”Minulle sanottiin, että ilman dopingia et tule menestymään” – Maajoukkuehiihtäjä Kati Lehtosen ura päättyi varhain

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Kati Lehtonen huomasi hiihtourallaan, että parhaiten kehittyy kilpailemalla itseään kovempia vastaan. ”Täytyy ottaa nöyrästi turpiin riittävän monta kertaa.” © Sara Pihlaja/Otavamedia
Maajoukkuehiihtäjä Kati Lehtosen hiihtoura päättyi jo varhaisessa vaiheessa harjoitteluvirheisiin ja doping-aineista kieltäytymiseen. "Uran loputtua minulla oli hyvin negatiivinen asenne urheilua kohtaan", hän kertoo.

Hiihtodopingin villeinä vuosina 1990-luvulla ei ollut helppoa olla ”puhdas” urheilija – ei ainakaan, jos halusi päästä kansainväliselle huipulle.

Kati Lehtonen, tuolloin vielä tyttönimellään Pulkkinen, kilpaili maastohiihdossa maajoukkuetasolla 1995–2001. Trondheimin MM-kisoissa 1997 tuli viestipronssi 4×5 kilometrillä. Henkilökohtaisissa kilpailuissa paras sija oli 16:s.

”Nyt voimme jo tunnustaa, että hiihto oli siihen aikaan kansainvälisesti ja Suomessakin eettisesti erittäin kyseenalaista. Olin Seefeldin maailmancupissa 1996 kahdestoista, ja ainakin kuusi kisassa minua parempaa on jäänyt sen jälkeen kiinni dopingista.”

Lehtonen, 42, lopetti hiihtouransa jo 22-vuotiaana. Yksi lopettamisen syy oli se, että hän ymmärsi jo varhaisessa vaiheessa, mitä menestys olisi vaatinut.

”Tavoite oli olla paras, mutta omat eettiset periaatteeni olivat niin pahasti ristiriidassa todellisuuden kanssa, että koin homman turhaksi.”

Lehtonen sanoo suoraan, että hänelle ehdotettiin dopingaineiden käyttöä.

”Ja sanottiin myös, että ilman niitä et tule menestymään. Enempää en halua tätä avata. Olen kääntänyt asian sillä tavalla positiiviseksi, että kaikille hiihtäjille ei varmastikaan tarjottu kiellettyjä aineita. Minussa ilmeisesti nähtiin potentiaalia, olin ikään kuin valittujen joukossa.”

Paha ylikuntotila

Kati Lehtosen uran lopettamiselle Naganon olympialaisten jälkeen oli muitakin syitä.

”Mokasin pahasti pyhän kolmiyhteyden: harjoittelin kovaa, mutta en syönyt enkä levännyt riittävästi. Vedin siiman liian kireälle, pää oli jumissa.”

Lehtoselle hiihtouran jälkeinen burnout oli hyvin pitkä prosessi, johon on liittynyt ahdistusta, masennusoireita ja kaikenlaista haluttomuutta.

Hän vertaa urheilu-uran lopettamista työttömäksi joutumiseen. Oma identiteetti on rakennettava kokonaan uusiksi. Kun urheilemisen unelma romahtaa, joutuu miettimään, onko minusta enää yhtään mihinkään.

”Urani lopun ylikuntotilalla oli myös hormonaalisia vaikutuksia. Kolmekymppisenä mietin, mahdanko saada koskaan lapsia.”

Lapsia hän kuitenkin sai. He ovat nyt 8- ja 10-vuotiaita.

Lehtonen ei aiemmista peloistaan huolimatta ole niitä lopettaneita urheilijoita, joista ei urheilu-uran jälkeen enää olisi mihinkään.

Tie vei hänet opiskelun pariin Jyväskylän yliopiston liikuntatieteelliseen tiedekuntaan, josta hän valmistui maisteriksi 2005. Syksyllä 2017 hän väitteli tohtoriksi aiheesta Muuttuvat rakenteet – staattiset verkostot. Suomalaisen liikunta- ja urheilujärjestelmän rakenteelliset muutokset 2008–2015.

