Milla Veteläinen toimi jo 19-vuotiaana Suomussalmen kunnanvaltuuston puheenjohtajana: ”Emme elä pussin perällä viimeisiään hengittävänä maakuntana”
Milla Veteläinen nousi vain 19-vuotiaana Suomussalmen kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi. Hän on kainuulainen, joka haaveilee paluusta Suomussalmelle, vaikka ei ole sieltä vielä lähtenytkään.
Milla Veteläinen on todennäköisesti Suomen nuorin valtuuston puheenjohtaja. Poliitikkona hän luonnehtii itseään feministiksi, maailmanparantajaksi ja umpikepulaiseksi. © Kimmo Rauatmaa
”Ai, sinä sanot leipäjuusto? Meillä se on juustoleipä”, toteaa 20-vuotias kuntapoliitikko Milla Veteläinen.
Tässä on nyt murre-ero, Veteläinen toteaa ja murentaa juustoleivän palasiksi kahviinsa.
Ensin juodaan kahvi. Lopuksi syödään kupin pohjalta juustoleivän palat.
Tapa on Veteläisen mukaan Kainuussa yleinen. Paikallisherkku maistuu myös hänen isänsä kotikunnassa Kuusamossa, Pohjois-Pohjanmaan puolella.
Miksi jäi puolustamaan Kainuuta?
Pääsemme seuraamaan Suomen nuorimman kunnanvaltuuston puheenjohtajan arkea yhden päivän ajaksi. Kello on kymmenen maaliskuisena maanantaiaamuna. Istumme Veteläisen kotona. Hänen vanhempansa ovat lähteneet jo töihin.
Milla Veteläinen on itsekin ehtinyt jo tehdä pari tuntia etätöitä – ja varoittelee, että haastattelun lomassa pitää vielä kirjoittaa tiedote ja soittaa pari puhelua. Mutta silti hän ehtii puhua. Ja paljon ehtiikin.
Veteläinen on luvannut kertoa, mikä sai hänet sukeltamaan kunnan politiikkaan puolustamaan Kainuuta, Suomussalmea ja sen lukuisia kyliä – eikä lähtemään junalla kohti etelää, kuten moni muu nuori tekee.
Murteesta on hyvä aloittaa. Murre on Milla Veteläiselle kiinteä osa paikallisidentiteettiä. Siksi hän tekee murteesta selkoa jo ennen kuin ehtii istua alas keittiönpöydän ääreen. Täällä nuorisokin täyttää lauseitaan sanalla van. Se voi tarkoittaa kyllä tai ei – tai ehkä.
”Voi sanoa vaikka, että ’no, van, minä pistän viestiä’, jos ei ole ihan varma kiinnostaako toisen ehdotus.”
”Ja Kajaani on tietysti Kaj-jaani.”
Milla Veteläinen käsissään Urho Kekkosen lahjoittama kannu, joka on nuorten keskustalaisten kiertopalkinto. © Kimmo Rauatmaa
Nuorena valtaan
Vaalipäivän iltana kesäkuussa 2021 ensimmäinen toimittaja soitti Milla Veteläiselle kahdeksan aikaan. Kuntavaalien ennakkoäänet olivat tulleet. Veteläinen toppuutteli, että katsotaan vielä vaalipäivän äänet.
Ystäväporukalla tehty vaalityö osui maaliin – tulos oli ja pysyi. Vertailuluvun perusteella Veteläinen oli ensimmäinen läpimenijä Suomussalmen valtuustoon.
”Olin minä aika yllättynyt.”
Keskusta on Suomussalmella suurin puolue, Milla Veteläinen oman puolueensa ääniharava. Absoluuttisessa äänimäärässä nuoren keskustapoliitikon edelle kipusi vain kansanedustaja Merja Kyllönen (vas) ja yksi perussuomalainen, Sami Pihlajamaa.
Kunnanvaltuusto valitsi Veteläisen yksimielisesti paukuttamaan puheenjohtajan nuijaa. Monelle 19-kesäiselle nuija voisi tuntua painavalta, mutta Veteläinen ei ollut ummikko.
Ensimmäisen kerran hän ryhtyi päättäjäksi jo ala-asteella, kun opettaja pyysi koulun oppilaskuntaan.
