Minna Haapkylä leipiintyi ja opiskeli toisen ammatin: ”Tylsistyn kuoliaaksi, jos minun pitää vain näytellä vielä pari vuosikymmentä”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Tuottaja-näyttelijä Minna Haapkylä, 47, on mukana Elisa Viihteellä nähtävässä Kioski -sarjassa, jonka on myös tuottanut.
Tuottaja-näyttelijä Minna Haapkylä, 47, on mukana Elisa Viihteellä nähtävässä Kioski -sarjassa, jonka on myös tuottanut. © Susa Junnola
Tuottaja-näyttelijä Minna Haapkylä havahtui alle nelikymppisenä leipiintymisen tunteeseen ja päätti opiskella itselleen toisen ammatin. Hyppy uuteen kannatti.

Minna Haapkylä pääsi vuonna 2013 opiskelemaan Aalto-yliopistoon elokuvatuottajaksi.

”Minulla oli jo siinä vaiheessa ollut työ näyttelijänä ja olin menestynyt hyvin. Elämässäni oli päällisin puolin kaikki kunnossa: perhe, terveys, työ. Kaikki oli hyvin”, Minna Haapkylä kertoo.

”En yksinkertaisesti keksinyt enää mitään tavoiteltavaa”

”Minusta kuitenkin tuntui siltä, että näytteleminen ei enää ollut minua varten. Minulla oli vahva tunne siitä, että olin jo saanut kaiken mitä halusin, eikä näyttelemisellä ollut minulle enää mitään annettavaa.

En yksinkertaisesti keksinyt enää mitään tavoiteltavaa, olin saanut tehdä töitä kotimaassa ja ulkomailla. Isoin unelmani minulle koskaan oli ollut päästä Ranskaan tekemään elokuvaa. Sekin oli toteutunut.

Ajattelin, että tylsistyn kuoliaaksi, jos minun pitää vain näytellä vielä pari vuosikymmentä. Olin kouluun hakiessani nelikymppinen ja tajusin, että tietynlainen tyytymättömyys oli alkanut jo noin kolme vuotta aiemmin.

Ymmärsin, että nyt elämässäni on viimeinen mahdollisuus aloittaa jotain ihan uutta. Mielessäni oli se perin klassinen, vielä mä ehdin -ajatus.”

Minna Haapkylä: ”Eihän elämäni voi tällaista olla loppuun asti?”

”Oli tavallaan pelottavaa tajuta, että mikään ei tuntunut enää miltään. Että siinä sitä näyttelin vuodesta toiseen, mutta intohimo puuttui. En jaksanut enää innostua rooleista enkä toivoa itselleni mitään tiettyä roolia. Kaikesta tuli yhdentekevää.

Mietin, että eihän elämäni voi tällaista olla loppuun asti? Että olen alle 40-vuotiaana työhöni leipiintynyt ja kyllästynyt näyttelijä? Jostain on tultava jokin uusi, innostava juttu elämääni.

Kävin erilaisia vaihtoehtoja läpi ja hetken mietin ohjaamistakin. Minusta ei kuitenkaan ole siihen. Arvostan ihan hirveästi hyviä, näkemyksellisiä ohjaajia, joilla on oma kädenjälki.

Koen kuitenkin, että minulla ei ole sellaista visuaalista kykyä ajatella, jota hyvältä ohjaajalta löytyy, onpa kyseessä sitten draamaa, komediaa tai mitä vain. Minulla ei olisi ohjaajana sitä erityisyyttä, mitä siihen hommaan tarvitaan. En olisi myöskään halunnut olla missään tapauksessa se keskinkertainen ohjaaja, jollaisista minulla on ihan liikaa kokemusta.”

”Monta kertaa minua oli myös hävettänyt oma itseni näyttelijänä”

”Tämä voi kuulostaa naurettavalta, mutta elämässäni on kaikki aina tapahtunut ikään kuin universumia kuunnellen. Asetan itselleni tavoitteen, jonka soisin tapahtuvan, vaikka en ihan tarkalleen tiedä mitä se on. En ikinä väkisin päätä mitään, vaan asiat tavallaan tipahtavat oikeille paikoilleen.

Ammatinvaihdon myötä tiesin yhtä lailla, että jotain tulee tapahtumaan, kunhan en vain liikaa puske vaan sallin asioiden asettua omillaan.

Sitten koitti se päivä, kun Aalto-yliopistoon avautui haku. Luin ilmoituksen ja tiesin välittömästi: tässä se nyt oli. Sitä ennen en ollut koskaan edes käynyt Aalto-yliopiston sivuilla, vaan huomasin haun täysin sattumalta.”

Näyttelijänä toteutin aina sitä ohjaajan näkemystä. Tein sen lihaksi. Tuottajana taas mahdollistan ohjaajalle teoksen tekemisen muilla keinoin. Saan itsekin innostua lahjakkuuksista, mikä on aivan mahtavaa.

Näyttelijän työssä minusta tuntui usein, että roolien lisäksi tehtiin vääränlaisia käsikirjoituksia. Monta kertaa minua oli myös hävettänyt oma itseni näyttelijänä. Mitä kaikkea olinkaan muilta vaatinut!”

”En ole koskaan ollut urastani huolissani”

”Alalla on onneksi tapahtunut tosi paljon edistystä. Olen tosi huono katumaan mitään menneitä. Toki joitain uran alkuvaiheen pikkurooleja voin sanoa katuvani, mutta tavallaan nekin kaikki ovat olleet osa kokemusta.

Nyt olen draamapäällikkönä Rabbit Filmsillä ja elämäni on ihan mahtavaa. Saan olla mukana mielettömissä jutuissa ohjaajien ja käsikirjoittajien kanssa. Olen todella onnellinen tästä työstä.

En ole koskaan ollut urastani huolissani. Minulla on aina ollut usko siihen, että elämä kantaa. Olen lähtökohtaisesti aika itsevarma tyyppi ja luotan siihen, että asiat menee aina lopulta hyvin.

Pomona olen keskusteleva, mutta haluai­sin, että minulla olisi enemmän aikaa kaikille ja oikealla tavalla. Ehdottomasti isoin ongelmani tällä hetkellä on se, että aika ei tahdo riittää. Päätösten tekeminen on minulle helppoa. En ole luonteeltani ollenkaan jahkailija.”

Lue myös: Minna Haapkylä: Pitkästä liitosta lähteminen on rankka prosessi

Lue myös: Alanvaihto edessä? Näin löydät ”oman juttusi” ja uuden työuran – Kokosimme ammattilaisen vinkit!

X