Nykyisin hän työskentelee Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiön LIKESin tutkijana.

Hyvä veli -kerhot

Kati Lehtonen

Kati Lehtonen on rohkeasti esittänyt, että valtaapitäviä liikunta- ja urheilujohtajia pitäisi vaihtaa. Nyt liian monessa organisaatiossa samat henkilöt kierrättävät johtopaikkoja keskenään. ©SARA PIHLAJA/OTAVAMEDIA

Aivan kuten urheilijana kieltäytyessään dopingista, Lehtonen ui vastavirtaan myös tutkijana. Väitöskirjassaan hän kritisoi voimakkaasti nykyistä urheilu- ja liikuntajohtoa ja ehdottaa jopa napamiesten vaihtamista.

”Urheilijana tein omat ratkaisuni ja seisoin vastatuulessa suhteessa järjestelmään. Samoin teen nyt työssäni, kun nostan esiin epäkohtia liikunta- ja urheiluorganisaatioissa. Meillä ei urheilussa uskalleta keskustella ongelmista eikä kyseenalaistaa vallitsevia käytäntöjä.”

Liikunta- ja urheiluorganisaatiot ovat ottaneet auliisti vastaan entisiä urheilijoita eri tehtäviin. On syntynyt urheilun ja liikunnan oma hyvä veli -verkosto, jossa samat henkilöt vain vaihtavat paikkoja johtajistossa ja jossa harva kyseenalaistaa toimintamalleja.

”Systeemi pysyy yllä, kun uudet tulijat hyväksyvät yhteisen ’todellisuuden’. Tässä mielessä rikon genren ja käytännöt räikeästi, koska ex-urheilijana en tue vallitsevia malleja. Kerron asioita, joista ei haluta kuulla, koska se horjuttaa valtapiirin tasapainoa”, Lehtonen sanoo.

Hänen mukaansa muilla elämän aloilla kritiikistä ei hätkähdettäisi, mutta liikunta- ja urheiluorganisaatiot ovat niin itseriittoista, että varsinkin johtajatasolla pahastutaan vähän kaikesta.

Lehtonen ei ole saanut tutkimuksensa jälkeen lokaa niskaansa. Kävi pikemminkin niin, että liikunnan ja urheilun johtoportaissa tutkimustuloksista vaiettiin lähes tyystin. Mediasta löytyi jokunen herkullinen juttu, mutta laajempaa analyyttistä keskustelua ei syntynyt.

Ilman katkeruutta

Vaikka Lehtosen ura loppui lyhyeen ja sillä oli kauaskantoisia negatiivisia seurauksia, hän ei ole katkera. Asenteen kääntäminen positiiviseksi kesti kuitenkin vuosia.

”Uran loputtua minulla oli hyvin negatiivinen asenne urheilua kohtaan. Mutta nyt näen urheilu-urani voimavarana, josta saa ulosmitattua todella paljon: henkistä kapasiteettia, osaamista, asennetta ja yhteistyösuhteita.”

Hän on huomannut, että urheilu-ura nähdään jonkinlaisena uhrautumisena – varsinkin nuorilla, joiden katsotaan uhraavan kaiken elämänsä ja aikansa urheilulle. Myös media pönkittää tätä uhrautumisasennetta.

”Urheileminen on panostamista elämää varten. Omalla kohdallani se on alkanut jo realisoitua. Urheileminen on elämänasenne, joka on yhä läsnä arjessani. Se on ihan ykkösjuttu.”

Vaikka Lehtonen ei tunnustaudu intohimoiseksi penkkiurheilijaksi, hiihtokisojen seuraaminen kiinnostaa edelleen. Enemmän kuitenkin kiinnostaa oma kuntoilu. Jos valittavana on hiihtolenkki tai television kisalähetyksen seuraaminen, hiihtolenkki vie voiton.

Urheilu kantaa pitkälle

Lehtosen omat lapset eivät ole kilpailuhenkisiä. Hän ei kuitenkaan keksi yhtään syytä, miksi ei kannustaisi lapsiaan ja muita nuoria urheilijan uralle – vaikka se nyky-Suomessa rankka ura onkin.

