Laulaja Milana Misic harjoittelee yksin kesäteatterin roolia – Poikkeustilanne luo varjon arkeen: ”On haastavaa treenata, koska emme tiedä, saammeko koskaan tehdä esitystä”

Milana Misic julkaisee uuden kokoelmalevyn siitä huolimatta, että kaikki kevään keikat on peruttu: ”Palo on kova päästä taas esiintymään.”

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Milana Misic.

Milana Misic julkaisee uuden kokoelmalevyn siitä huolimatta, että kaikki kevään keikat on peruttu: "Palo on kova päästä taas esiintymään."
Teksti:
Milla Olkkonen-Lind

Perjantai 13. maaliskuuta 2020 oli todellinen epäonnen päivä esiintyville taiteilijoille. Sen koki myös laulaja Milana Misic, 49. Tuona perjantaina alkoi valjeta koronaepidemian hillitsemiseksi asetettujen suositusten ja rajoitusten merkitys.

Milana Misicin kokoelmalevyn julkaisua lykättiin, ja kaikki keikat on peruttu tai siirretty syksyyn. Misic on mukana Mustion Linnan kesäteatterin Kaksi puuta -näytelmässä, mutta senkään toteutumisesta ei ole varmuutta.

Nyt Milana Misic harjoittelee kotona vuorosanoja ja kappaleitaan yksin. Etätreenit ja -palaverit ovat tulleet tutuiksi. Sekin korostuu, että se mitä yleisö näkee esityksessä, on murto-osa esiintyjien tekemästä työmäärästä.

”En sano, että motivaatio olisi hukassa, mutta on haastavaa treenata, koska emme tiedä, saammeko koskaan tehdä esitystä. Ja rahaa tulee vasta sitten, kun pääsemme esiintymään”, Milana Misic sanoo.

Puoliso esittää kaikkia vastanäyttelijöitä

Piinaavan epätietoisuuden lisäksi asiat eivät jää yhtä hyvin muistiin kuin oikeassa harjoitustilanteessa vastanäyttelijän kanssa. Kun teatterin lavalla liikkuu paikasta toiseen ja kuulee toisten lausumia vuorosanoja, mieli muistaa omatkin osuudet lihasmuistin avulla paremmin.

”Nyt peitän käsikirjoituksesta omat vuorosanani niin, että näen vain vastanäyttelijäni vuorosanat. On käynyt myös niin, että puoliso on aina ehtiessään joutunut esittämään kaikkia vastanäyttelijöitäni”, Misic kertoo.

Tunnetilojen löytämistä on turha vielä tässä vaiheessa edes tavoitella, vaan yksin harjoitellessa taotaan vuorosanat muistiin. Välillä Misiciä turhauttaa, kun yksin treenatessa ei saa minkäänlaista palautetta ja päässä on miljoona ajatusta.

”Ajatukset risteilevät niin paljon, että siitä seuraa keskittymisvaikeuksia ja levottomuutta. Silloin saatan laittaa jumppakengät jalkaan ja alkaa hyppiä olohuoneessa jumppavideon tahtiin.”

Myös ulkoilu ja päiväunet auttavat palaamaan keskittyneenä töiden ääreen.

”Mielestäni ihmiskunta on ansainnut tämän”

Huoli työtilanteesta on hiipinyt vapaa-ajallekin. Vaikka aikaa olisi enemmän, on Milana Misic huomannut, ettei hän ole sen toimeliaampi kuin tavallisesti.

”Joka toinen päivä olen ollut tosi aktiivinen ja joka toinen päivä vähän lamaantunut, että mitäs nyt.”

Kääpiösnautseri Domi tuo iloa Milana Misicin arkeen.

Kääpiösnautseri Domi tuo iloa Milana Misicin arkeen. © Tommi Tuomi / Otavamedia

Milana Misic kaipaa työyhteisöään, mutta itsenäinen harjoittelu, keväinen aurinko ja kääpiösnautseri Domi auttavat pitämään mielialan koholla.

