”Menimme piiloon keskellä yötä, että tarkk’ampujat eivät ammu” – Näin toimittaja Kari Lumikero muistelee työuraansa, joka vei hänet aseellisten konfliktienkin keskelle

Millaista on ollut asua 50 vuotta ulkomailla? Kari Lumikero on ehtinyt nähdä maailman melskeet ruotsinsuomalaisten kotoutumisongelmista aina tsunamin jälkeiseen ”kuoleman kylään”.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Koko aikuisikänsä ulkosuomalaisena elänyt Kari Lumikero teki pitkän uran muun muassa MTV3:en kirjeenvaihtajana.

Millaista on ollut asua 50 vuotta ulkomailla? Kari Lumikero on ehtinyt nähdä maailman melskeet ruotsinsuomalaisten kotoutumisongelmista aina tsunamin jälkeiseen ”kuoleman kylään”.
(Päivitetty: )
Teksti:
Matti Rämö

Kari Lumikeron ensimmäisen ulkomaanmatka suuntautui Ruotsiin.

”Olin 7- tai 8-vuotias ja matkustimme Vaasasta laivalla Uumajaan”, Lumikero muistelee.

Elettiin 1950-luvun puoliväliä. Kari Lumikero oli syntynyt Kemissä, mutta perhe muutti pian sen jälkeen Tornioon. Myöhemmin matka jatkui Vaasaan perheen isän saatua paikan Ilkka-lehden toimittajana.

Siihen aikaan lähialuematkailukin oli vielä harvojen herkkua. Lumikeron perheelle Ruotsi oli kuitenkin tuttu naapuri Tornion vuosilta. Rajakaupunki oli vilkas paikka, josta käytiin usein Ruotsin puolella.

”Monet kuvittelevat, että opin ruotsin kielen kulttuurin ymmärryksen Haaparannalta, mutta eihän siellä kukaan puhu ruotsia. Kaikki puhuvat suomea myös Ruotsin puolella. Ruotsin kieleen pääsin kiinni vasta, kun muutin sinne asumaan 18-vuotiaana.”

Se oli vuonna 1967. Sen jälkeen Kari Lumikero ei ole asunut Suomessa.

19-vuotiaana Ruotsin radioon

”Ylioppilaaksi tultuani pyrin Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Kun en päässyt sisään, muutin Tukholmaan opiskelemaan”, Lumikero kertoo.

Lumikeron alkuperäinen suunnitelma oli palata keväällä 1968 Suomeen valmistautumaan uudestaan valtiotieteellisen pääsykokeisiin. Toisin kävi.

”Olin tehnyt koko talven opiskelun ohella juttuja Yleisradion pop-ohjelmiin. Kesän lähestyessä Ruotsin radion vähäisistä suomenkielisistä ohjelmista vastannut Esko Tommola otti yhteyttä ja kysyi, haluaisinko jäädä kesäksi Ruotsiin töihin toimittajaksi.”

19-vuotias vastasi kyllä. Sen myötä jäivät sekä opinnot että kotimaa.

”Työ vei perässään. Parin vuoden päästä vakinaistettiinkin Ruotsin radioon. Enimmäkseen kiertelin Ruotsia ja Pohjoismaita.”

Ruotsinsuomalaiset syntipukit

Ruotsin radion pienellä suomenkielisellä toimituksella käsissään kasvava uutisaihe. Suomesta virtasi Ruotsiin 1960- ja 70-luvuilla kymmeniätuhansia ihmisiä.

Kari Lumikero seurasi tiiviisti suomalaisten siirtolaisten edesottamuksia.

”Tein paljon raportteja suomalaisten työpaikoilta ja seurasin heitä välillä myös Tanskaan ja Norjaan. Vastaan tuli hyvin koskettavia juttuja, kun ihmiset olivat muuttaneet hädässä työn perässä, usein kielitaidottomina.”

Länsinaapurissa suhtauduttiin nuivasti niukoista oloista paremman elintason toivossa muuttaneisiin suomalaisiin.

”Ihan virallisesti oltiin todella huolissaan siitä, miten suomalaisten pystyvät sopeutumaan ruotsalaiseen yhteiskuntaan ja nimenomaan oppimaan ruotsia. Olof Palme – joka oli tuolloin vielä opetusministerinä – oli sitä mieltä, että suomalaisten piti oppi kieli kolmessa vuodessa, jos meinaavat jäädä. Siitä, että suomalaislasten pitäisi saada koulussa edes tukiopetusta myös omalla kielellään, ei puhuttu mitään.”

Lapsiin uusin kieli tarttui usein paremmin kuin vanhempiin.

”Kun vanhemmat eivät oppineet ruotsia, mutta lapset sopeutuivat hyvin nopeasti ruotsalaiseen yhteiskuntaan, syntyi kuiluja. Perheet eivät enää puhuneet samaa kieltä.”

Tulijoiden ylle heitettiin herkästi syntipukin rooli. Lumikero kertoo esimerkin.

”Pohjois-Ruotsin kaivoksilla syntyi vuosina 1969–70 lakkoaalto, joka levisi metsäteollisuuteen ja ympäri maan teollisuusalueita. Ruotsalaisethan sanoivat suoraan, että tämä on suomalaisten tekosia, eihän Ruotsissa kukaan lakkoile.”

