Miia Nuutila ja Antti Paavilainen eivät erota työtä ja vapaa-aikaa: ”Kun olemme kahdestaan, voimme yhdessä pohdiskella eri asioita ja juttuja”

Jaa artikkeli
Miia Nuutila ja Antti Paavilainen
Miia ja Antti rakastuivat toisiinsa keväällä 2015. Kummallakin oli takanaan kipeä avioero, mutta ystävyys syveni yllättäen rakkaudeksi. Naimisiin he menivät syksyllä 2016. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Kesäteatterin lavalla Kari Tapiota ja Pia Viheriävaaraa näyttelevä tosielämän aviopari Antti Paavilainen ja Miia Nuutila tietää, miten sopu säilyy kovassakin paineessa.

Antti Paavilaisen mustassa Audissa pauhaa Kari Tapion musiikki, samat kappaleet yhä uudelleen ja uudelleen. Hänen vaimonsa Miia Nuutila yhtyy lauluun ja yhdessä he harjoittelevat stemmoja ja kappaleiden sanoja.

Takapenkillä on hiljaista, kun teini-ikäiset lapset asettelevat omia kuulokkeitaan yhä syvemmälle päähänsä saman kappaleen soidessa jo kymmenettä kertaa.

Kari Tapion kappaleita ei ole luukutettu perheessä huvin vuoksi. Miia ja Antti esiintyvät ensi kesänä yhdessä Lappeenrannan kesäteatterissa Kari Tapio – Olen Suomalainen -musiikkinäytelmässä. Antti näyttelee Kari Tapiota ja Miia tämän puolisoa Pia Viheriävaaraa. Antti tekee musikaalissa pääroolin ja toimii myös kapellimestarina.

Kari Tapion perikunta on ollut aktiivisesti mukana Osku Heiskasen ohjaaman musikaalin rakentamisessa. Antti ja Miia ovat saaneet käyttöönsä myös Kari Tapion ja Pian vanhoja vaatteita, jotka olivat heidän yllään muun muassa mainosposterin kuvauksissa.

”Erityisesti minulle tuli kylmät väreet, kun löysin Karin samettitakin taskusta vanhat, tutun huoltoaseman tulitikut,” Antti sanoo.

Niillä Kari Tapio oli sytytellyt piippuaan.

Kunnia olla mukana

Musikaali kertoo vuonna 2010 menehtyneen Kari Tapion tarinan sekä hänen ja niin ikään edesmenneen Pian yhteisen taipaleen käänteistä – niin menestyksen vuosista kuin alkoholin ja naisseikkailujen huurustamista ajoistakin.

”Kari Tapion tarinasta ei mitenkään voi tehdä komediaa, mutta olemme pyrkineet silti kertomaan asioista positiivisella ja valoisalla näkökulmalla. Mukaan on saatu kaivettua sellaisiakin asioita, joita hänestä ei ole ennen tiedetty”, Antti kertoo.

Musikaalia suunniteltiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2011, mutta pohdinta jäi roikkumaan ilmaan. Kun asiaan viime vuonna palattiin ja Anttia pyydettiin mukaan, hän lähti remmiin tippaakaan empimättä. Kari ja Antti olivat nimittäin ystäviä, ja he tutustuivat toisiinsa 90-luvulla keikkapaikkojen takahuoneissa. He työskentelivät jonkin aikaa samassa levy-yhtiössä ja Antti teki Karille yhden biisinkin, Hiljaisin siivin vuonna 2003.

”Kari Tapion kappale Viisitoista kesää oli minulle maailman isoin asia nuorena. Sen ansiosta päätin, että minusta tulee laulaja ja opettelen soittamaan kitaraa. On siis valtava kunnia päästä esittämään omaa idolia.”

Miia piiskaa treenaamaan

Mutta miltä tosielämän avioparista tuntuu näytellä lavalla toista avioparia? Varsin hyvältä ja luontevalta, vakuuttavat molemmat.

”En osaa ajatella tätä asiaa niin, että nyt tässä näytellään oman vaimon kanssa toista pariskuntaa. Teemme yhdessä musikaalia ja sillä selvä”, Antti tuumaa.

”Olemme todella onnekkaita, koska meillä on mahdollisuus tehdä töitä yhdessä. Kaikkein parasta on se, että saamme olla yhdessä”, Miia lisää.

Näytelmäharjoitukset ovat nyt käynnissä ja kevään ajan pari on opetellut tekstejään ja lauluja. Treenaamista helpottaa se, että ammattinäyttelijänä uransa tehnyt Miia pystyy opastamaan Anttia oman alansa asioissa ja ammattimuusikkona Antti puolestaan jeesaa Miiaa musiikki-osuuksissa.

”Antti jaksaa opastaa minua aina rauhallisesti, samoja asioita yhä uudelleen ja uudelleen. Hän on minulle todella suuri tuki laulamisessa, koska en ole tehnyt sitä niin paljoa aiemmin. Vastaavasti minä autan Anttia tekstien kanssa, koska hänellä on päähenkilönä enemmän opeteltavaa.”

Kyseessä on jo neljäs näytelmä, jossa Antti ja Miia esiintyvät yhdessä. Tosin kahden ensimmäisen UIT-esityksen aikaan he eivät olleet vielä pariskunta vaan pelkkiä ystäviä. Yhteiset työmetodit ovat tutut. Miian ja Antin tapauksessa se tarkoittaa sitä, että Miia on laatinut kalentereihin harjoitteluaikataulut, joita noudatetaan.

