Kotiliesi: Aino-Kaisa Pekonen rakastui hampurilaisravintolassa - Ministerin pitkä liitto on kestänyt myös asumuseron

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen on ollut aviomiehensä kanssa yhdessä 23 vuotta. Hän kertoo Kotilieden haastattelussa, miltä tuntui tulla raskaaksi 19-vuotiaana.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen kertoo Kotilieden haastattelussa muun muassa perhesuhteistaan.

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen on ollut aviomiehensä kanssa yhdessä 23 vuotta. Hän kertoo Kotilieden haastattelussa, miltä tuntui tulla raskaaksi 19-vuotiaana.
Teksti:
Elina Kirssi

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen, 41, kertoo Kotilieden haastattelussa avoimesti avioliitostaan ja perhe-elämästään. Pekonen tapasi aviomiehensä Henri Pekosen ollessaan 18-vuotias.

Rakkaus, opintoja, vauvauutisia

Rakkaus roihahti yhteisellä työpaikalla hampurilaisravintola McDonald’sissa, jossa Henri työskenteli vuoropäällikkönä. Aino-Kaisa sai töitä tavattuaan kotikaupunkinsa Riihimäen paikallisessa ravintolassa Henrin, joka oli saapunut avaamaan uutta McDonald’sia kaupunkiin.

Aino-Kaisa oli 19, kun hän sai kuulla olevansa raskaana. Hän opiskeli tuolloin lähihoitajaksi ja työskenteli osa-aikaisesti McDonald’sissa. Parin suhde oli kestänyt vuoden, mutta he olivat muuttaneet yhteen vain parin kuukauden yhteiselon jälkeen ja olivat myös kihloissa. Vauvauutinen otettiin ilolla vastaan.

Synnytyksen jälkeen Aino-Kaisa hoiti Toivo-poikaa yksin kotona: talous oli niin tiukalla, ettei Henri-puoliso voinut jäädä isyyslomalle lainkaan. Hän haki perheensä sairaalasta ja lähti suoraan iltavuoroon.

”Jäin vauvan kanssa kaksin ja olin kauhuissani. Mietin, osaanko pitää lapsen hengissä”, Aino-Kaisa Pekonen kertoo.

Nyt Toivo on jo 22-vuotias ja muuttanut hiljattain pois kotoa. Aino-Kaisa kuvailee esikoistaan ”elämän parhaaksi yllätykseksi”, joka mullisti kaiken. Parilla on myös pojat Väinö, 18, ja Unto, 16.

Aino-Kaisa Pekonen on kolmatta kauttaan eduskunnassa vasemmistoliiton kansanedustajana. Hänen molemmat vanhempansa ovat olleet mukana politiikassa kuntatasolla. © LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Asumuserosta takaisin yhteen

Aino-Kaisa on ollut miehensä kanssa yhdessä 23 vuotta ja häitä juhlittiin vuonna 2003. Pitkään liittoon mahtuu myös kriisejä: Aino-Kaisa paljastaa Kotiliedelle, että pari on ollut asumuserossa.

”Joskus olemme olleet tilanteessa, jossa on pohdittu eri suuntiin lähtemistä. Asuimme hetken erillämme vuosia sitten, kun lapset olivat pieniä. Asiat saatiin kuitenkin ratkaistua, ja päätimme jatkaa elämää yhdessä.”

Yhteiset lapset ovat pitäneet liiton kasassa vaikeina aikoina.

”Jo kauan sitten päätimme, että vedämme yhtä köyttä niin kauan kuin lapset ovat pieniä ja tarvitsevat arjessa molempia vanhempiaan. Enää lapset eivät ole pieniä, mutta tässä me olemme edelleen – yhdessä.”

Edelleen huoli Aku-veljestä

Aino-Kaisa puhuu Kotilieden haastattelussa myös suhteestaan näyttelijäveljeensä, viisi vuotta nuorempaan Aku Hirviniemeen. Hän kertoo hävenneensä nuorempana Akua ja tämän ystävää, näyttelijä-juontaja Janne Katajaa.

Nykyään Aino-Kaisa ja Aku ovat ystäviä ja viettävät lomiakin yhdessä perheidensä kanssa.

”Kannan edelleen paljon huolta Akusta ja hänen elämästään. Soittelen usein ja kysyn, onko hän muistanut syödä ja haluaisiko hän tulla meille ruokailemaan.”

Lue myös: Heroiinia hammassärkyyn – Näyttelijä Aku Hirviniemi ja isoisä pohtivat sodan, päihteiden ja perheen syvintä olemusta

X