Festarikesä jäi toteutumatta – Maustetytöt Anna ja Kaisa Karjalainen: ”Korona on vaikuttanut enemmän henkiseen puoleen kuin taloudelliseen”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Maustetytöt Kaisa Karjalainen, 27 ja Anna Karjalainen, 29.
Muusikot Kaisa Karjalainen, 27 ja Anna Karjalainen, 29. © Jonne Räsänen
Maustetytöt Anna ja Kaisa Karjalainen ovat kiitollisia siitä, ettei tarvitse tehdä enää muuta kuin musiikkia: "Se on ollut meillä aina se suuri unelma."

Maustetytöt on suomalaisyhtye, joka koostuu Karjalaisen siskoksista. Kitaristi-laulajana toimii Anna Karjalainen ja kosketinsoittaja-laulajana Kaisa Karjalainen. Yhtyeen ensimmäinen single ”Tein lottorivini väärin” ilmestyi helmikuussa 2019.

Näin Maustetytöt kuvailevat toisinaan sisaruksina ja työkavereina:

Kaisa: ”Anna on yhä yhtä kiltti kuin mitä hän oli lapsena”

”Anna yrittää aina huomioida kaikki muut ihmiset. Anna oli myös kovin huolestunut lapsi. Hänellä oli usein kaikenlaisia huolenaiheita.

Itse olin muistaakseni helppo lapsi. Jos minulle tuli jostain asiasta paha mieli ja itketti, niin en ikinä jaksanut kiukutella pitkään. Yritin sitä kyllä jonkin aikaa siinä toivossa, että joku tulisi lohduttamaan, mutta ei se mitään hyödyttänyt. Oli parempi mennä tekemään jotain hauskempaa kuin jäädä kiukuttelemaan.”

Maustetytöt ei vaadi neuvottelua

”Nyt haluan selvittää ongelmat heti. En halua turhaan murjottaa tai pitää mykkäkoulua. En tiedä olenko enää ihan sama tyyppi mitä lapsena. Minulla on ainakin aika paljon ideoita ja mielipiteitä. Maustetytöissä on aika paljon vuorotellen-hommaa, joista meidän ei tarvitse oikeastaan edes neuvotella keskenämme. Tiedämme aina kumman vuoro on tehdä mitäkin ja keikkakuskinakin toimimme molemmat.

Autossa tulee usein juteltua musiikkibisneksestä, koska se kiinnostaa. Olemme saaneet aika paljon keikoilla faneilta heidän omia cd-levyjään kuunneltaviksi ja usein keikkamatkoilla käymme niitä läpi. Siitä on tullut kiva tapa.

Muistan itsekin tyrkyttäneeni nuorempana demoja omille idoleilleni. Siinä on jotain vastavuoroista. Annoin nauhoja muun muassa 22-Pistepirkon Asko Keräselle, josta sitten poikikin levyntekohomma silloin aikoinaan.”

”Menetetty kokemus on kaikkein kivuliain!”

”Ehdimme ensimmäisen levyn julkaisun jälkeen keikkailla puolisen vuotta, kunnes korona tuli ja perui kaiken. Edessä olisi ollut ensimmäinen festarikesä, jota odotimme todella paljon. Kyllä se pikkasen harmitti.

Peruuntuneista festareista ei tässä tapauksessa saanut mitään korvauksia, mutta ei meillä silti ole taloudellisesti ollut mitään hätää, vaikka merkittäviä tappioita siitä tulikin. Menetetty kokemus on kaikkein kivuliain!

Menestys merkitsee sitä, että saamme tehdä musiikkia elääksemme. Olen itse ollut vuosia töissä ravintoloissa muun muassa tarjoilijana, joten sitä osaa todella arvostaa.

Alunperin ideamme ei ollut julkaista uutta levyä vielä tänä vuonna, mutta koska nyt on ollut aikaa, ajattelimme, että miksipäs ei. Useimmat artistit harvoin soittavat uusia kappaleita keikoilla ennen niiden julkaisua, mutta meillä se on muodostunut vähän niin kuin tavaksi.

