Milana Misic paljastaa – Kääpiösnautseri toimi Amorina: ”Domi oli suurin syy, miksi ihastuin mieheeni”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Domi-koira ja Milana Misic
Kun Domi kuulee radiosta Milanan laulua, se ihmettelee tuttua ääntä ja alkaa etsiä emäntäänsä.
Kääpiösnautseri Domi oli alun perin laulaja Milana Misicin miesystävän koira. ”Domi oli yksi suurin syy, miksi ihastuin mieheeni.”

Milana Misic, 49, oli aiemmin vannonut itselleen, ettei enää kiinny yhteenkään eläimeen. Tiibetinspanieli Onnin menettäminen 15 yhteisen vuoden jälkeen oli ollut niin raskas kokemus.

Heinäkuussa 2017 Milanan elämään kuitenkin asteli nykyinen kihlattu Juha mukanaan kääpiösnautseri Domi.

”Kun kohtasimme Domin kanssa ensimmäisen kerran, se oli heti kanssani leikkimässä. Ajattelin, että en kestä miten rakastunut olen tähän koiraan”, Milana Misic kertoo.

Pikkuhiljaa Domista tuli myös Milanan koira, kun hän vietti yhä enemmän aikaa Juhan luona. Vajaa vuosi sitten koko porukka muutti saman katon alle, ja nyt Milanan aamut alkavat pusuilla ja haleilla Domin kanssa.

Nyt 3,5-vuotias Domi oli yksi tärkein syy siihen, miksi Milana Misic ihastui Juhaan.

”Mielestäni se kertoo paljon ihmisestä, jos hän pitää koirista.”

”Domi tietää, että olen lauman heikoin lenkki”

Domi on tyypillinen kääpiösnautseri: se on aktiivinen ja tahtoo osallistua kaikkeen, mutta ei ole sylikoira. Silti se joskus kömpii sohvalla Milanan syliin ja nukahtaa tassut kohti kattoa. Domi osallistuu myös Milanan jumppahetkiin.

”Se on niin hauska, kun se hyppii mukana. Oranssissa jumppamatossani on jotain hämmentävää, koska Domi haluaa purra ja heitellä sitä hampailla. Yritä siinä sitten jumpata!”

Lenkillä Domi vie, sillä sen ripeässä vauhdissa ei ole helppo pysyä perässä. Tämä auttoi Milanaa, kun hän työsti 17. huhtikuuta ilmestynyttä kokoelmalevyään.

”Aina ennen studioon lähtöä kävelin aamulenkin Domin kanssa. Ennen studiota ei voi harrastaa raskasta liikuntaa, mutta reippaasti kävelemällä keskivartalo aukeaa hyvin ja näin myös ääni aukeaa.”

Milana ei mielestään lässytä Domille, vaan puhuu sille samalla tavalla kuin muillekin. Domikin puhuu omalla tavallaan: kun se tahtoo ruokaa tai huomiota, se örisee ja tuhisee. Milana antaisi Domille kaiken periksi, mutta hänen on ollut pakko opetella sanomaan tiukasti ei.

”Domi on itsepäinen. Se tietää, että olen lauman heikoin lenkki ja kerjää minulta ruokaa. Erityisesti makupalojen antamista on pitänyt tietoisesti vähentää, ettei kohta joudu koirakin laihdutuskuurille!”

Lue myös: Laulaja Milana Misic tuskastui häpeään: ”Rintojen pienennysleikkaus pelasti elämäni”

Rintojen pienennysleikkaus

Rintojen pienennysleikkauksen jälkeen Milana Misic on voinut taas liikkua vapaasti ja urheilla. Kovia selkäkipuja ei enää ole ollut. © PEKKA NIEMINEN / OTAVAMEDIA

X