”On hirveän rentouttavaa katsoa eläintä, jolla ei ole harmainta aavistusta koko touhusta.”

Jotain hyvääkin poikkeustilanteessa on. Misic on Domin ja puolisonsa Juhan kanssa lenkkeillessään pistänyt merkille, että lapset touhuavat metsässä vanhempien kanssa. Vanhemmat ovat näyttäneet opettavan lapsilleen omia lapsuuden leikkejään.

Misic toivoo, että tilanne saisi ihmiset palaamaan perusasioiden äärelle.

”Mielestäni ihmiskunta on ansainnut tämän. Esimerkiksi materia ja matkustaminen ovat olleet meille liian itsestään selviä. Nyt on pakko pysähtyä ja edes hetki miettiä, että mitäs sitten jos meillä ei olekaan niitä kaikkia asioita.”

Lue myös: Tangokuningatar Heidi Pakarisen arki muutui, kun kalenteri tyhjeni: ”Toivon, että korona saisi ihmiset ajattelemaan, mikä elämässä on tärkeintä”

Kokoelmalevy on ajaton: ”Vanhin biisi on vuodelta 1991”

Milana Misicin piti julkaista uusi kokoelmalevy Aikoja sitten – Vuodet 1991–2020 huhtikuun alussa, mutta julkaisupäivää siirrettiin kuun lopulle. Kaikki kevään keikat on peruttu, mutta albumi itsessään on ajaton eikä kärsi koronavirusepidemian takia.

”Silläkään tavalla se ei mene vanhaksi, että vanhin biisi on vuodelta 1991 – ne ovat jo vanhoja! Promoaminen kärsii kyllä, mutta minkäs teet”, Misic toteaa.

Laulaja tiimeineen päätti julkaista kokoelmalevyn ennen kaikkea siksi, että yleisö toivoi ostettavaa tuotetta.

”Aiemmin myimme levyjä keikoilla, mutta ne ovat olleet nyt loppu. Toinen syy on se, että olen julkaissut singlejä vuodesta 2017, eikä niistä ole tehty albumia.”

19 kappaleen kokoelmaan valikoitui kaikki seitsemän uudempaa singleä, muutama vanhempi helmi ja yksi täysin uusi laulu Autiosaarelle. Misic tahtoi mukaan myös kappaleet, joilla osallistui Euroviisuihin vuonna 2011 ja Syksyn säveleen 2013.

Uusi kappale Autiosaarelle kertoo omien ratkaisujen epäilemisestä

Autiosaarelle kertoo kahdesta erilaisesta tilanteesta. Kun Milana Misic vaihtoi ajatuksia tiiminsä kanssa, he tajusivat, että moni elää parisuhteessa muista kuin rakkaussyistä.

”Tiedän valitettavasti itsekin muutaman henkilön, jotka valitsevat mieluummin sen tilan jossa elävät sen sijaan, että valitsisivat ihmisen jonka kanssa haluaisivat elää. Se on hyvin raastavaa, ja tämä laulu kertoo siitä tunteesta.”

Toinen kappaleen teema on elämänmuutoksen jälkeiseen välitilaan jääminen. Muutoksen myötä kun ei välttämättä heti pääse eteenpäin, vaan jää miettimään, oliko tehty ratkaisu sittenkään oikea.

”Ehdin olla sinkkuna kolme vuotta ennen kuin tapasin nykyisen kihlattuni. Sinkkukauteni aikana minusta alkoi tulla kylmä ja päättäväinen sen suhteen, että en enää tapaa ketään. Mutta sitten uskalsin mennä asioissa eteenpäin.”

Nyt Milana Misic toivoo vain, että nykyinen koronaepidemian aiheuttama välitila päättyisi ennen kesää.

”Palo on kova päästä taas esiintymään.”

Lue myös: Laulaja Milana Misic jätti taakseen rankan vuoden: ”Elämäni avaaminen ihmisille jännitti kamalasti”

Milana Misic

Milana Misic © HELI HIRVELÄ / OM-ARKISTO

X