”Urheilijan putken läpikäyminen on todella opettavainen elämän korkeakoulu, jota ei voi käydä kuin urheilemalla. Siksi suosittelen lapsille ja nuorille huippu-urheilijan uraa. Sieltä saa niin paljon asioita, jotka kantavat koko elämän läpi.”

Lehtonen on huomannut, että yksi iso pelko urheilu-uralle heittäytymisessä on monella se, että sitä ei voi opiskella missään. Suomessa on paljon erilaisia taidealan oppilaitoksia, joissa voi kouluttautua vaikkapa kuvanveistäjäksi, taidemaalariksi, soitonopettajakasi tai laulajaksi ja tehdä siitä elinikäisen ammatin.

”Noissa oppilaitoksissa pystyy hyödyntämään omaa lahjakkuuttaan, mutta urheilijaksi voi kouluttautua vain urheilemalla: tekemällä paljon virheitä ja toivomalla, että sinulle sattuisi hyvä valmentaja ja joku vielä rahoittaisi urheilemista.”

Yhteiskuntakaan ei Lehtosen mielestä koe urheilua oikeana ammattina. Ei siitäkään huolimatta, että suomalaiset seuraavat kiihkeästi urheilua, joka tarjoaa elämyksiä ja suurta viihdettä.

Ei hinkua urheilujohtajaksi

Lehtonen on tutkijana ottanut vahvasti kantaa urheilujohtamiseen ja -järjestelmiin. Voisi kuvitella, että hänessä olisi ainesta ja intohimoa tulevaisuuden urheilujohtajaksi.

Näin ei kuitenkaan ole. Hän sanoo olevansa tyytyväinen elämäänsä tutkijana ja perheenäitinä.

”Ei minulla ole hinkua urheilujohtamisen puolelle. Olen huomannut, että urheilujohtajat harmaantuvat nopeasti, työ on kiireistä ja stressaavaa. Nykyisessä työssäni saan tonkia asioita ja tehdä tulkintoja olematta kenenkään maaperällä. Haluan kyllä vaikuttaa, vaikka toki aina voi kysyä, voiko tiedolla vaikuttaa.”

Seuraava tutkimuskohde ei ole vielä konkretisoitunut, mutta aihe on jo mielessä.

Lehtosen mukaan liikunta- ja urheilututkimuksessa käsitellään paljon tunnetason asioita ja fysiologiaa, niin sanotusti päätä ja pohkeita.

”Asioita lähdetään tekemään hirveällä tohinalla, mutta unohdetaan analysoida lähtötilanne ja taustat. Ei muisteta, että pää ja pohje ovat osa isompaa kokonaisuutta. Minua kiinnostavat toimintaympäristön rajat ja yhteiskunnalliset järjestelmät – se, miten esimerkiksi politiikka, lainsäädäntö ja talous vaikuttavat urheiluun.”

Omassa työssään Lehtonen haluaa edelleen kehittyä. Hän sanoo olevansa päämäärätietoinen ja samalla kärsimätön, mikä on hänen mielestään hieman huono yhdistelmä.

”Olen hyvä laittamaan asioita liikkeelle, mutta joskus käämit palavat, jos asiat mutkistuvat liikaa. Kun hakeutuu itseään viisaampaan ja kovatasoisempaan seuraan, pääsee elämässä eteenpäin. Tämä asenne on peruja urheilu-uralta; silloin tiesin, että voin kehittyä vain kilpailemalla itseäni kovempia vastaan. Täytyy ottaa nöyrästi turpiin riittävän monta kertaa ja oppia guruilta.”

Lue myös:

Dopingvalvonta tarkentuu koko ajan

WADA:n huippuasiantuntija: ”Jääkiekko on antidopingin roskalaji, ja NHL on siihen syypää”

Olympialaisten järjestäjillä huikea kisamenestys – Onko isäntämaan helpompi välttää dopingkäry?

X