Meteorologi Anniina Valtonen antoi kiusaajien kopioida läksyjäänkin: ”Olin näkymätön ja tarkkailin muiden reaktioita”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Anniina Valtonen
Anniina Valtonen on oppinut hyväksymään itsensä sellaisena kuin hän on. ”Se vaatii sitä, etten vertaile itseäni muihin enkä tarkkaile itseäni jatkuvasti. Otan vastaan palautetta, mutta en jää vellomaan kritiikkiin.” © Tommi Tuomi
Anniina Valtosesta ei pitänyt koskaan tulla esiintyjää. Se haave tyrmättiin jo 12-vuotiaana. Nyt vuoden esiintyjän Venlalla palkittu meteorologi haluaa levittää itsensä hyväksymisen ilosanomaa myös muille.

On toukokuun alku ja edessä tv-väen vuoden jännittävin ilta. Oopperan lämpiö on pakkautunut täyteen ihmisiä, jotka Anniina Valtonen,32, tunnistaa tv-esiintyjiksi, mutta joita hän ei tunne. Hän on itse ehdolla Venla-gaalan yleisöäänestyksen vuoden parhaan esiintyjän palkinnon saajaksi ja on siksi kutsuvieraiden joukossa. Silti hän ei ihan tunne oloaan kotoisaksi.

”Kun menen uusien ihmisten keskelle, jään herkästi taka-alalle. Kiertelen nurkkia, kunnes näen jonkun tutun. Ja nyt kun lämpiö oli täynnä oikeita tähtiä, katselin kengänkärkiäni ja ihmettelin, mitä tässä porukassa oikein teen.”

Onneksi Valtonen löysi nopeasti tuttuja, ja siitä ilta lähti aukeamaan. Edelleen häntä vähän jännitti, sillä olihan hän palkintoehdokas. Hän ei tosin hetkeäkään uskonut voittavansa.

”Kun sitten nimeni kuulutettiin, olin ällikällä lyöty. En ollut valmistanut edes puhetta.”

Jostain kiitospuheen sanat silti nousivat. Valtonen halusi kertoa yleisölle, ettei hänestä pitänyt tulla esiintyjää. Se haave oli parikymmentä vuotta aiemmin pyyhkäisty harrastajateatterin harjoituksissa yhdessä illassa romukoppaan.

Kynnysmatoksi ei tarvitse jäädä

Niin tosiaan kävi. Harrastajateatterin ohjaaja oli haukkunut 12-vuotiaan Valtosen toisten kuullen patalu­haksi.

”Olin aina rakastanut esiintymistä, laulamista ja tanssimista, ja se kaikki sammui siihen nöyryytykseen.”

Valtonen lopetti rakkaan harrastuksensa ja esiintymisen. Hän käpertyi sisäänpäin.

”Olin aikamoinen seinäruusu koko yläasteen. Opin olemaan näkymätön ja tarkkailemaan herkeämättä muiden reaktioita.”

Yläasteella tunnelmaa varjosti joukko kiusaajia, jotka valitsivat sattumanvaraisesti uhrinsa. Heidän kynsiinsä kukaan ei halunnut.

”Näkymättömyyteni suojasi minua, samoin se, että kävin kiusaajien kanssa sanatonta vaihtokauppaa. Annoin heidän kopioida läksyjäni.”

Vaikka alakouluajoista on vierähtänyt jo vuosia, Venla-gaalan tapaisissa tilanteissa Valtonen saattaa edelleen huomata, että käyttäytyy alkuun kuin olisi taas ala-asteella.

”Mutta olen tehnyt paljon töitä sen eteen, että olen rohkaistunut. Ja jaksan elämäni loppuun asti toitottaa, ettei kynnysmatoksi pidä ryhtyä. Ja jos on – niin kuin minä – kuitenkin ryhtynyt, roolista on mahdollista pyristellä eroon.”

Ilo on asia, jota Anniina Valtonen haluaa vaalia elämässään. Se tarkoittaa myös nauramista itselle – ja niin itsensä kuin muiden hyväksymistä sellaisina kuin he ovat. © Tommi Tuomi

Ilo on asia, jota Anniina Valtonen haluaa vaalia elämässään. Se tarkoittaa myös nauramista itselle – ja niin itsensä kuin muiden hyväksymistä sellaisina kuin he ovat. © Tommi Tuomi

Työllä saavutettu unelma

Mutta miten sitten näkymättömyyspulveria teininä syönyt nastolalaistyttö on yleisön suosikkiesiintyjä kolmikymppisenä? Ja vielä ensimmäinen meteorologi, joka on vastaavan Venla-pystin napannut.