”Ei sinne tainnut tunkua olla. Joinain vuosina kyllä äänestettiin, kun ehdokkaita oli paikoille useampi.”
Viiden kuuden vanhana Veteläinen tajusi, että kaikkien vanhemmat eivät istu iltojaan kokouksissa. Isä oli keskustan paikallisosaston aktiivi. Veteläinen tiesi, että mummolassa Kuusamossa äänestetään keskustaa. Samoin kotona. Moni Suomussalmen valtuutetuista on tuntenut Veteläisen lapsesta saakka.
Tärkeintä poliittista kasvatusta oli kuitenkin kokemus siitä, että jo lapsena hänen näkemyksiään kuunneltiin.
”Opin, että minulle on aina tilaa huoneessa. Se ei ole itsestäänselvyys.”
Ala-asteella Veteläinen vaati lisää hyppynaruja ja seitin poistamista ruokalistalta. Pienet voitot opettivat, että on mahdollista muokata ympäristöään. Vaikuttaminen jatkui yläasteella, lukiossa, kunnan nuorisovaltuustossa ja keskustanuorissa.
Aiheet laajenivat kunnan, maan ja maailman kokoisiksi.
”Uppouduimme lukion kahvilassa keskusteluihin, ja aina tuli kiire tunnille. On paljon helpompi avata suunsa myös politiikassa, kun on väitellyt saman ikäisten mutta eri tavalla ajattelevien kanssa.”
Veteläinen liikkuu paljon luonnossa. Rakkaita paikkoja ovat Jätkänpuiston ulkoilualue, Hossan kansallispuisto ja omalta takapihalta lähtevä metsä latuverkoistoineen. © Kimmo Rauatmaa
Asua saa missä tahtoo
Kaakeliuuni hehkuu vielä lämpöä. Kello käy yhtätoista. Tällä kertaa Milla Veteläinen tuo pöytään pullaa. Keittiöstä näkyy olohuoneeseen, jonka seinällä roikkuu valokuva Kuusamon mummolasta: siellä pidettiin lampaita. Toisessa kuvassa on kotitalo.
Veteläinen on kantanut pöytään tietokoneen, ja nyt hän innostuu esittelemään Suomussalmea internetin karttapalvelusta.
”Suomussalmi on tosi laaja kunta!”
Jos lapsi asuu Pesiöllä, häneltä tulee matkaa kouluun Ämmänsaareen 25 kilometriä. Ämmänsaari on kunnan keskusalue, jossa Veteläinen itsekin asuu. Hossan kansallispuistoon matkaa on yli sata kilometriä, melkein yhtä paljon kuin Kajaaniin.
Etäisyydet ovat Kainuun vahvuus – on mistä valita.
”Lapsuudestani mieleen on jäänyt vapaus. Ei kaikilla ala metsä takapihalta.”
Mutta ne ovat myös heikkous. Tässä kohtaa Veteläisen kulmat kurtistuvat. Kylien selviytymistaistelussa on Veteläisenkin poliittinen eetos.
”Emme elä vain pussin perällä viimeisiään hengittävänä maakuntana”
Suomussalmelaisia on jäljellä vielä 7 514 henkilöä. Väkiluku on kutistunut alle 60 prosenttiin siitä, mitä se oli vuonna 1987. Kyläkouluja on lakkautettu. Nuorille, jotka haluavat ammattikouluun, ei omassa kunnassa ole koulutusta lainkaan. Maakunnan synnytyssairaala sentään pelastui.
Silti mahdollisuuksia pitäisi luoda myös niille, jotka haluavat elää vaikkapa lähellä Hossaa. Töitä ja toimeentuloa. Asuntoja, joissa viihtyy. Harrastuksia.
”Ei täällä asuminen ole mikään ympärivuotinen mökkiloma.”
Palveluiden lisäksi kyse on Veteläisen mukaan mielikuvista. Käsitys vähäväkisestä ja niukkuudessa puurtavasta kansanosasta saisi jo murtua.
”Emme elä vain pussin perällä viimeisiään hengittävänä maakuntana ja käreinä ihmisinä, että tätä on olla kainuulainen. Kainuu on täynnä elävää kulttuuria ja luontoa sekä tietenkin ainutlaatuisia ihmisiä. Minusta olisi tukahduttavaa ajatella laajaa Suomea kolmen kaupungin kautta.”
