Miellyttäjä-luonteinen Teresa Välimäki opetteli mentorin avulla sanomaan ei: ”Omien rajojen vetäminen on joka kerta hieman helpompaa - se tuntuu hemmetin hyvältä”

”Ei-sanan sanominen vaatii harjoittelua ihan kuin minkä tahansa uuden taidon oppiminen”, kertoo Teresa Välimäki.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kokki Teresa Välimäki.

"Ei-sanan sanominen vaatii harjoittelua ihan kuin minkä tahansa uuden taidon oppiminen", kertoo Teresa Välimäki.
(Päivitetty: )
Teksti: Eveliina Lauhio

Kokki Teresa Välimäki on opetellut aikuisiällä sanomaan ei.

”Viimeisten viiden vuoden aikana olen elänyt rankkoja aikoja. Molemmat vanhempani kuolivat, ja kävin läpi muitakin vaikeita asioita. Löysin itseni loputtomalta tuntuvan uupumuksen keskeltä.

Uramentori opasti uuteen alkuun

Etsiessäni uutta suuntaa lähdin uramentorin puheille. Se on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä. Uravinkkien lisäksi sain paljon muutakin ajateltavaa. Mentorini oli minulle välillä jopa terapeutin roolissa.

Tärkein mentorilta oppimani asia on ei-sanan sanominen. Olen ollut aina luonteeltani miellyttäjä, jonka on vaikea kieltäytyä muiden pyynnöistä. Yrittäjälle niitä sataa jatkuvasti. Voisitko suunnitella ilmaiseksi juhliini menuun? Tulisitko ihan vähäksi aikaa luennoimaan tilaisuuteemme?

Kieltäytymisen taidosta hyötyä työssä ja siviilissä

Autan mielelläni lähipiiriäni, alalle haluavia nuoria sekä teen hyväntekeväisyystyötä, mutta johonkin on vedettävä raja. Muuten omat voimavarani loppuvat.

Mentorin kanssa tekemiemme harjoitusten avulla olen opetellut sanomaan ei. Tuntuu vapauttavalta, kun osaan nykyisin kieltäytyä työtarjouksesta, jota en sisimmissäni haluaisi ottaa vastaan.

Taidosta on ollut hyötyä myös siviilielämässäni. En esimerkiksi enää pidä yllä sellaisia ystävyyssuhteita, jotka eivät ole vastavuoroisia.

Ei-sanan sanominen vaatii harjoittelua ihan kuin minkä tahansa uuden taidon oppiminen. Harjoittelu onneksi palkitaan: joka kerta omien rajojen vetäminen on minulle hieman helpompaa. Se tuntuu hemmetin hyvältä.”

Artikkeli on julkaistu Kotilääkärissä 10/18.

Lue myös: Teresa Välimäki rankkojen kokemusten jälkeen: ”Masennusdiagnoosi herätti minussa terveen itsekkyyden”

Lue myös: Teresa Välimäen äidin saattohoito epäonnistui täysin: ”Se oli hirveä loppu”

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X