Armottomalla työnteolla. Valtosen nuoruuden pelastus oli se, että yläasteen jälkeen alkoi tyynempi lukioaika, jolloin hän alkoi paiskia tosissaan töitä. Hänellä oli nimittäin haave. Anniina Valtonen oli pikkutyttönä perheen etelänmatkalla vaikuttunut siitä, kuinka lentokapteeni oli sääennustusten avulla kertonut matkustajille tulevasta ukkosrintamasta. Se oli kuulostanut Valtosesta lähes maagiselta.

”Halusin tuollaiseksi sääennustajaksi, mutta en tiennyt, miten siihen päästäisiin. Vasta kun lukion opinto-ohjaaja kaivoi jonkun opuksen ja etsi käsiinsä, mitä minun piti lukiossa meteorologiksi päästäkseni opiskella, pääsin haaveeseen konkreettisesti käsiksi.”

Meteorologiksi pänttäämällä

Anniina Valtonen alkoi päntätä. Kotona isä auttoi pitkässä matematiikassa, äiti äidinkielessä.

”Olin aina niin sanottu hyvä oppilas, mutta en mikään älytön luonnonlahjakkuus. Minun piti tehdä koulumenestyksen eteen julmetusti töitä. En käynyt koulubileissä enkä hillunut kylillä muiden kanssa, vaan luin kotona.”

Se tuotti tulosta. Aniina Valtonen pääsi lukion jälkeen opiskelemaan meteorologiaa. Muutaman vuoden opiskelun jälkeen pänttäysinto alkoi vähän laimentua, mutta sillekin oli hyvä syy. Valtonen sai töitä.

”Itse asiassa tein viimeiset opiskeluvuodet kahta työtä, olin sekä Ilmatieteen laitoksella että Nelosen uutisten meteorologina. Opinto-ohjaajani yliopistolla totesikin myöhemmin, että sinun opinnoistasi Anniina näkee, milloin menit töihin”, hän nauraa.

Valtonen nauraa paljon – ja iloisuudestaan hän saa usein palautetta. Se piristää – ja raivostuttaa. Yli kymmenen vuotta kestäneen uran aikana Valtonen on saanut huomata, että suomalaisia ottaa päähän kovin moni sellainenkin asia, jolla ei ole mitään tekemistä itse sään ennustamisen kanssa.

Liian pieni etumus, liian pieni takamus, ylipirteys, vaatteet, kampaus, eleet. Ja ilkeät kommentit lähetetään yleensä nimimerkkien takaa, jolloin ”Nakkimakkara -69” voi ladella koko pahan olonsa kommenttikenttään.

”Se jaksaa hämmentää. Eihän nämä palautetta jakavat tyypit varmaan itsekään halua mennä töihin, jossa kollega toteaisi heti aamutuimaan, että hei, sullapa on muuten todella pieni peppu. Se ei ole kritiikkiä vaan kiusaamista, jota meidän ei pidä missään nimessä pitää normaalina.”

Lue myös: Suosikkimeteorologit Anniina Valtonen ja Joonas Koskela kertovat työstään – ja sen varjopuolesta: Palautetta ulkonäöstä, puheesta – jopa raskausonnitteluja

Kotona ei ennusteta säätä

Ei ikävä palaute Anniina Valtosta kuitenkaan lannista. Hyvää on niin paljon enemmän vaakakupissa, ja sitä paitsi edelleen hän tuntee olevansa unelma-ammatissaan ja myös kehittyvänsä siinä. Ja kun itsevarmuus nuorena esiintyjänä alkoi kasvaa, hän alkoi nauttia esiintymisestä.

”Nuorena etsin herkästi esikuvista mallia, miten työ pitäisi tehdä. Mutta en voi olla toinen Seija Paasonen, vaikka kuinka häntä arvostankin. Tajusin, että minun pitää olla oma itseni.”

Ja jotta voi kehittyä, on välillä hypättävä uuteen. Niin Valtonen aloitti vuodenvaihteessa Ylen Puoli seitsemän -ohjelman perjantaijuontajana yhdessä Olli-Pekka Kursin kanssa. Taas hän sai jännittää uudenlaista tilannetta ja uusia ihmisiä, mutta se on ollut ihanaa, piristävää jännitystä.

Silti Anniina Valtonen on ennen kaikkea meteorologi. Kun hän aamuisin astuu koiran kanssa pihalle, hän katsoo ensimmäisenä taivaalle ja pilviin, tarkistaa sään.

