Morsiamen löytänyt maajussi Kalle Hanhijärvi ja Ilari-isä: ”Perinteistä pidetään huolta”

Salin seinustalla oleva piano on ollut kauan ilman soittajaa. Sen vieressä oleva kaunis kaappikello sen sijaan kumahtaa pehmeästi tasatunnin merkiksi.

”Niin se on tehnyt jo vuosikymmenet. Eikä kelloa ole tarvinnut kertaakaan korjata”, kertoo maajussi Kalle Hanhijärvi, 28.

Kaappikello on yksi Kallen isän Ilari Hanhijärven, 86, taidonnäytteistä. Hän on tehnyt kellon käsin kaiverruksia myöten.

Sastamalan Lantulan kylässä sijaitsevalla sukutilalla ollaan käymässä päiväkahville. Nuori maajussi istuutuu pöydän ääreen yli 100-vuotiaassa kotitalossaan. Pöydän päässä istuu jo Kallen isä, Ilari.

Kalle lähti tänä vuonna mukaan Maajussille morsian -ohjelmaan etsimään rakkautta. Kahvipöytää kattaakin nyt Kallen äidin kanssa perheen uusi tulokas.

Paksuun valokuva-albumiin on ikuistettu Hanhijärvien elämää: niin juhlia kuin maatilan töitäkin. © Sara Pihlaja 

Yhteinen työmaa

Ilari Hanhijärvi tuli vuonna 1965 isännäksi Hanhijärven suvulla vuodesta 1742 olleelle tilalle.

”Olen sitä ikäluokkaa, joka on tehnyt hevosilla kaiken. Tälle tontille tuli vuonna 1958 ensimmäinen traktori, piikkipyörä Ford”, Ilari muistelee.

Ilari oli jäänyt isättömäksi 12-vuotiaana. Hänen isänsä kaatui sodan seurauksena keuhkotautiin ja tilan otti haltuunsa silloin perikunta. Jo nuorena Ilari teki talossa töitä rengin kanssa ja perehtyi traktorihommiin. Maanviljelyn lisäksi Ilari piti parikymmentä vuotta karjaakin.

”Olin isäntänä talossa 53 vuotta. Talon töitä on tullut tehtyä vielä kymmenisen vuotta lisää. Kyllä tässä mielellään jo lopettaakin”, Ilari sanoo.

Vammalassa työskentelevä diplomi-insinööri Kalle on ollut isäntä kolmisen vuotta. Maaseudun tilasta ja rahasta pitävä nuori mies muutti päärakennukseen virallisesti alkuvuodesta 2021. Vanhemmat, Ilari ja Leena, muuttivat Vammalan keskustaan.

Tilalla viljellään nyt ohraa, kauraa, syysvehnää ja hieman nurmeakin. Ilari ja Leena käyvät tilalla työskentelemässä lähes päivittäin.

”Viime vuosi oli täällä valtavan huono, sen teki kuivuus ja kevään kovat sateet. Pellot kovettuivat täysin. En ole ikinä nähnyt niin huonoa vuotta, vaikka vuodet vaihtelevat valtavasti”, Ilari tietää.

Piharakennuksia Kallella on huollettavana yli kymmenkunta, kun mukaan lasketaan Kallen äidin lapsuudenkodin Virrin tilan rakennukset. Tilasta on puolivahingossa tullut myös bisnestä, sillä se on nyt majoitus- ja juhlakäytössä. Kallen siskon häitä juhlittiin siellä viime kesänä.

”Sen kalenterissa on jo aika täyttä. Kannattaa varata ajoissa”, Leena tuumaa ja katsoo merkitsevästi Kalleen.

Talon tuleva isäntä Kalle isän kanssa salissa vuonna 1995. © Ilarin kotialbumi

Maajussi vaalii perinteitä

Kallen vanhemmat olivat verrattain iäkkäitä kun esikoinen syntyi: Leena oli 39-vuotias ja Ilari 57-vuotias. Ikäeroa on liki 20 vuotta, mutta Leenan mukaan se ei näy missään.

”Humputtelin maailmalla 10 vuotta ja Ilari humputteli omalla tavallaan. Meillä oli pellot vierekkäin, jolloin törmäsimme usein ja keskustelimme. Siitä se lähti. Voi olla, kuten kälyni totesi, että odotin täydellistä ja parasta miestä. Mutta Ilari sanoo, etten enää löytänyt ketään muuta.”

Hanhijärvien arvomaailmassa ykkössijalla ovat perhe ja koti, perinteet ja omat juuret.

”Ne ovat siirtyneet kasvatuksen kautta. Niistä pidetään huolta”, sanoo Kalle.

