Kotiliesi: Senioreilta tukea – Merja Ylä-Anttila lisäisi työpaikoille työuran loppupään konkareita: ”Nuorilla on kovat pärjäämisen paineet”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Merja Ylä-Anttila uskoo, että nuoret ansaitsevat tukea. Ylä-Anttila on itsekin kokenut vähättelyä nuorena toimittajana.
Merja Ylä-Anttila uskoo, että nuoret ansaitsevat tukea virheiden kyttäämisen sijaan. Ylä-Anttila on itsekin kokenut vähättelyä nuorena toimittajana. Kuva: Kristiina Kurronen
Merja Ylä-Anttila on kohdannut urallaan tytöttelyä. Silti hän ei ole koskaan joutunut katumaan sitä, että on hakeutunut epämukaviin tilanteisiin. Nyt Ylen johtajana hän haluaa tukea työkulttuuria, jossa seniorit tukevat nuoria.

Merja Ylä-Anttila, 59, sai talvella 2018 puhelun. Headhunter kertoi, että Yleisradioon etsitään toimitusjohtajaa. Hetken Ylä-Anttila mietti, uskaltaako hän lähteä pestiin.

”Tehtävä kihelmöi sopivasti. Mietin, että jos minut valitaan 58-vuotiaana Ylen johtoon, rikkoisin samalla ikäni puolesta joitakin lasikattoja”, Merja Ylä-Anttila kertoo Kotiliedessä.

Hän on itse saanut urallaan tukea vanhemmilta konkareilta, ja nyt Merja Ylä-Anttila haluaa tukea työkulttuuria, jossa seniorit tukevat nuorempiaan.

Uransa raskaimpina vuosina hän pitää viiden vuoden takaista kautta, jolloin Maikkarilla vedettiin läpi useammat yt-neuvottelut. Säästöjä oli pakko saada, kun yhtiö rämpi talousvaikeuksissa.

Luottamuksellisista asioista ei voinut puhua juuri kenellekään, eikä työpaikalla voinut lietsoa pelon ilmapiiriä. Siksi Merja Ylä-Anttila soitti MTV:n entiselle ohjelmajohtajalle, Tauno Äijälälle, joka oli siihen aikaan jo eläkkeellä.

”Hän kuunteli ja esitti muutaman hyvän kysymyksen. Kuin kivi olisi pudonnut harteiltani. Sitten hän sanoi vanhan herrasmiehen tavoin, että kyllä sä pärjäät. Ja jos on jotain, vihellä vain. Ratsuväki tulee paikalle!”

Merja Ylä-Anttila ja uutisankkuri Leena Kaskela MTV 3:n 25-vuotisjuhlissa vuonna 2006.

Merja Ylä-Anttila ja uutisankkuri Leena Kaskela Maikkarin 25-vuotisjuhlissa vuonna 2006. Kuva: Jorma Pouta

Merjan mielestä työpaikoilla pitäisi olla enemmän sellaisia työnuran loppupäässä olevia ihmisiä, joiden kokemuksesta ja tuesta nuoret hyötyisivät.

”Nuorilla on kovat pärjäämisen paineet. Nuoret ministerit ja puoluejohtajatkin ansaitsevat kannustusta sen sijaan, että odotetaan vain heidän virheitään.”

Tytöttely loukkasi, mutta ei lannistanut

Nuorena toimittajana Merja Ylä-Anttila on itsekin joutunut kohtaamaan vähättelyä.

Maikkarin hiljattain aloittaneessa uutistoimituksessa oli hyvä pöhinä, ja ihmiset olivat innostuneita. Ulkopuolelta nuorelle toimittajalle ei silti hyväksyntää aina riittänyt.

Merja Ylä-Anttila oli 26-vuotiaana juuri aloittanut MTV:n politiikan toimittajana, kun kilpailevan median vanhempi toimittaja ohitti hänet eduskunnan rappusissa ja tölväisi:

”On järkyttävää, että MTV lähettää tänne tuollaisia tytönhupakoita romuttamaan uskottavuuden, jota olemme vuosikymmenet rakentaneet.”

Merja puristi eduskunnan portaikossa kaidetta ja nieli kiukkunsa. Tytöttelyyn joutui 80-luvulla tottumaan.

Vaikka vanhemman kollegan sanat loukkasivat, ne myös puskivat eteenpäin. Merja halusi näyttää, että pärjäsi hankalissakin paikoissa.

”En ole koskaan jälkikäteen katunut sitä, että olen uskaltanut mennä epämukaviin tilanteisiin”, Merja kertoo Kotiliedessä.

Merja Ylä-Anttila nousi MTV:n uutisten vastaavaksi päätoimittajaksi vuonna 2001.

Merja Ylä-Anttila nousi MTV:n uutisten vastaavaksi päätoimittajaksi vuonna 2001. Kuva: Petri Kaipiainen

Nyt Merja haluaa luoda työkulttuuria, jossa pomoilta saa tukea, eikä kenenkään tarvitse arvailla, mistä suunnasta tänään tuulee.

”Hyvä johtaja kuuntelee, kannustaa ja kiittää. Itse ei tarvitse osata kaikkea, koska työtä tehdään tiimeissä, mutta on näytettävä suuntaa.”

Lue myös: Kuinka MTV:n karaisema Merja Ylä-Anttila uudistaa Yleä? Näin vastaa monessa liemessä keitetty toimitusjohtaja

Merja Ylä-Anttila on myös pitkien suhteiden ihminen: avioliitto on kestänyt 35 vuotta ja lapsuuden ystäviin hän pitää yhä tiivistä yhteyttä.

Lue Kotiliedestä lisää, miten Merja ja hänen miehensä, Ari, rakastuivat kahtia jakautuneessa Berliinissä: ”Jäimme erään illan päätteeksi hostellin aulaan juttelemaan, ja juttelimme niin kauan, että muut alkoivat jo katsoa meitä vähän pitkään.”

X