Matti Nykänen oli 37-vuotias, kun oikeusjuttujen kierre alkoi - Huippu-urheilun 1980-lukua ja rock-tähteyden 1990-lukua seurasi surkean väkivallan 2000-luku

Poikkeusihminen Matti Nykänen ei ollut tavallinen edes rikosten saralla. Silti ammattilaiset eivät pitäneet häntä mitenkään toivottomana tapauksena.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Poikkeusihminen Matti Nykänen ei ollut tavallinen edes rikosten saralla. Silti ammattilaiset eivät pitäneet häntä mitenkään toivottomana tapauksena.
(Päivitetty: )
Teksti: Anssi Orrenmaa

Varkaus, ylinopeuksia, rattijuopumus, pahoinpitelyiden kierre. Sakkoja, korvauksia, lähestymiskielto, ehdollista ja ehdotonta vankeutta.

Kun Matti Nykäsen visiitit oikeuden edessä tiivistää rikosten ja rangaistusten listaksi, saldo kuulostaa melkein kenen tahansa pikkurikollisen elämältä.

Rikollisen käyttäytymisen ammattilainen kumoaa kuitenkin mielikuvan.

”En pidä Nykästä millään tavalla rikollisena”, sanoo poliisipsykologi Lasse Nurmi keskusrikospoliisista.

”Nähdäkseni kyse ei ole rikollisesta mielenlaadusta, vaan enemmänkin persoonan peruselementeistä ja rakenteesta, itsehallinnan puutteesta yhdistettynä alkoholin käyttöön.”

Nurmen silmissä Matti Nykänen on ennen kaikkea poikkeusyksilö, samaan tapaan kuin moni muu huippu-urheilija. Heillä on usein luonteen erikoisuuksia ja persoonallisuuden kypsymättömyyttä, johon voi liittyä tarvetta kompensoida jotain urheilun avulla.

”Tämä on ihan yleinen tuska”, Nurmi huokaa.

Jos ollaan jälkiviisaita, Nykäsen elämässä näkyi vihjeitä tulevista kahnauksista jo hyvin nuorena.

Onneton kioskimurto

Matti Nykänen jäi luokalle ensimmäisenä kouluvuonna. Kolme vuotta myöhemmin hänet määrättiin lukukaudeksi tarkkailuluokalle.

Syynä olivat tappelut, keskittymisvaikeudet ja koulunkäynnin väheksyminen.

Nousevan mäkisankarin elämä eteni silti 23-vuotiaaksi asti ilman oikeuden käden ohjausta. Kunnes syksyllä 1986 sattui surullisenkuuluisa kioskimurto Vuokatin leirillä.

Nykänen ja hänen hyppykaverinsa olivat kännissä ja nälissään, kun keksivät hakea sämpylöitä auki jääneen kanttiinin ikkunan kautta. Nykäsen yllätykseksi kaveri haali mukaan myös tupakkaa ja karkkia. Kun kaveri jäi kiinni tempustaan, tuli Nykäsen osuus esiin poliisikuulusteluissa.

Nykänen sai sakot ja puoli vuotta ehdollista vankeutta ja oli selvästi katuvainen. Sen hän oppi pysyvästi, että oikeuteen ei kannata mennä ilman asianajajan apua.

Oikeusjuttuja Nykänen ei kuitenkaan kaivannut. Päinvastoin: kun Nykäsen nenä murtui 1987 kapakkatappelussa Keski-Euroopan mäkiviikoilla, hän ei halunnut korvauksia.

Tähdet olivat vielä sellaisessa asennossa, että itävaltalainen tuomari pyysi sopuratkaisun jälkeen Nykäsen nimikirjoituksen. Tapaus on kerrottu yksityiskohtaisesti Egon Theinerin kirjoittamassa Matti Nykänen. Huipulla ja montussa -elämäkerrassa (Otava, 2004).

Vielä seuraavana vuonna 1988 Nykänen sai tuntumaa oikeudenkäyttöön, kun ensimmäisen avioliiton kariutuminen Tiina Nykäsen kanssa johti omaisuuden puolittamiseen.

Matti Nykänen

© Jussi Jääskeläinen

Musiikki täytti tyhjiötä

Kivulias avioero-oikeudenkäynti jäi yli vuosikymmenen ajaksi mäkihyppääjän viimeiseksi kosketukseksi oikeuden kanssa.

Nykäsen kunniaksi on sanottava, että hän vältti pahimmat ylilyönnit juuri kriittisimpinä vuosina, jolloin sankari putoaa jalustalta muiden tasalle.

”Urheilun loppuessa on liian helppo päätyä huumeisin, alkoholiin tai jopa vakavampiin rikoksiin. Mäkihyppy on niin adrenaliinipitoinen laji, että riski on vielä tavallista suurempi”, sanoo Kuortaneen urheiluopiston v.s. liikuntapappi Elina Lapinoja.

Jo hyppyuran aikana Jyväskylän kaupunki oli tarjonnut Nykäselle urheilualueiden apulaiskentänhoitajan virkaa ja pr-miehen töitä. Kädenojennus oli vilpitön, mutta näin tasaiset roolit eivät istuneet Nykäselle.

Kun Nykänen putosi urheilu-uran jälkeen tyhjiöön, pelastukseksi tuli laulajan ura platinalevyineen ja kiertueineen. Rock-elämään liittyi tosin myös alkoholi.

”Ehkä Nykänen löysi musiikin ja esiintymisen kautta taas kaipaamansa adrenaliinin. Vasta kun musiikki hiipui, alkoi muu elämä mennä yli”, Lapinoja miettii.

