Hauraat ja sitkeät, Marion ja Matti Esko: ”Side omaisiin ja ystäviin on entistä tiukempi – tarvitsemme toisiamme”

Marion ja Matti Esko ovat tunnistaneet oman haurautensa, mutta korona­pandemia on korostanut heidän toista ominaisuuttaan: sitkeyttään. Miten hauraat löysivät voimansa?

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Marion ja Matti Esko ovat arvostaneet aina läheistensä tukea. ”Korona-aika on vahvistanut sidettä heihin ja korostanut, kuinka tärkeää yksityiselämän tasapaino on”, sanoo Marion.

Marion ja Matti Esko ovat tunnistaneet oman haurautensa, mutta korona­pandemia on korostanut heidän toista ominaisuuttaan: sitkeyttään. Miten hauraat löysivät voimansa?
Teksti: Pirjo Kemppinen

Älkää koskaan antako periksi. Sen Marion nimesi keikkaproduktion sanomaksi, kun hän oli vuosi sitten lähdössä kiertueelle seuranaan Matti Esko.

Tulevaa yhteiskiertuetta suunniteltiin Matti Eskon ja hänen vaimonsa Pirjo Eskonniemen mökillä Mykräjärven rannalla Puumalassa viime kesänä.

Kalakeitto porisi ja nauru tyrskähteli.

Mutta Marion sanat olivat enteelliset.

Elämä alkoi koetella periksiantamattomuutta toden teolla.

Vain muutama viikko kesäpäivän jälkeen Matti Esko joutui perumaan osallistumisensa kiertueelle ja syksyn muutkin keikat uusiutuneen masennuksen vuoksi.

Kun hän sitten toipui, Suomeenkin vyörynyt koronapandemia vei keikat paitsi Matti Eskolta myös Marionilta.

Mikä auttoi Matti Eskoa ja Marionia sopeutumaan elämän oikkuihin?

Miten hauraat löysivät voimansa?

Matti Esko ja Marion

Korona vei keikat, mutta vain tilapäisesti. ”Vielä on laulamattomia lauluja”, sanoo Matti Esko. Kuva: Tommi Tuomi/Otavamedia

Lupa olla hauras

Marion Rungin ja Matti Eskon tiet ovat sivunneet toisiaan 1960-luvulta lähtien.

Ensimmäinen kohtaaminen oli Oulun Kuusisaaressa vuonna 1965, jolloin Marion lauloi ja Matti soitti saksofonia häntä säestäneessä orkesterissa. Marion oli tehnyt suuren läpimurtonsa kolme vuotta aiemmin sijoituttuaan kappaleella Tipi-tii seitsemänneksi Eurovision laulukilpailussa Luxemburgissa.

Matti puolestaan opiskeli vielä oppisopimuksella kirjapainossa käsinlatojaksi, keikkaili vapaa-ajallaan eikä ujoutensa vuoksi edes haaveillut laulajan urasta.

Matti: Muisto Kuusisaaren keikasta on elävänä mielessä. Oli ihmeellistä päästä säestämään Marionia, joka oli suuri tähti. Kutsuin itseäni tuohon aikaan wc-laulajaksi, koska en rohjennut laulaa muiden nähden.

Vain vuotta myöhemmin oli pakko, sillä orkesterimme solisti Valde Jakku sairastui ja minun oli pakko tuurata häntä. Lauloin kappaleet Hopeinen kuu ja Muukalaiset yössä selkä yleisöön päin, koska arkuuttani en muuten olisi kyennyt.

Marion: Ujo olin minäkin. Lapsena lauloin äidin kanssa koulun juhlassa ja tuijotin tiukasti kengänkärkiä, koska en uskaltanut katsoa ihmisiä. Oulun keikkaa en muista. Sen sijaan mieleeni on jäänyt Matin tapaaminen Syksyn sävel -laulukilpailussa vuonna 1977.

