Matti Eskon masennus ja itsemurha-aikeet vaikuttavat yhä Pirjo-vaimoon: ”Vahdin Mattia, teen sen rakkaudesta”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Matti Esko
”Välillämme on paksu köysi. Siitä on irronnut säikeitä aika paljon, mutta koskaan se ei ole mennyt poikki”, kuvaa Pirjo hänen ja Matin vankkaa suhdetta. Heidän mukanaan keikoilla kulkee usein myös Aapo-koira. © Ari Heinonen/Otavamedia
Viisikymppisenä laulaja Matti Esko ahdistui niin vakavasti, että harkitsi jopa itsemurhaa. Masennus ei ole toistunut, mutta vaimo Pirjo Eskonniemi tarkkailee edelleen puolisonsa vointia.

Matti Eskon ja Pirjo Eskonniemen 45. hääpäivä 16. elokuuta ei sujunut suunnitellusti. Ravintolaillallinen vaihtui lounaaseen Tampereen yliopistollisen sairaalan kanttiinissa.

Pariskunta oli sairaalassa myyräkuumetta vastaan taistelleen tyttärensä tukena.

”Ajattelin jo, että kuoleeko lapsi tuohon? Elämä meni säikähdyksestä sekaisin”, Pirjo kuvaa.

Kamppailu päättyi onnellisesti, ja tytär toipui.

Se ei ollut ainoa pelästyksen paikka syksyssä. 5. elokuuta Matti kiidätti yöllä sydänkohtauksen saaneen Pirjon sairaalaan. Kun hän palasi yksin kotiin, mielessä myllersi hätäännys toisen menettämisestä.

”Miten pärjäisin yksin? Kaikki menettää merkityksensä, jos Pirjo lähtisi”, Matti sanailee.

Pirjo toipui sairaalassa viisi päivää. Varjoainekuvauksessa ei löydetty muita tukoksia.

”On kuin olisin saanut uuden elämän”, hän kiittää.

Yhteisen taipaleen aikana koetut vaikeudet ovat vain vahvistaneet Pirjon ja Matin rakkautta. He haluavat olla yhdessä niin paljon kuin mahdollista. Nykyään Pirjo kulkee mukana Matin keikoillakin.

”Yhteinen matka tähän asti on ollut upea ja yhä vain paranee. En voi muuta kuin toivoa, että jatkuisipa se vielä pitkään”, Matti huokaa.

Pirjollakin on toive.

Vastoin varoituksia

Pirjon ja Matin yhteinen matka alkoi vuonna 1966, kun he retkeilivät Rokuan kansallispuistossa ystäviensä kanssa. Matti ihastui Pirjon iloisuuteen, Pirjo tunsi olonsa turvalliseksi nuorukaisen seurassa.

Kaksi vuotta myöhemmin he menivät kihloihin ja muuttivat yhteen asumaan pieneen yksiöön Oulussa.

Matti oli aloittanut keikkailun jo ennen Pirjoon tutustumista, mutta teki aluksi töitä latojana. Asetelma muuttui, kun hän vuonna 1970 sijoittui kolmanneksi Syksyn sävel -laulukilvassa. Keikkojen määrä lisääntyi niin, että latojan työ sai jäädä.

Samana vuonna he menivät naimisiin, vaikka Pirjoa varoiteltiinkin naimasta muusikkoa.

”Ikävää otat itsellesi, sanoivat sukulaiseni”, hän muistaa.

Pirjo päätti todistaa, että epäilijät olivat väärässä.

”Olen aina uskonut Mattiin. Tiesin, etteivät markat perheestä lopu, kun niitä kahdestaan tehdään.”

Helppo yhteisestä taipaleesta ei silti tullut.

Perheeseen syntyi kaksi tytärtä, Anna vuonna 1972 ja Kaisa vuonna 1974. Pirjo hoiti tyttöjä kotona kouluikään asti, mutta teki samalla myös kampaajan töitä.

Matti kiersi keikoilla, jotka pitivät hänet useitakin viikkoja poissa kotoa. Pirjo tunsi itsensä käytännössä yksinhuoltajaksi.