”Se, että tiedän töissä aina jotain ennen muita, on jotenkin äärimmäisen kutkuttavaa, kuin minulla olisi käsissäni viisasten kivi, se jaksaa koukuttaa!”

Entä miltä pilvet juuri nyt ikkunasta kertovat?

”Tuo edessä oleva ei ole ihan vyörypilvi, mutta sen mallinen, joten sadekuuroja on seuraavien tuntien aikana liikkeellä.”

Valtosen kädet viuhuvat ikkunan edessä kuin balettitanssijalla. Itse hän ei sitä huomaa.

”Minulle on tosi tärkeää, etten sellaista edes tiedosta, muuten ryhtyisin tarkkailemaan eleitäni, eivätkä ne sitten olisi aitoja.”

Eikä hän jauha vapaa-ajalla esiintymisistään. Aviomieskään ei katso vaimonsa lähetyksiä.

”Mutta kysymme aina kotona toisiltamme, että miten toisen on työpäivä mennyt.”

Kotona Anniina Valtonen ei ole vuoden esiintyjä. Kun kotiovella on vastassa innokas koira ja keittiössä aina välillä tyhjentämätön tiskikone tai vähintään täysi roskapussi, työkiireet unohtuvat siihen. Jopa sää.

”Vaikka työ on minulle tosi tärkeää, vapaapäivinä en koskaan avaa sääennusteita, en edes vilkaise säätietoja. Se on minun tapani nollata töistä.”

Lue myös: Anniina Valtonen alkoi seurustella 16-vuotiaana nykyisen aviomiehensä kanssa – Teinirakkaus punoi parin yhteen

Ilma-akrobatia ja jooga vastapainoa säätyölle

Itse asiassa Anniina Valtonen ei hingu vapaa-ajallaan mitenkään hurjasti edes säiden armoille. Hän harrastaa mieluiten lähinnä sisäilmajuttuja, niin kuin joogaa.

”Ja mieheltäni sain syntymäpäivälahjaksi ilma-akrobatiakurssin. Nyt viisi kertaa käytyäni, ja joka kerran tummia mustelmia liinasta saatuani, olen innostunut.”

Ilma-akrobatiassa Valtosta kiehtoo sen vaikeus. Sellaista hän tuntee tarvitsevansa aika ajoin, heittäytymistä johonkin uuteen.

”Välillä pitää pysähtyä nauttimaan siitä, mitä on saavuttanut. Minäkin nautiskelin viikon verran Venla- palkinnosta. Pysti jäi keittiön pöydälle ja aina sen ohi kävellessä minut valtasi lievä epäusko ja valtava ilo.”

Ilo kuuluu muutenkin Valtosen elämään, ja hänen on helppo nauraa asioille. Itselleenkin. Kun hän vaikka Alepan jonossa pitkän työpäivän jälkeen näkee oman kuvajaisensa lasista, häntä saattaa huvittaa oma meikattu olemus. Enää se ei sentään herätä epämukavuutta, niin kuin tv-uran alkuvaiheessa, kun Valtosta yritettiin vanhentaa uskottavuuden nimissä tätimäisillä vaatteilla ja lakkapallo-kampauksilla. Nykyään hän osaa myös sanoa yhä selkeämmin, että ei.

”Kiltin tytön syndroomasta kärsineenä ajattelin pitkään, että pitää tehdä mitä muut pyytävät. Ei todellakaan pidä.”

Mutta epämukavuutta on välillä tunnettava, jotta voi kehittyä. On katsottava vieraita ihmisiä silmiin ja juontajana yritettävä laukaista haastateltavan jännitys, vaikka itseäkin jännittäisi. Ja silti tiedettävä rajansa. Edelleenkään Valtonen ei laula. Ei edes suihkussa.

”Ei kun hei, viime viikolla lauloin autossa, siis ensimmäisen kerran ääneen pariinkymmeneen vuoteen. Hämmästyin sitä itsekin ja ajattelin, että kyllä sillä Venla-palkinnolla oli tähänkin vaikutusta!”

”Olin aina rakastanut esiintymistä, laulamista ja tanssimista ja se kaikki sammui siihen nöyryytykseen.” © Tommi Tuomi

”Olin aina rakastanut esiintymistä, laulamista ja tanssimista ja se kaikki sammui siihen nöyryytykseen.” © Tommi Tuomi

Lue myös: Meteorologit Anniina Valtonen ja Joonas Koskela paljastavat, mitä kulisseissa tapahtuu: ”Sääennustetta ei rakenneta lottoarvonnan tavoin”

X