Ruotsin radiossa työskentelyn ohella Lumikero avusti Yleisradiota. Hän ei karsastanut kevyempiäkään aiheita.

”Siihen aikaan moni toimittaja pelkäsi, että maine menee, jos tekee juttuja myös viihteestä. Itse en ajatellut niin. Eikä se uraani haitannut lainkaan.”

Lumikeron viimeinen Yle-keikka oli Euroviisujen selostaminen Hectorin kanssa vuonna 1986.

Reissuja kriisialueille

Kari Lumikeron rauhallinen olemus juurtui suomalaisten tv:n katsojien mieliin toden teolla kun hän siirtyi MTV:n uutisten Skandinavian kirjeenvaihtajaksi vuonna 1986.

”Laajemmalla alueella matkailu tuli kuvaan siirryttyäni Maikkarille. Aloin vierailla myös kriisialueilla.”

Esimerkiksi ensimmäisen Persianlahden ensimmäinen sodan aikoihin Lumikero kierteli pitkin Lähi-itää.

”Kiertelin Lähi-Idän alueella monta viikkoa heti Kuwaitin miehityksen jälkeen. Olin Libanonissa ja Arabiemiraateissa. Asuin pääasiassa Jordanian pääkaupungissa Ammanissa ja kävin myös Israelissa ja palestiinalaisalueilla.”

Palestiinalaisalueella tunnelma oli – jälleen kerran – kireä.

”Kaikesta huomasi, miten uskomattoman jännittynyt tilanne oli. Jos Israelin puolella kolme palestiinalaismiestä seisois kadunkulmassa Jerusalemissa, heti tuli panssaroitu jeeppi, joka hajotti sen väkijoukon.”

Kun Israelin raketti osui Gazassa Hamasin asesiiloon, Lumikero tunsi paineaallon. Bagdadissa hänen hotellinsa paloi, kun valojuova-ammus sytytti tulen naapurihuoneessa.

”Menimme takapihalle piiloon keskellä yötä, että tarkk’ampujat eivät ammu. Tällaista pientä on ollut, mutta henkeni puolesta en ole joutunut pelkäämään.”

Kuoleman kylä

Lumikero toimi MTV:n kirjeenvaihtajana myös Berliinissä (1997–2008). Sieltä kävin hän jouluna 2004 matkusti pikahälytyksellä suomalaisturistien suosimaan Thaimaahan. Intian valtamerellä noussut tsunami oli surmannut yli 170 000 ihmistä.

”Jo lentokentälle laskeutuessani ymmärsin, että tämä on normaalia suurempi juttu.”

Lumikero oli liikkeellä aikaisin. Kaikki yllättäneet myrskyn jälkiä ei oltu ehditty siivota.

”Khao Lakissa sijainneessa kuoleman kylässä odotti hirveä näky. Satoja ruumiita oli vielä siellä, minne myrsky oli heidät jättänyt: vedessä, puissa, rakennusten alla. Haju oli hirveä. Sitä vain ajatteli, että miten on mahdollista, miten noin voi tapahtua. Paikallisetkaan eivät tienneet, mikä tämä ilmiö oli, sellaisesta ei oltu koskaan puhuttu. ”

Järkyttyneet suomalaisten lähestyivät Lumikeroa kuin psykologia tai pappia.

”Suomalaiset tulivat juttelemaan minulle, kuin olisin viranomainen.”

Vuonna 2005 Lumikero sai arvostetun Bonnierin journalistipalkinnon tsunamia koskeneesta uutisoinnistaan. Poikkeuksellinen kokemus jätti pysyvän jäljen.

”En näe tapahtumista painajaisia, mutta niiden muisto koskettaa minua yhä.”

Onnellinen toimittaja

Lumikero jäi MTV3:lta eläkkeelle vuonna 2014, työskenneltyään kanavalle 28 vuotta.

”Minulla oli ammatillisesti aivan mieletön säkä, kun sain tehdä journalismia sen kulta-ajan. Silloin ammattia arvostettiin, työ oli mielenkiintoista ja jännittävää ja rahaa riitti.”

Eläkkeellä Lumikeron on kehittänyt pieniä työprojekteja, esimerkiksi kouluttanut kriisialueille matkaavia.

Lumikero on asunut ulkomailla jo 50 vuotta. Suomeen paluu ei edelleenkään ole mieleen eläkkeelläkään.

”Enimmäkseen olen nykyään Budapestissä, koska vaimoni tekee työtään siellä.”

Suhde synnyinmaahan on yhä lämmin.

”Suomi on suuri menestystarina ja maa, jossa monet asiat toimivat. Siihen nähden, täällä jäkätetään aika paljon, mutta se kuuluu demokratiaan.”

Aggressiivisen kansallisylpeyden sijasta kosmopoliitti toivoo Suomeen lisää inhimillisyyttä.

”Suomalaisilla on varaa auttaa. Ongelmamme ovat pintaraapaisuja siihen nähden, missä oloissa monet muut elävät.”

Korjattu 19.11. klo 17.32: Lumikero syntyi Kemissä, mutta perhe muutti pian sen jälkeen Tornioon.

X