Suomussalmen kirjasto on Veteläiselle tärkeä paikka. Hän lukee paljon, mutta yrittää hillitä itseään ostamasta kirjoja liikaa kotiin. © Kimmo Rauatmaa
Lähtö edessä
Milla Veteläinen pyytää tauon ja kääntyy tietokonettaan kohti. Huoneen täyttää seinäkellon raksutus ja näppäimistön napsahtelu. ”Yksi tiedote” pitää saada lähtemään mediaan.
Kuntavaalien jälkeen Veteläinen vastasi toppuutellen kysymykseen, aikooko hän valtakunnan politiikkaan. Nyt on oikea aika paljastaa.
”No, ehkä sen voi jo kertoa. Juttu ilmestyy kuitenkin vasta tiedotteen jälkeen.”
Ämmänsaaren keskusta ja Ylä-Kainuun keskustanuoret esittävät Veteläistä eduskuntavaaleihin tyrkyksi. Tyrkyllä tarkoitetaan koko vaalipiirin potentiaalisia henkilöitä, joista jäsenet äänestävät, ketkä lopulta asetetaan ehdolle.
Arkadianmäki tarkoittaisi ainakin osa-aikaista lähtöä Suomussalmelta. Mutta lähtö on edessä tavalla tai toisella. Veteläinen korottaa vielä tänä keväänä ylioppilastodistuksensa arvosanoja. Sen jälkeen toivottavasti kutsuvat opinnot valtiotieteissä tai viestinnässä.
”Kainuuseen on lobattu yliopistoa. Ehkä vielä joskus. Se on sellainen iso visio.”
Elämä ei ole Neuvostoliiton viisivuotissuunnitelma. Suunnitelmat eivät aina toteudu. Silti ajatus paluusta on selkeä ja ytimekäs:
”Totta kai haluan palata. Juureni ovat täällä. Aika syvällä.”
Sitä paitsi elämä voi rakentua kahteen paikkaan. Vaikka hän päätyisi opintojen tai politiikan perässä muualle Suomeen, Suomussalmella on silti perhe, ystäviä ja valtuuston kokoukset.
Mutta nyt alkaa olemaan jo kiire, sillä kello lähenee kahta. Veteläinen käy vaihtamassa ylleen kauluspaidan ja jakun. Illalla on valtuuston kokous, mutta ennen sitä hän on luvannut näyttää itselleen tärkeän hengähdyspaikan lähellä Suomussalmen keskustaa.
Lähellä luontoa
Jätkänpuiston ulkoilualueella tuimistaa Ilmari Kiannon patsas kohti jään ja hangen peittämää järveä. Punavalkoinen sisävesialus seisoo maissa keskellä valkoista maisemaa. Taivaalla ajelehtii silkinohut pilviharso.
Kianto on Veteläisen esikuvaksi liian punainen, vaikka Ryysyrannan Jooseppi hänen kirjahyllystään löytyykin. Sopivampi esikuva on Matti Vanhanen. Liian usein harmaaksi mielletty mies, jolla on oivaltava huumorintaju. Uurastanut vuosikymmeniä. Kokenut politiikassa myrskyjä, mutta selvinnyt.
Samoin Tarja Halonen. Ei poliittisessa mielessä, mutta naisena, joka pääsi presidentiksi.
Veteläinen harppoo Jätkänpuiston laitaa kiertävää polkua. Täällä hän käy usein vetämässä happea. Luonto on hänelle tärkeä ja puolustamisen arvoinen asia. Oikein muuten ei voisi hänestä ollakaan, kun on Kainuussa luonnon keskellä kasvanut.
Siksi Veteläistä kiusaa, ettei keskustaa mielletä ympäristöpuolueeksi. Ajatellaan, että ympäristöstä ja tasa-arvosta huolestuneen nuoren paikka olisi vihreissä.
”Minulla on selkeät syyt kuulua keskustaan. Voisin luetella monta asiaa, miksi en kuulu vihreisiin. Ehkä en niitä tässä ala kuitenkaan sanomaan.”
No, sano nyt jotain?
”Vihreät on liian kaupunkikeskeinen. Minusta maaseutua ja kaupunkia ei pidä asettaa vastakkain.”