”Ilman Miian tekemää aikataulutusta saattaisin itse livahtaa helposti sohvan puolelle, mutta kun rouva piiskaa himassa, niin ei auta muu kuin treenata.”

Kumpikaan ei usko, että heidän välilleen kehkeytyisi vaikeuksia.

”Tosin joskus minusta tuntuu, että haluaisin treenata enemmän ja Antti haluaisi levätä ehkä vähän useammin. Se piiskaaminen voi olla minussa vähän rasittava puoli.”, Miia pohtii.

”Ei se minua oikeasti ota aivoon, koska tiedän todellisuuden ja tiukan aikataulumme”, Antti toppuuttelee.

Miia Nuutila ja Antti Paavilainen

Antin uusi single Ihan tavallinen päivä, julkaistaan juhannuksena. Miian tähdittämän Ex-Onnelliset -televisiosarjan 3. ja 4. tuotantokauden kuvaukset tehdään syksyllä. Tommi Tuomi / Otavamedia

Työ saa vallata vapaa-ajan

Miia ja Antti ovat päättäneet, että he eivät edes yritä tehdä selkeää eroa vapaa-ajan ja työn välille. Musikaalista saa ja pitääkin puhua aina kun mieleen tulee jotain sellaista, mitä haluaa jakaa toisen kanssa.

”Tiedostamme kummatkin, että mielessämme ei pyöri vähään aikaan mikään muu. Totta kai hoidamme lapset ja kodin, mutta tiedän, että uppoudumme tähän aivan täysin, kunnes ensi-ilta koittaa juhannuksen jälkeen”, Miia tunnustaa.

Se tarkoittaa sitä, että musikaalin kappaleet soivat molempien mielessä korvamatoina aamusta iltaan. Ratkaisemattomat asiat menevät uniin ja molemmat heräilevät yöllä pohtimaan niihin ratkaisuja.

”Vaikka päätettäisiin, että nyt rentoudutaan ja katsotaan leffaa niin ei mene kuin vartti, niin toinen pyytää pistämään ”pauselle” ja kertoo, mikä tuli mieleen”, Antti sanoo.

Pitkään yrittäjinä ja freelancereina työskennellyt aviopari on tottunut tekemään töitä kotona. Toisen läsnäolo on tässä tapauksessa silkka etu.

”Kun olemme kahdestaan, voimme yhdessä pohdiskella eri asioita ja juttuja, jotka mietityttävät. Muuten niitä asioita vatvoisi yksin mielessään”, Miia pohtii.

Yhteisen työn ansioista molemmilla riittää myös ymmärrystä siihen, jos toinen on ajatuksissaan asian kanssa.

”Kumpikaan ei jäkätä turhaan mistään, aina sille on syynsä.”

Silti molemmat käsittelevät painetta ja stressiä eri tavoin.

”Minä stressaan valtavasti kaikesta. Antti on muutenkin lunkimpi ihminen, rauhallisempi ja rennompi. Olen itse nopeatempoinen ja todella malttamaton. Mutta uskon, ettei meille tule ongelmia juuri siksi, että olemme erilaisia.”

Voimaa Miian silmistä

Kari Tapion uran alkuvaiheet olivat vaikeita eikä menestystä ollut millään tullakseen.

Kun Kari halusi lopettaa, Pia kannusti häntä jatkamaan. Hän näki miehessään tämän arvon silloin, kun tämä ei sitä itse huomannut.

Samaa kaavaa on havaittavissa myös Miiassa ja Antissa, joka jätti viime vuonna Jean S. -yhtyeen laulusolistin tehtävät ja keskittyi tekemään omaa musiikkiaan Antti Paavilainen bändin kanssa sekä keikkailemaan yhdessä Nina Tapion ja Säädyttömät -bilebändin kanssa.

”Miia luo minuun uskoa silloin, kun tuntuu että taistelen omalla urallani tuulimyllyjä vastaan ja minun tekisi mieli potkia seinää ja kiroilla. Hän uskoo siihen mitä teen ja jaksaa aina muistuttaa, että valo voittaa pimeyden. Miian syvistä silmistä löydän aina sen uskon ja luottamuksen, että kaikki järjestyy.”

”Läheisenä ihmisenä sitä näkee ihan eri tavalla ne asiat, missä toinen on hyvä.

Sparraaminen on niistä asioista muistuttamista toiselle, jotta toinen ei turhaan lyttää itseään”, Miia sanoo.

Yrittäjinä molemmat ovat tottuneet siihen, että tulotasot heittelevät: joskus töitä on valtavasti, mutta välillä tulee kausia, jolloin penniä on venytettävä.

”Joskus se ahdistaa vähän, kun pitää miettiä onko varaa tankata auto nyt vai vasta jonkun tietyn päivän ja palkkion jälkeen. Mutta toisaalta sitä tietää, että kun tulee paljon keikkoja, tulee myös rahaa, joilla voi sitten maksella visa-laskut.”

Miia muistuttaa, että sopuisan yhteiselon taustalla on uskomaton onni siitä, että he ovat löytäneet toisistaan kaltaisensa.

”Olemme molemmat tehneet uramme viihdebisneksessä ja tiedämme alan parhaat ja pahimmat puolet.”

X