Ajattelin silloin, että Matti on hyvä ja hyvännäköinen, raamikas laulaja, joka sopii viihdemaailmaan. Hän oli kisan kuudes Trasselijussin salsalla, ja minä voitin kappaleella Rakkaus on hellyyttä. Minulle koko 70-luku oli kulta-aikaa, jolloin vientiä riitti.

Matti: Sain ensimmäisen levytyssopimuksen vuonna 1969. Minulle maksettiin sata markkaa per levytetty kappale. Parasta aikaa oli 80-luku, jolloin myös levytin tunnetuimman kappaleeni Rekkamies. Mutta menestyksestä huolimatta epävarmuus on aina ollut sisälläni valmiina hyppäämään pintaan. Onneksi pitkä ura on antanut myös varmuutta olla hauras.

Marion: On mahtavaa uskaltaa olla hauras menemättä rikki. Kävin aikanaan viisi vuotta psykoterapiassa ja sain sieltä hyvät työkalut elämään. Rakensin ja opin hyväksymään itseni – epävarmuutenikin – uudella tavalla.

Olin aiemmin liian kova itseäni kohtaan. Minussa on silti yhä myös rakastetuksi tulemisen tarve. Joka kerta astuessani lavalle toivon, että yleisö hyväksyy ja rakastaa minua. Silloin voin hyvin.

Matti Esko

Matti Esko: Menestyksestä huolimatta epävarmuus on aina ollut sisälläni valmiina hyppäämään pintaan. Onneksi pitkä ura on antanut myös varmuutta olla hauras. Kuva: Tommi Tuomi

Puolisot omat tukipylväät

Matti Eskolla ja Marionilla on ollut onni löytää rinnalleen puolisot, joihin voi tukeutua.

Matti ja Pirjo Eskonniemi alkoivat seurustella vuonna 1966 ja viettävät 50. hääpäiväänsä elokuussa. Heillä on kaksi tytärtä sekä 15- ja 12-vuotiaat lapsenlapset.

Marionin kaksi ensimmäistä avioliittoa päättyivät eroon ja niiden jälkeen solmittu avoliitto kihlatun kuolemaan. Nykyisen aviomiehensä Kalle Munckin kanssa hän on ollut naimisissa huhtikuusta 2011 lähtien. Marionilla on tytär ja reilun vuoden ikäinen tyttärenpoika.

Marion: Rakastan yksityistä elämää ja oleilua kotona, jossa olen aika hissukka. Haluan elää aivan tavallista elämää, maata sohvalla ja katsoa telkkaria, olla mieheni, tyttäreni ja hänen perheensä sekä ystävieni kanssa jättämättä kuitenkaan laulajan uraa.

Matti: Olen Pirjon kanssa aina, ympäri vuorokauden. Hän on mukana keikoillakin, mikä tekee kiertämisestä entistäkin mukavampaa.

Marion: Kalle toimii managerinani ja hoitaa kaiken: keikkojen myynnin, ajamiset ja tuo vaikka tarvittaessa peilin lavan taakse. Hän on rehellinen tuki ja turva. Minulle merkitsee paljon, että voin luottaa häneen. Kalle myös tietää, kuinka paljon laulaminen ja esiintyminen minulle merkitsevät.

Lue myös: Matti Esko ja Pirjo Eskonniemi yhdessä 52 vuotta: ”Seksiä ei harrastettu siihen aikaan, vasta e-pillerit muuttivat kaiken – Matti oli kuitenkin ahkera pussaamaan”

Eristyksiin ja lenkille

Kun Matti Esko sairastui viime syksynä, suunnitellulla kiertueella lauloi Matti ”Fredi” Siitonen Marionin rinnalla. Matti toipui syksyn mittaan masennuksesta ja oli konsertissa kuulijana tammikuussa.

Elämänkokemus ja pitkä ura ovat auttaneet sopeutumaan. On ollut hyvä huomata, että vähälläkin pärjää.