Nyt Veteläisen täytyy rientää keskustan ryhmäkokoukseen, jonne toimittajalla ei ole asiaa. Valtuutettujen täytyy saada puntaroida näkemyksiään ilman ulkopuolisia korvia. Tapaamme siis uudestaan valtuuston kokouksessa neljän aikaan.
Tunteikas kokous
Ajamme autolla Suomussalmen kunnantalolle ja kiipeämme kolmanteen kerrokseen. Aulassa seisoo täytetty susi. Puheensorina täyttää kierreportaat, aulan ja valtuustosalin, kun päättäjät valuvat paikalle.
Ensin juodaan kakkukahvit. Presidentti on myöntänyt vasemmiston pitkäaikaiselle valtuutetulle Veijo Holapalle kunnallisneuvoksen arvonimen. Holappa pitää kiitospuheen.
”Kuuntele muita. Oma viisaus ei ole aina paras viisaus. Tämän neuvon sain alkuaikoinani. Sen mukaan olen yrittänyt toimia.”
Kukituksen jälkeen alkaa kokous. Veteläinen nousee salin korkeimmalle korokkeelle ja lyö nuijansa pöytään. Koko päivän hän on nauranut ja puhunut lähes tauotta. Nyt sävy muuttuu viileän asialliseksi.
Käytännöllisen ja asialähtöisen kokouksen keskellä pilkahtelee yllättävää sympaattisuutta. Puheenjohtajan roolissakin Milla Veteläinen puhuttelee kunnanjohtajaa ja viranhaltijoita etunimillä.
Ennen kokousta Veteläinen jututti kunnan viranhaltijoita ja useita valtuutettuja eri puolueista. © Kimmo Rauatmaa
On hallintojohtaja Anniina ja sivistysjohtaja Teemu – ja kunnanjohtaja Erno, jonka asema alleviivaa Suomussalmen halukkuutta saada johtopaikoille nuoria. Erno Heikkinen valittiin tehtäväänsä 26-vuotiaana neljä vuotta sitten.
Kokouksessa puhututtaa eniten pakolaiset. Kuntaan on jo muutamana vuotena otettu kiintiöpakolaisia. Nyt toiminta halutaan vakiinnuttaa ja päättää kiintiöistä kolmelle seuraavalle vuodelle yhdellä kertaa.
Tulijoiden toivotaan torjuvan väestön kutistumista. Perussuomalaisia huolettaa kuitenkin Ukraina. Jos jätettäisiin kiintiöpakolaiset tänä vuonna ottamatta ja autettaisiin heitä?
Veteläinen ohjaa keskustelua raiteilleen. Ukraina ja kiintiöpakolaiset ovat eri asia. Kiintiöpakolaisista kunta saa tukea, eikä se estä auttamasta ukrainalaisia, jotka tulevat Suomeen eri järjestelmän kautta.
Perussuomalaiset vastustavat, muut puolueet kannattavat. Se riittää päätökseen. Kiintiöpakolaiset otetaan. 75 uutta asukasta kolmen vuoden aikana.
Kokous päättyy kello 18.52. Ikkunasta kumottaa jo kuu. On aika lähteä kotiin. Kunnanhallituksen puheenjohtaja, keskustan konkariedustaja Pentti Moilanen ei malttaisi liikahtaa kohti ovea.
”Pitääkö täältä jo lähteä?”
Veteläinen saattelee viimeiset valtuutetut rappukäytävään. Häntä hymyilyttää.
”Kyllä meidän täytyy lähteä. Tuleeko sinulle nyt Pentti suru puseroon?”
Me jatkamme vielä matkaa Veteläisen kanssa. Hän haluaa näyttää meille Suomussalmen kirjaston. Sitten on aika suunnata kotiin. Veteläisellä on huomenna ylioppilaskirjoitukset ja kello lähenee jo kahdeksaa, kun saavumme hänen kotitalonsa pihamaalle. Silti hän kysyy:
”Otatteko vielä kahvit?”
Valtuustossa Veteläisen tärkein työpari on kunnanhallituksen puheenjohtaja Pentti Moilanen (kesk). Hän on istunut Suomussalmen valtuustossa 1970-luvulta saakka. © Kimmo Rauatmaa