Lyhyet kokeilut uskonelämän ja kunnallispolitiikan puolella eivät tyydyttäneet Nykäsen tarpeita, vaan huippu-urheilun 1980-lukua ja rock-tähteyden 1990-lukua seurasi surkean väkivallan 2000-luku.

2000-luvun surkea kierre

Tavallinen ammatti- ja taparikollinen suistuu kaidalta polulta nuorena eikä koskaan löydä sille takaisin. Nykäsen oikeusjuttujen kierre alkoi vasta keski-ikäisenä, 37-vuotiaana.

Vuoden 2000 rattijuopumussakot tulivat kuuden metrin ajomatkasta parkkipaikalla. Vuonna 2008 ylinopeutta oli jo 32 kilometriä tunnissa ja neljä vuotta myöhemmin 22 kilometriä tunnissa.

Liikennekäyttäytyminen ei Nykäsen elämää kaatanut. Sen teki arvaamaton viinanhuuruinen väkivalta.

Vuonna 2000 nyrkiniskujen kohteena oli ravintolan naisasiakas ja tuloksena roimat sakot.

Vuosina 2002–2009 nyrkistä ja leipäveitsestä sai useaan kertaan lähinnä puoliso Mervi Tapola. Seuraukset kovenivat nopeasti kahteen ehdottomaan vankeuteen asti.

Pirkanmaan käräjäoikeuden kuvaus joulupäivästä 2009 on karmeaa luettavaa.

”Pahoinpitelyssä on käytetty veistä ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.”

Vuonna 2004 alkaneen tuomion pituus oli kaksi vuotta ja kaksi kuukautta, mistä Nykänen istui ensikertalaisena puolet. Vuonna 2009 tuomio oli vuosi ja neljä kuukautta, mikä vei Nykäsen neljäksi ja puoleksi kuukaudeksi avovankilaan.

Tasapuolisuuden paine

Onko oikeuslaitos kohdellut kansallissankaria kuin ketä tahansa tavallista tallaajaa?

Näin sen täytyy tehdä. Oikeus ei punnitse mitaleita tai julkisuuden painetta. Massiivinen julkisuus aiheuttaa kuitenkin sen, että oikeuden päätökset ovat suurennuslasin alla.

Rikoslain mukaan rangaistuksen on oltava oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

Nykänen oli vuodesta 2004 lukien tuomittu pahoinpitelyrikoksista vankeuteen kolmesti aikaisemmin. Kun hän oli joulupäivänä 2009 jälleen syyllistynyt samanlaiseen rikokseen, historia oli käräjäoikeuden mukaan otettava huomioon, kun rangaistusta määrättäisiin.

Mutta kun syyttäjä vaati rangaistusta koventamista, totesi Nykäsen asianajaja, että Nykäsen aikaisempi rikollisuus ei osoita ilmeistä piittaamattomuutta, koska edellinen vankeusrangaistukseen johtanut rikos oli tehty 2005.

Mitä päätti käräjäoikeus? Se piti Nykäsen käsitystä oikeana.

”Ilmeinen piittaamattomuus lain kielloista ja käskyistä tarkoittaa sitä, että tekijä syyllistyy rikoksiin jatkuvasti ja lyhyin väliajoin tai pian edellisen rangaistuksen jälkeen taikka vankilasta päästyään. Nykäsen toiminta ei näitä edellytyksiä täytä. Vaatimus rangaistuksen koventamisesta hylätään.”

Matti Nykänen

© Jussi Jääskeläinen

Väitteitä erityiskohtelusta on saanut lähinnä Nykäsen astuminen vankilaan heti keskiyön jälkeen 10.10.2011, median harhauttamiseksi. Sitä on kuitenkin vaikea moittia, jos tuomittu haluaa aloittaa tuomionsa 20 tuntia etuajassa.

Matti Nykänen

Kypsä ikä tuo toivoa

Mäkikotka liitää supermiehenä tavallisen kansan yläpuolella. Pitääkö Nykänen itseään yhä erityistapauksena, jota yhteiskunnan normit eivät koske?

Ehkä ei. Ehkä ennemminkin samat tekijät, jotka nostivat hänet urheilun ehdottomalle huipulle, ovat estäneet häntä sopeutumasta tavalliseen elämään.

Yhteen nippuun koottuna Nykäsen rikollinen ura näyttää musertavalta kierteeltä, joka ei voi loppua 50 ikävuoden jälkeenkään.

Poliisipsykologi ja liikuntapappi ovat toista mieltä.

”Uskon, että Matilla on toivoa. Moni, joilla on ollut hurja menneisyys, muuttuu sitä seesteisemmäksi, mitä vanhemmaksi tulee”, pohtii KRP:n psykologi Lassi Nurmi.

Vankilan parantavaa vaikutusta tavataan epäillä, mutta Nurmi antaa sillekin oman sijansa. Ammattitaparikolliselle vankila on vain hetkellinen keskeytys toiminnalle, mutta Nykäsen tapauksessa kyse ei ole siitä. Vankila on saattanut pysäyttää ja laittaa ajattelemaan.

Liikuntapappi Elina Lapinoja arvelee, että Nykänen voi yhä löytää uuden uran ja tasapainon elämäänsä.

”Varmasti Nykänen tulee aina kaipaamaan jonkinlaista adrenaliinin ryöppyä tai jännitystilaa. Kaipuu kuitenkin pienenee, kun keho ja mieli eivät välttämättä muista, miten suuri ryöppy se oli aikoinaan.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Seura-lehden vuoden 2013 kesän erikoisnumerossa Matti 50.

X