas Marko Maunuksela
Tangokuningas Marko Maunuksela palasi hoitoalan töihin, kun viihdealan työt kävivät vähiin. © MIKKO LEHTIMÄKI
Tangokuningas Marko Maunuksela muistuttaa muita pysyvästi tai tilapäisesti uranvaihtoa suunnittelevia, että mikään ei ole elämässä turhaa.

Tangokuningas 2010 Marko Maunuksela palasi maaliskuussa vanhaan työhönsä lähes 11 vuoden tauon jälkeen, kun hän alkoi tehdä hoitoalan töitä kuntoutuskeskuksessa. Marko on valmistunut lähihoitajaksi vuonna 1996, mutta voitettuaan Seinäjoen Tangomarkkinat hän on tehnyt töitä laulajana ja näyttelijänä.

Koronapandemian jatkuessa Marko Maunuksela ei ole päässyt keikkailemaan lähes lainkaan yli vuoteen, ja kun marraskuun lopussa Seinäjoen kaupunginteatteri ilmoitti Evita-musikaalin jäävän tauolle, työt alkoivat olla vähissä. Radiotyö Ylen Auringon alla -ohjelmassa oli kutistumassa kolmesta päivästä kahteen, eikä keikkailukaan näyttänyt onnistuvan koronatilanteen takia.

”En koe, että olisin tehnyt isoa uraliikettä, vaan ajauduin tähän koronatilanteen takia. Alkoi olla liian vähän laskutettavia kohteita, ja laskut on saatava maksettua”, Marko Maunuksela kertoo.

Uranvaihtoa tai tilapäisesti muiden töiden tekemistä ajatteleville Markolla on vinkki. Hän muistuttaa siitä, että päätöksen tekeminen on vaikeinta. Mutta kun se on tehty, kaikki helpottuu.

”Mietin itse tätä tosi paljon. Sen askeleen ottaminen oli kaikkein suurin temppu, kun se oli otettu, oli huojentunut olo ja ihmettelin, miksi mietin tätä niin pitkään.”

Marko Maunuksela

Marko Maunuksela on koulutukseltaan lähihoitaja ja hän työskenteli hoitoalalla ennen tangokuninkuuttaan. © MIKKO LEHTIMÄKI

Elämässä mikään ei ole hyödytöntä

Marko Maunuksela työskentelee ohjaajana tuntisopimuksella. Jos kesäteatterit saavat pitää esityksiä kesällä, Marko on kesäajan kiinni teatteritöissä. Syksyn ja talven osalta hän pitää silmät auki ja on tarvittaessa valmis jatkamaan hoitoalan töitä, jos viihteen saralla on hiljaista.

Marko näkee muiden töiden tekemisen mahdollisuutena eikä koe joutuneensa luopumaan urastaan musiikin parissa. Koronatilanteen helpottuessa hän aikoo palata esiintymislavalle.

”Olen ajatellut koko elämän matkana. Mikään asia ei ole koskaan hyödytöntä ja turhaa, vaan kaikki mitä on tehnyt auttaa elämässä eteenpäin. Ajattelen, että hyvä tulee hyvän luo, mistään ei kannata lähteä siltoja poltellen.”

Marko koettaa löytää asioista aina jotain hyvää ja kehottaa samaan muitakin. Toisaalta jos oma työ ei tunnu enää oikealta, on aika suunnata katseet muualle.

”Jos ihminen on onnellinen, kun hän lähtee aamulla töihin, hän on töissä oikeassa paikassa. Jos töihin meno tuntuu pakkopullalta, pitäisi vain rohkeasti yrittää keksiä jotain muuta.”

Lue myös: Kun keikkailu ei tuokaan leipää pöytään: Miten työllistyvät nyt Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela?

X