Matista ei ollut apua silloinkaan, kun hän oli kotona. Työn vuoksi hänen vuorokausirytminsäkin oli erilainen kuin muun perheen.

”Matti oli vähän kuin perheen kolmas lapsi. Tavallaan pääsin helpommalla, kun hän oli muualla. Toisaalta myös säälin häntä, sillä hän jäi niin paljosta paitsi, kun tytöt olivat pieniä.”

Mustasukkaisuutta hän onkin tuntenut vain Matin ajasta.

”Kasvoin itse isättömänä ja kärsin siitä hirveästi. Halusin, että tyttöjen elämässä on isä läsnä.”

Tyttäret ovat vakuuttaneet Matille, ettei heille jäänyt traumoja isän poissaoloista. Matti sen sijaan ei ole unohtanut esimerkiksi kertaa, jolloin tytöt alkoivat itkemään hänen palatessaan kotiin.

”Olin ajanut viikset pois. He kysyivät Pirjolta, kuka tuo mies on?”

Takarivin Taavi

Matin keikkailu rasitti ja hiersi pariskunnan välejä pitkään. He eivät koskaan puhuneet ääneen erosta. Nyt he myöntävät, että siihen olisi päädytty, jos he olisivat jääneet Ouluun.

”Sieltä oli niin pitkä matka keikkapaikoille.”

Vuonna 1980 he muuttivat Järvenpäähän. Kaksi ensimmäistä vuotta Pirjo itki. Ystävät ja sukulaiset jäivät Ouluun, eikä uusi asuinympäristö tuntunut kodilta.

Ratkaisu oli silti oikea, sillä Matin suosio vain kasvoi. Hänen vuonna 1986 Elovenan mainokseen laulama kappale Rekkamies nosti keikkamäärän huippuunsa. Nyt hän pääsi yhä useammin keikoilta yöksi kotiin.

Menestys ei missään vaiheessa noussut Matille päähän.

”En todellakaan kulkenut takki auki. Olen ollut penskasta asti helkkarin ujo, ja olen sitä vähän vieläkin. Olen ollut sellainen takarivin Taavi.”

Sen sijaan hän unohti suosion harjanteella pitää huolta itsestään.

”Olisi pitänyt arvostaa ja rakastaa itseäni enemmän. Olisin voinut katsoa peiliin ja todeta olevani ihan ookoo.”

Matti hautasi epävarmuutensa mielen perukoille. Samaan kasaan hän työnsi surunsa, kun menetti vuosien saatossa vanhempansa ja kaksi veljeään.

”Kuulun suomalaiseen miesrotuun, joka ei päästä tunteitaan ulos. Matkan varrella olen oppinut, että auttaa paljon, jos osaa pälpättää asioistaan.”

Lopulta vaietut tunteet nousivat pintaan.

Masennus viisikymppisenä

Matin mieli synkistyi, kun 50-vuotissyntymäpäivä lähestyi syksyllä 1997. Samoihin aikoihin tyttäret muuttivat kotoa.

”Olin koko ajan ahdistunut. Maailmasta katosivat värit. Tajusin jonkin olevan vialla, mutta en tiennyt, mikä minua vaivasi.”

Oireet olivat myös fyysisiä. Hän paleli kuumassa saunassa. Yöt olivat levottomat, kun hän ei kyennyt rauhoittumaan paikalleen.

Matti kävi lääkärissä, mutta hänet todettiin fyysisesti terveeksi.

Marraskuussa hän juoksi Järvenpää-talosta konserttiharjoituksesta kotiin paitahihasillaan.

”Hän oli älyttömyydessään ihan vahdittava”, Pirjo kiteyttää.

Matti tunnustaa harkinneensa itsemurhaa. Hän varasi partakoneenteriä takin taskuun, mistä Pirjo ne löysi.

Kun ei enää muuta keksinyt, Pirjo soitti hädissään auttavaan puhelimeen.

”Nyt tarvitsen apua, sillä ukko tulee hulluksi”, hän aloitti.

Hän sai Matin puhumaan puhelimessa, ja vyyhti alkoi purkautua. Terapian ja vuoden lääkityksen avulla Matti toipui. Masennuksen oireita ei sen jälkeen ole ollut, mutta Pirjo vahtii häntä yhä.

