Jonne Aaron: Minua on siunattu ihanilla naisilla

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Pekka Holmström/Otavamedia
Jonne Aaronille, 31, rakkaus on kuin huumetta, joka pistää systeemit sekaisin. Mutta mitä rokkari pelkää eniten?

Tunnustan, että viime vuodet ovat olleet elämässäni kaaosta. Raskaan eron myötä kadotin hetkeksi itseni. Viime aikoina olen oppinut nauttimaan elämästä. Olen kai jollain tapaa seestynyt. Tunnistan yhä itsessäni tietynlaiset ääripäät. Voin olla joko hyvin rauhallinen ja tasapainoinen, tai sitten minussa velloo mahdoton levottomuus. Olen löytänyt voimaa meditaatiosta ja luonnosta.

Ennustan, että ikäkriisini on toistaiseksi ohi, mutta vielä se jonain päivänä nostaa päätään. Olen ollut aina sellainen vanha sielu. Opin isovanhemmiltani paljon kädentaitoja. Ostin vähän aikaa sitten uuden talon ja olen remontoinut sitä itse. Osaan tehdä oikeastaan kaiken muun paitsi sähkötyöt. Vaikka minulla on jonkinasteinen keskittymishäiriö, opin mitä vain, kunhan olen tarpeeksi motivoitunut. Koulussa meinasin jäädä luokalle, koska lintsasin paljon. Kotioloissa oli silloin paljon ongelmia, joten vedin kaiken ihan läskiksi. Musiikkiin olen jaksanut keskittyä ihan aina.

Tunnustan, että paheitani ovat tupakointi ja alkoholi. Alkoholinkäyttö liittyy levottomuuteeni. Toisinaan jokin pieni ääni sisälläni kuiskii, että anna mennä vain. Onneksi tiedostan sen puolen itsessäni ja osaan käsitellä sitä. Yksi paheistani on naiskauneus. Pakko myöntää, että minua on siunattu elämässäni ihanilla naisilla. Entisen avopuolisoni kanssa olen pysynyt hyvissä väleissä, vaikka ero ottikin koville. Luonteeni ei oikein salli, että suhteen loputtua myös koko ihminen katoaisi elämästäni.

Ennustan, että seuraavaksi hurahdan Tiibetiin. Koin todella vahvan Tiibetiin viittaavan tripin, kun vietimme Katri Helenan päivää Vain elämää -ohjelmassa. Näin itseni kiipeämässä valtavan vuoren huipulle. Samaistun Brad Pittin esittämään roolihenkilöön elokuvassa Seitsemän vuotta Tiibetissä. Pittin hahmo on egoistinen tyyppi. Ehkä universumi yrittää sanoa minulle, että unohda egosi. Ehkä siitä onkin minun Tiibetissäni loppupelissä kyse.

Tunnustan, että ajatukseni rakkaudesta ovat joskus olleet hieman naiiveja. Rakkaus on vähän kuin huumetta, joka sotkee systeemit ihan täysin. Kaikkein tärkeintä elämässä on kuitenkin oppia välittämään itsestään. Toiseen ei voi nojata liikaa, vaan omilla jaloilla on opeteltava seisomaan. Elämä on kyllä jo itsessään niin valtavan siisti juttu. Mikä säkä, että saan olla olemassa!

Vuosien aikana olen oivaltanut, että jokin pahe ei tee ihmisestä pahaa. Meillä veljeksilläkin oli lapsena tosi hyväsydämiset vanhemmat, jotka vain tekivät vääriä valintoja. Elämä on välillä ihan hemmetin vaikeaa, ja jokaisella on omat murtumispisteensä – sen olen oppinut kantapään kautta. Olen onneksi saanut kohdata anteeksiantavaa rakkautta ja myös oppinut antamaan sitä muille. Parin viime vuoden aikana elämääni on jostain syystä tullut oikeanlaisia, hyviä ihmisiä. Voi kuulostaa hihhulipuheelta, mutta uskon vetäväni nyt tietynlaisia tyyppejä puoleeni. Tänä päivänä voin sanoa olevani elämästä hullaantunut.

Tunnustan, että pelkään luovuuden ja terveyden menettämistä. Olen ollut joskus hyvinkin huonossa hapessa. Ajoin itseni siihen tilaan tekemällä liikaa hommia. Joskus en saa lauluilta rauhaa, vaan minun on pakko saada ne valmiiksi. Sellaisessa maanisessa tilassa en aina edes pysty nukkumaan. Tiedän, että voin olla silloin hankala ihminen. Työ ja luovuus ovat menneet usein siinä vaiheessa parisuhteen edelle. Uuden albumin kappaleista osa oli sellaisia, joiden piti päätyä Idolsissa laulaneen Tiina Puskan levylle. Ne laulut pyörivät mielessäni kuitenkin liikaa ja niinpä päädyin levyttämään ne itse.

Ennustan, että oma perheeni lisääntyy kiinanpystykorvalla, eli chow chow’lla. Olen hulluna siihen rotuun ja rakastan sen siniseen kieleen liittyvää tarinaa. Uskomuksen mukaan koira söi sinisiä taivaan palasia Jumalan puhkottua tähdenreikiä taivaaseen. Saa nähdä, miten kätevästi saan yhdistettyä koiraelämän ja keikkailun. Koiralle on ainakin loistavasti tilaa 360 neliöisessä talossani.

Omia lapsia en vielä halua. Jossain vaiheessa tunsin hieman sosiaalista painetta, kun kaverit menivät naimisiin ja lisääntyivät. Mietin, että tässä minä vieläkin leikin rokkihiekkalaatikolla, että pitäisiköhän tehdä jotain. Pian kuitenkin tajusin, että elän omaa elämääni. Nautin kaikesta siitä mitä ympärilläni on nyt, enkä halua hätiköidä mihinkään suuntaan.

X