Matti: Esitys oli hyvä, mutta hieman pahalta tuntui istua katsomossa. Ajattelin, että tuolla olisin, jos olisi ollut pönttö selkeä.

Tänä keväänä takaiskut jatkuivat: omat keikat peruuntuivat vuorostaan koronaviruksen vuoksi.

Matti: Kun koronavirus alkoi levitä Suomessa, lähdin vaimon kanssa mökille Puumalaan sitä karkuun. Olimme karanteenissa maaliskuusta kesäkuun puoliväliin kahdestaan, emmekä edes riidelleet. Tilasimme aluksi ruokatarvikkeet puhelimella ja noudimme ne paikallisen kaupan lastauslaiturilta.

Elämänkokemus ja pitkä ura ovat auttaneet sopeutumaan. On ollut hyvä huomata, että vähälläkin pärjää. Keikkojen peruuntuminen ei aiheuttanut minulle taloudellista katastrofia, sillä olen eläkkeellä.

Lue myös: Laulajalegendat Marion Rung ja Matti ”Fredi” Siitonen iloitsevat isovanhemmuudesta: ”Lapsenlapsi toi elämään uuden ulottuvuuden”

Marion: Kävin aikanaan viisi vuotta psykoterapiassa ja sain sieltä hyvät työkalut elämään. Rakensin ja opin hyväksymään itseni - epävarmuutenikin - uudella tavalla.

Marion: Kävin aikanaan viisi vuotta psykoterapiassa ja sain sieltä hyvät työkalut elämään. Rakensin ja opin hyväksymään itseni – epävarmuutenikin – uudella tavalla. Kuva: Tommi Tuomi

”Ei hötkyillä, vaan mennään yhdessä huomiseen”

Marion: En olisi voinut kuvitellakaan joutuvani koronan aiheuttamaan tilanteeseen, mutta jouduin. Siihen oli pakko sopeutua. Koronapandemia vei tai siirsi tulevaisuuteen keikkojani. Oli juuri tehnyt aika suuren muutoksen: teen jatkossa aiempaa vähemmän ja valikoidummin keikkoja.

Tämä on hyvä hetki rauhoittua ja elää tavallista elämää – varsinkin nyt, kun olen isoäiti. Lapsenlapseni toi elämääni uuden ulottuvuuden. Yksityiselämä on noussut kaikista tärkeimmäksi

Matti: Vaarina oleminen on ollut minulle aina arvokasta. Tuntui orvolta, kun en voinut käydä katsomassa lapsenlapsia pitkään aikaan. Onneksi on olemassa skype-puhelut.

Marion: Olin karanteenissa kuuliaisesti. Ystäviin pidin yhteyttä puhelimen ja sosiaalisen median sovellusten kautta, mutta eihän se ole sama kuin tavata kasvotusten. Vasta kesäkuun puolivälissä aloin tavata joitain läheisiäni ulkona. Olin kaivannut valtavasti reilun vuoden ikäistä tyttärenpoikaani Rafaelia. Ensimmäisillä tapaamisilla en uskaltanut ottaa häntä syliin ja antaa pusuja.

Marion: En usko, että palaamme enää ikinä aikaan, joka oli ennen koronaa. Tämä on muuttanut ajatuksia pysyvästi elämästä – siitä, mikä on tärkeää ja mikä ei. Tietynlainen itsekkyys on karissut. Olemme kaikki samassa veneessä ja meidän on otettava toisemme huomioon. Emme voi mennä enää takki auki joka paikkaan. Side omaisiin ja ystäviin on entistä tiukempi, ja ylipäänsä ihmissuhteet ovat osoittautuneet aiempaa vielä tärkeämmiksi. Hyvä puoli on myös se, että olen käynyt lenkillä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Matti: Uskon monen oivaltaneen, että rauhallisestikin voi elää. Toivottavasti kulunut vuosi on opettanut myös sen, että tarvitsemme toisiamme. Ei hötkyillä, vaan mennään yhdessä huomiseen.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 8/20.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X