”Pidän jarrua päällä. Vahdin, että hän syö kunnolla eikä valvo liikaa. Välillä illalla pistän telkkarin kiinni, vaikka tiedän hänen avaavan sen uudelleen, kun olen nukahtanut. Olen aika kova emäntä, mutta teen niin rakkaudesta.”

Samalla hän pitää lupauksensa, jonka antoi presidentti Tarja Haloselle.

Lupaus presidentille

Pirjo jännitti etukäteen valtavasti itsenäisyyspäivän vastaanottoa Presidentinlinnassa vuonna 2008.

”Luin jostain, että presidentti haluaa ihmisten sanovan muutakin kuin toivottavan hyvää itsenäisyyspäivää. Suunnittelin tarkasti, mitä sanoisin.”

Valmisteltu puhe jäi pitämättä. Presidentti ilmoitti ensin Matille olevansa Rekkamiehen fani. Sen jälkeen hän kätteli Pirjon, rutisti tätä hartioista ja sanoi: ”Pidä hyvä huoli Matista.”

Pirjo lupasi.

”Ja olen lupaukseni pitänyt.”

Koettelemukset eivät kuitenkaan päättyneet. Vuonna 2000 Matti sai sydänkohtauksen, jonka jälkeen hänelle tehtiin pallolaajennus. Samana vuonna Pirjo joutui luopumaan allergian ja astman vuoksi kampaajan työstään.

”Sitten Pirjostakin tuli pallokerholainen”, huomauttaa Matti.

Pirjon ensimmäisen sydänkohtauksen aiheutti järkytys. Hän oli hakemassa postia villakoiransa Artun kanssa vuonna 2007, kun naapurin koirat hyökkäsivät lemmikin kimppuun. Arttua ei pystytty pelastamaan.

Kaksi päivää tapahtuneen jälkeen Pirjo kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan. Siellä hänellä todettiin suonessa ahtauma, joka avattiin pallolaajennuksella.

”Minusta Arttu kuolemallaan pelasti sinun henkesi”, toteaa Matti. Ahtauma olisi ehkä jäänyt huomaamatta ilman sydänkohtausta.

Pirjolla todettiin myös järkytyksen aiheuttama sydänvika. Hänen pitäisi välttää suuria tunnekuohuja, mikä temperamenttiselle naiselle ei ole helppoa.

Yhteinen laatuaika

”Joskus meidän väliimme mahtuu meri, pimeä, kylmä ja valtava. Minä pienellä purrella seilaan yli, mutta tiedän, ei myrsky ole mua kaatava…”, laulaa Matti Esko elokuussa ilmestyneellä levyllään Järvenpää–Pasila.

Sanat kuvaavat hyvin hänen ja Pirjon suhdetta.

”Pahimmat särmämme ovat hioutuneet. Yhdessäelämisen laatuaika on nyt”, kiteyttää Matti.

Se on hienosti sanottu mieheltä, joka kuvaa itseään ”vähän juntiksi”.

Rakkautensa osoituksena hän tuo Pirjolle kukkia, kun kaunis nippu sattuu kaupassa silmiin. Pirjo puolestaan tekee Matille ruokaa, jota toisinaan tarjoilee kynttilän valossa punaviinin kera.

Mattikin on joskus harkinnut yllättävänsä Pirjon tekemällä ruokaa.

”Mutta rehellisesti sanoen en osaa muuta kuin paistaa ja keittää kananmunan sekä valmistaa kaurapuuroa. Sen sijaan olen hyvä pesemään ikkunoita.”

Mitä on jäljellä nuorista, jotka retkeilivät kansallispuistossa vuonna 1966?

”Uteliaisuus ja usko huomiseen”, miettii Matti.

”Meillä on edelleen mukavaa yhdessä. Olemme toistemme ystävät. Välillä tuntuu, että tykkäänkin tuosta kamalasti”, Pirjo nauraa.

Jotain hän kuitenkin toivoo lisää.

”Matti voisi pussailla vähän enemmän.”

X