Anna-lehti: Meeri Koutaniemi on aina halunnut poiketa normeista: ”Jo 8-vuotiaana ompelin itse vaatteita, jottei samanlaisia olisi ollut muilla”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Meeri Koutaniemi on aina ollut vahvasti oman tiensä kulkija. © Anton Reenpää/Otavamedia
Valokuvaaja ja toimittaja Meeri Koutaniemi kertoo pukeutumisestaan. Se on hänelle yksi kanava, jonka kautta voi elää elämää mielikuvituksellisemmin.

Meeri Koutaniemi, 32, kertoo Anna-lehden haastattelussa, miten hän arvostaa vaateostoksissaan kierrätystä ja sitä, että vaatteella on tarina.

”Nykyisin ostan käytettyä myös ympäristösyistä. Arvostan käsityötä ja siihen ammennettua persoonallisuutta. Sen takia käytän monen suomalaisen suunnittelijan ja käsityöläisen tekemiä vaatteita. He panostavat muotoon ja laatuun.”

Lue myös: Meeri Koutaniemi on kuin eksoottinen kukka – Valokuvaajan tyyli tekee maailmasta kauniimman

Meeri Koutaniemi – oman tiensä kulkija

Meeri on aina halunnut poiketa normeista.

”Jo kahdeksanvuotiaana ompelin itse vaatteita, jottei samanlaisia olisi ollut muilla. Olin ainut, joka jo silloin pukeutui pitkään hameeseen. Totta kai se herätti huomiota. Koulussa minua haukuttiin mustalaiseksi.”

Kuusamossa nuori Meeri otti mallia pukeutumiseensa vanhemmilta siskoiltaan ja viihdetaivaan pop-laulajilta – Muotitietoinen tyyli ei tosin aina saanut vastakaikua.

”Minulla oli napapaita ja kasa valkoisia ja pastellinvärisiä housuja. Kun lähdin kouluun, mummoni huusi kauhuissaan, että vako näkyy!” Meeri nauraa.

Meeri Koutaniemi on rohkea oman tiensä kulkija

Meeri Koutaniemi on rohkea oman tiensä kulkija. © Jorma Marstio / Otavamedia

Varhainen itsenäistyjä

Sisarustensa jälkiä Meeri seurasi lähtiessään Kuusamosta lukioon Ouluun, mutta pian Meeristä tuntui siltä, että piti päästä vieläkin kauemmaksi kotoa.

”Itsenäisyyden tarpeeni oli niin suuri, että lähdin kesken lukuvuoden Helsinkiin.”

Meeri pyrki ja pääsi Sibelius-lukioon. Mahdollisuus avautui itse järjestetyn ylimääräisen pääsykokeen kautta – pohjana olivat peruskoulu musiikkiluokalla ja opinnot poikkihuilun soitossa.

Suuria harppauksia

Helsinkiin muutto merkitsi Meerille mullistusta;  Tuolloin 16-vuotiaana hän heräsi pohtimaan vapautta ja vastuuta uudella tavalla.

Uusi elämäntilanne nosti pintaan masennuksen ja yksinäisyyden tunteet – Avuksi tulivat maailmankirjallisuuden klassikkoteokset ja paastoaminen ulkoisista asioista, jotka vaativat huomiota.

”Minua kiehtoi ajatus siitä, mitä jää, kun elämästä poistaa kaiken sisällöllisen ärsykkeen, kaiken tekemisen. Kävin kyllä koulussa, mutta kielsin itseltäni lukemisen, musiikin, tv:n, radion, harrastukset, päiväkirjan kirjoittamisen. Noin kuukauden istuin kotona matolla tutustuen tyhjyyteen. Mietin, että kaatuvatko seinät päälle vai ei. Eivätpä ne sitten kaatuneetkaan.”

’Auttaminen’ ja ’kärsiminen’ eivät kuulu oman työn sanavarastoon

Työnsä kautta Meeri Koutaniemi on dokumentoinut kärsimystä, hätää ja sekasortoa – Samalla käsitys maailmasta ja omasta itsestä ovat muovautuneet.

”Minun on ollut pakko panna kaikki näkemäni asiat perspektiiviin. Se on lisännyt kiitollisuutta siitä, mitä minulla on.”

Meeri ei halua puhua työssään auttamisesta tai kärsimisestä.

”Auttaa on hierarkkinen. Kärsiä puolestaan on yksiulotteinen ja siksi harhaanjohtava.”

Valokuvaaja on viestin välittäjä

Meeri ei halua keskittyä työssään pohtimaan omaa jaksamistaan.

”Kysymys on niin vähän minun jaksamisestani. Olen pelkkä viestin viejä. Kuuntelen ja dokumentoin tarinoita, jotka välitän eteenpäin. Jos en jaksaisi, en tekisi tätä työtä. Koska jatkan, jaksan.”

Meerin projekti, jossa hän on tutkinut tyttöjen ympärileikkaamisen perinnettä, alkaa olla loppusuoralla – Materiaalia on purettavana reilusti: yhteensä 15 maata, noin 50 000 valokuvaa ja satoja haastatteluja.

”Paikallisten toimijoiden työ on ainoa mahdollisuus muutokseen. On inspiroivaa nähdä, kuinka jo monessa yhteisössä sekä nuoret naiset että vanhat miehet työskentelevät perinteen lakkauttamiseksi.”

Valokuvaajan työ tuo ymmärryksen siitä, mitä ilmiöiden takana on.

Meeri Koutaniemi sanoo, että työ antaa ymmärrystä siitä, mitä ilmiöiden takana on. © Anton Reenpää / Otavamedia

Irtiotoista voimaa arkeen

Työn ohella Meeri haluaa pitää huolen siitä, että parisuhteelle ja työrutiineista irrottautumiselle löytyy aikaa.

Meeri ajattelee, että jokaisella täytyy olla vapaus toteuttaa itseään monipuolisesti – Tämä on yksi syy, jonka vuoksi Meeri vastasi tänä syksynä myöntävästi kutsuun lähteä mukaan kilpailemaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan.

Pian Meeri ja puolisonsa, basisti Sami Yaffa rauhoittuvat yhdessä joulunviettoon.

Maailmalla yhdessä ja erikseen matkustavalle pariskunnalle tämä merkitsee jälleen yhtä matkaa; tällä kertaa Kuusamoon viettämään joulun pyhät Meerin rakkaan lapsuudenperheen luona.

Lue myös: Meeri Koutaniemi tunnustaa: ”Rakkaus on kaikista painavin asia”

X