Ideat kappaleisiin tulevat mistä tahansa. Ajankohtaisia tekstejä on vaikea tehdä, esimerkiksi Ne tulivat isäni maille -biisin sanat kirjoitin tammikuussa hyvissä ajoin ennen uutisointia Kaipolan tehtaasta. Luonto ja kotiseutu merkitsevät meille tosi paljon. Aika monta kertaa on joku fani tullut sanomaan, että biisimme ovat koskettaneet heitä ja ne ovat tärkeitä. Se tuntuu aina tosi hyvältä.”

Maustetytöt – Anna ja Kaisa Karjalainen

Maustetytöt – Anna ja Kaisa Karjalainen: ”Aika monta kertaa on joku fani tullut sanomaan, että biisimme ovat koskettaneet heitä ja ne ovat tärkeitä. Se tuntuu aina tosi hyvältä.” © Jonne Räsänen

Anna: ”Kaisa oli lapsena ihan samanlainen tyyppi kuin nykyäänkin – hänelle kävi aina kaikki”

”Kaisa oli tosi joustava, aina mukana tekemässä mitä ikinä sitten päätettiinkään yhdessä tehdä. Rento tyyppi kaiken kaikkiaan.

Olen Kaisaa pari vuotta vanhempi ja olin itse aika herkkä lapsi. Saatoin pelästyä jos kuulin uutisissa jonkin huolestuttavan jutun. Kerroin huolistani aika usein vanhemmilleni, jotka sitten parhaansa mukaan rauhoittelivat. Se auttoi aina.

Muistan, kun esimerkiksi hullun lehmän taudista uutisoitiin. Se oli minusta tosi pelottavaa. kuten myös jotkut kauhuleffat. Nykyään minulla ei ole enää omassa kodissani telkkaria, joten sillä tavalla minun ei tarvitse enää huolestua.”

Maustetytöt keikolle vain miksaajan kera

”Bändimme eli Maustetyttöjen osalta olemme yrittäneet jakaa hommia keskenämme ja se on sujunut ihan hyvin. Bändin pyörittämiseen kuuluu paljon puuhaa, kuten paitojen pakkaamisia ja auton hakemista.

Keikkapaikoille ajamme kolmisin miksaajamme kanssa. Keikkamatkoilla tulee juteltua niitä näitä, yleensä tulevasta keikasta ja siitä, miten keikasta selviydymme.

Olemme kotoisin Vaalasta Pohjois-Pohjanmaalta, josta ei ole vielä mökkitonttia tai patsashanketta tullut. Kahvikupit kyllä saimme!

Luonto ja koti ovat tärkeitä juttuja, ja Vaala on hyvä rentoutumispaikka. Välillä jos on ollut tosi hektistä, tekee tosi hyvää päästä sinne.”

Ura muusikkoina – ”Se on kuitenkin ollut meillä aina se suuri unelma”

”Koronan takia peruuntuneet kesän festarikeikat olisivat olleet meille todella tärkeitä. Odotimme niitä ihan hirveästi, kun ensimmäinen levymme oli saatu juuri ulos. Korona on silti vaikuttanut enemmän henkiseen puoleen kuin taloudelliseen.

Olemme tänä päivänä kiitollisia siitä, että meidän ei tarvitse tehdä enää muuta kuin musiikkia. Se on kuitenkin ollut meillä aina se suuri unelma. Aiemmin olen ehtinyt työskennellä ravintola-alan lisäksi myös vanhustyössä ja päiväkodissa.

Uudella Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä -levyllä on myös mukana biisi Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään, jota olemme soittaneet jo pitkään keikoillakin. Sen pois jättäminen ekalta levyltä ei ollut taktinen veto, kappale ei vai vielä silloin ollut ihan valmis. Emme halunneet laittaa levylle meidän mielestämme keskeneräistä kappaletta. Lisäksi sitä debyyttilevyäkin oli jo lykätty kauan.

Musiikin tekeminen on siinä mielenkiintoista, että siinä ei pääse koskaan päämäärään. Siihen tunteeseen, että olisi valmis ja kaikin puolin tyytyväinen. Toivoisinkin, että pystyisimme yhä kehittymään ja luomaan uusia ideoita sekä tapoja säveltää, sovittaa ja sanoittaa.”

X