Mikko Alatalo paljastaa yhtäläisyydet lapsenlapsensa Ronjan kanssa: ”Olemme herkkiksiä ja herkkusuita”

Jaa artikkeliTilaa Seura
© Rami Marjamäki/Otavamedia
Ronja Alatalo on oppinut papaltaan Mikko Alatalolta, ettei esiintyvän taiteilijan työ aina ole ruusuista. Yhteiset matkat ovat irtiottoja, joilla nautitaan musikaaleista ja herkutellaan leivoksilla.

Ronja Alatalo nakkaa jotakin isoisälleen, joka ottaa kopin. Siinähän se on! Kansanedustaja ja laulaja Mikko Alatalo olikin jo ihmetellyt, mihin violetti minikaiutin hävisi. Pojantytär Ronja olikin lainannut sen.

Ronja kiusoittelee pappaa, kun puheeksi tulee Mikon loppukesästä ilmestyvä levy Viimeinen juna.

”Sehän on oikein kuvaava nimi.”

Ronja: Kohta alkaa siirtymäriitti: sinä voit lopetella esiintymistä ja minä jatkan!

Mikko: En taatusti lopeta. Tämä on 54. levyni, joten en voi enää lopettaa.

Ensimmäinen lapsenlapsi Ronja teki Mikosta isoisän

Mikko: Muistan, kun pidin pientä Ronja-vauvaa sylissäni. Oli äärimmäisen ihanaa tulla isoisäksi, se ei ai- heuttanut minulle ikäkriisiä. Rakastan kaikkia lapsenlapsiani, mutta ensimmäinen on aina vähän erityinen.

Ronja: Sinun luonasi oli valtavasti levyjä ja studio, joka kiinnosti minua jo lapsena. Ja sen muistan, että papalla oli aina sininen Volvo! Nykyään teemme kahdestaan reissuja. Niillä on kerrankin aikaa jutella kunnolla. Olemme käyneet Lontoossa katsomassa musikaaleja: Billy Elliot, Lion king, Michael Jacksonin Thriller. Se on ollut papan tapa näyttää maailmaa. Etenkin nuorempana reissut olivat minulle erityisiä. Pappa oli se, jonka kanssa pääsi vähän vapauteen.

Mikko: Käyn Lontoossa kerran vuodessa. Majoitun Ronjan kanssa yleensä Mermaidiin Oxford streetin lähellä. Siitä on kätevä lähteä shoppailemaan.

Ronja: Olen boheemivaiheessa ja ostan lähes kaiken kirppiksiltä. Olen liekeissä Lontoon vintagekaupoissa.

Mikko: Ja mitä tämä hakee! Jotain hemmetin isoja miesten farkkutakkeja.

Ronja: Ne ovat nyt muotia!

Mikko: Ajattelin, että tyköistuva ja värikäs farkkutakki sopisi nuorelle naiselle paremmin. Ostin Carnaby streetin putiikista kauniin pienen pusakan.

Ronja: Pakko myöntää, että olen käyttänyt enemmän isoa farkkutakkia kuin sitä kullankimalteista jakkua. Olen tasa-arvon kannalla kaikessa, myös muodissa.

Mikko: Oli meilläkin 1970-luvulla farkut, mutta trumpettilahkeiset. Farkut olivat niin tiukat, että ne sai vedettyä jalkaan vain makuuasennossa.

Taiteilijaelämää lukiossa ja eduskunnassa

Muutosta on ilmassa. Ronja elää abivuottaan, kirjoitukset ovat syksyllä. Mikko pohtii, asettuuko vielä ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Ronja: Tykkään käydä koulua ja oppia uutta. Kielet ovat minun alaani.

Mikko: Niin oli papallakin. Ei minulla ole koskaan ollut matikkapäätä. Lontoossa olen huomannut, että nykyään lähes kaikilla esiintyjillä on laulajan, näyttelijän ja tanssijan ammattitaito – ihan kuin Ronjalla.

Lauloin 4-vuotiaana kauppareissulla kovaan ääneen rokoo on riskillä ruma

Ronja: Pyrin monialaisuuteen, se on tulevaisuutta Suomessakin. Tanssitunnit aloitin kolmivuotiaana ja jatkoin oopperan balettikoulussa. Minusta piti tulla balettitanssija, mutta oli yksi ongelma. Tanssinopettajat moittivat, kun puhuin ja hoilotin koko ajan.

Mikko: Ronja on laulanut aina. Hän kävi jo lapsena joskus esiintymässä keikoillani yhden laulun verran. Vuonna 2012 hän sai pääosan Annie-musikaalissa Tampere-talossa. Se oli kova juttu.

Ronja: Papan levyt olivat tietysti meillä hyllyssä, ja Känkkäränkät ja Poppaloorat kuulin jo pikkuisena. Erityisesti iski Rikoo on riskillä ruma. Lauloin sitä 4-vuotiaana kauppareissuilla kovaan ääneen. Sen jälkeen levy palautettiin pian teille.

Seura-video: ”Rikoo on riskillä ruma…” Näin näyttelijä Ronja Alatalo imitoi hersyvästi isoisäänsä Mikko Alataloa. Kuvaus: Pekka Nieminen.

”Välillä väsyttää, mutta työ antaa enemmän kuin ottaa”

Mikko on oppinut Ronjalta ennakkoluulottomuutta. Hän ihailee sitkeyttä, jolla Ronja menee kohti unelmiaan.

Mikko: Olen oppinut Ronjalta myös Instagramin käytön. Postasin kuvan, jossa olin Ritari Ässän kanssa.

Ronja: Pappaa seuratessa olen nähnyt, ettei esiintyjän työ ole ruusuista. Välillä väsyttää, mutta työ antaa enemmän kuin ottaa. Tahdon tehdä työtä, johon tunnen intohimoa. Olen saanut luoda esiintyjän uraa omana itsenäni, koska vanhempani eivät ole julkisuudessa. Ei ole tullut painetta. Ei tosin apujakaan.

Mikko: En ole toitottanut Ronjalle totuuksia esiintyjän elämästä. Minua seuraamalla hän on kuitenkin oppinut ainakin sen, että tämä on ihan perusduunia. Välillä on joidenkin piirien tai kriitikon suosiossa, välillä ei. Kaikki eivät voi olla Putouksessa koko ajan.

Ronja: Pappa ei ole yrittänyt puuttua tekemisiini. Jos olisi, en olisi ottanut ohjeita vastaan. Olen aika kova luonne, tättähäärä. Esikoisena olen ollut pikkuvanha ja tottunut ottamaan vastuun itsestäni. Neuvot suodatan – mikä resonoi minussa.

Mikko: Ronja vetää esiintyessään sydänverellä. Välillä huokaan, että säästelisi vähän. Toisaalta tunnistan saman raivon, jolla itse tein nuorena musiikkia. Lauluhommassa olen neuvonut vain sen, että ole luonnollinen.

”Olen seurannut Ronjan joka askelta teatterimaailmassa, ja olen ylpeä hänestä”, Mikko sanoo. © Rami Marjamäki

Yhtäläisyydet hyppäsivät sukupolven yli

Mikko: Poikani Jaska, Ronjan isä, on sanonut, että jumankauta, miten Ronja muistuttaa isoisäänsä. Olemme molemmat herkkusuita ja tosi uteliaita – aina tiiraamassa, olisiko jossain jotain uutta ja kiinnostavaa.

Ronja: Leivonnaiset ovat meidän juttu! Kun olimme viimeksi Lontoossa, halusimme kumpikin pysähtyä joka kojulle maistamaan makeita herkkuja.

Mikko: Minulla on diabetes, joten pitäisi säännöstellä herkuttelua. Lääkäri lupasi yhden makean päivässä.

Ronja: Yhteistä on sekin, että olemme molemmat aika herkkiä. Koen esiintyjänä olevani sähköjohtona ja tunteiden välittäjänä.

Mikko: Ronja on empaattinen. Hän kysyy aina, miten teillä menee. Hän osaa asettua toisen nahkoihin.

Ronja: Olen aika tunteellinen ja saatan itkeä, kun kerron jotain koskettavaa juttua. Pappakin on aika tunteellinen, me ollaan herkkiksiä.

Mikko: Kyllä, olen itkupilli.

Ronja: Meissä on paljon samoja piirteitä. Ne ovat hypänneet yhden sukupolven yli.

Tässä ja nyt – onneksi on monta elämää

Ronja: Kirjoitan ylioppilaaksi tänä vuonna. En panikoi jatkosta: 40-vuotias äitini vaihtoi juuri ammattia.

Mikko: Rakastan sitä, että ihmisellä on monta elämää. Aina voi vaihtaa. Itse olen ollut tv-toimittaja, lauluntekijä ja mainosmies. Yli viisikymppisenä aloitin ammattipoliitikon uran.

Ronja: Olen 18, joten ei ole kiire.

Mikko: Olin 18, kun lähdin pohjoisesta Tampereelle. Voi niitä aikoja, kun Manserock syntyi! Tässä lähellä on talo, jossa asuivat Juice, Harri Rinne ja Veltto Virtanen. Olin siellä kerran bileissä, joihin tuli nuori kikkaratukkainen poika, Sauli Niinistö. Kuka olisi uskonut, että hänestä tulee presidentti ja Veltosta ja minusta kansanedustajia.

Ronja: Pappa puhuisi maailman tappiin, jos hänelle antaa suunvuoron. Niitä juttuja on hauska kuulla. Kunnioitan kaikkea, mitä vanhemmat sukupolvet ovat saaneet aikaan.

Juttu on julkaistu ensi kerran Vivassa 5/2018.

X