Kalle haluaa jatkaa samanlaisina muun muassa perheensä jouluperinteitä. Hänestä tuntuu hyvältä, että joulu on ollut samanlainen niin kauan kuin hän muistaa.

Yksi syy Kallen paluuseen juurille on onnellinen lapsuus Lantulassa. Kalle sai kokeilla pelottomasti tilan askareita jo lapsena, eikä häntä tarvinnut koskaan pakottaa koneita ajamaan.

Ilarin rakkaus lapsiaan kohtaan näkyi etenkin käden töissä. Lapsilleen hän rakensi kiipeilytelineen, karusellin, liukuradan ja hiekkalaatikon, jonka pohja kuultaa edelleen pihan keskellä.

”Polkuautonkin teit, kun ihastuin huvipuistossa sellaiseen. Jossain sekin on tallessa”, Kalle lisää.

Varhaisteininä Kalle sai lahjaksi oman raivaussahan, josta hän oli ikionnellinen.

”Metsänhoito olikin meillä sitten aika tehokasta, kun olimme kaikki yhtä aikaa raivaushommissa”, Kalle muistelee.

Taitavat kädet

Rauhallinen Kalle oli helppo lapsi. Isänsä mukaan Kalle ei tuonut taloon murheita teini-ikäisenäkään.

”Kännipäissään ei Kalle ole tullut kotia koskaan.”

Ärhäkkyyttä Kallelta löytyy silloin jos jokin asia on isän jäljiltä hukassa. Silloin tosin isä säästyy pojan kiukulta ja sen saa osakseen äiti. Nyt kun valta on vaihtunut talossa, entinen isäntä on yrittänyt muuttaa tapojaan.

”Olen nyt koittanut olla niin, etten sekoita mitään ja vien työkalut paikoilleen”, Ilari sanoo.

Kalle nyökyttelee vieressä. Vaikka puhetta kaksikon välillä on vähän, näyttää isän ja pojan välinen suhde asettuvan luonnollisesti jonnekin sinne työpajan kilkkeeseen.

”Pystyn tekemään metallista monenlaista ja insinöörikoulutuksen kautta suunnittelemaan juttuja. Tärkein isältä saamani oppi onkin hitsaaminen. Mutta en tule koskaan olemaan puu- ja rakennusalalla sillä tasolla millä isä”, Kalle kehaisee.

Ilarin katseessa vilahtaa ujo tyytyväisyys.

Saunan vaatenaulakko on kuitenkin Kallen tekemä. Kalle sorvasi sen 12-vuotiaana syntymäpäivälahjaksi isälle.

”Sitä ennen ripustimme vaatteet aina nauloihin.”

Vääntöä romusta

Isää ja poikaa yhdistää samanlainen asenne työntekoon.

”Varsinaisen työpäivän jälkeen teen vielä pari kolme tuntia näitä talon hommia, vaikka isommat työt onkin jo talveksi tehty.”

”Silloin kun minä aloitin, tämä oli elinkelpoinen tila. Nyt Kallella on kaksi kertaa enemmän peltoa, mutta tämä on nykymittapuulla pikkutila, pinta-alaltaan keskiverto. Ei tämä elätä perhettä, nykyään täytyy käydä muualla töissä.”

Kallea ja Ilaria erottava asia on rahankäyttö.

”Isä on siinä vähän nuukempi, minä taas vähän rohkeampi.”

Yksi isän tavoista Kallea jopa pikkuisen sapettaa.

”Täällä oli kesällä rautaromun keräys, ja halusin vähän viedä minun mielestäni romua pois pihapiiristä. Isä sitten lähti viemään etukuormaajalla kauhallisen romua pois, mutta toikin kaksi kauhallisista takaisin. Romusta me välillä vähän väännämme.”

Ilarilla on romun keräämisen taustalla kuitenkin järkevä ajatus.

”Nuoret eivät osaa ajatella, kuinka arvokasta rauta on. Sitä tarvitaan aina kun jotain tehdään tai korjataan. Minä nostan brikan ja mutterin maasta, mutta nykynuoret hakevat ne kaupasta.”

Maajussi ja musiikkikasvattaja

Kalle lähti Maajussille morsian -ohjelmaan etsimään rakkautta, ja sitähän löytyi. Kallen puoliso, musiikkikasvattajaksi opiskeleva Niina Wunsch kattaa salin pöytään kahvikuppeja Leenan kanssa ja huolehtii, että Ilari saa oman kupposensa sokerin kera.

Kallen ja Niinan suhdetta on takana nyt puolisen vuotta, ja Lantulassa hykerrellään tyytyväisinä. Kun kaksikko kohtasi toisensa ensi kerran, läikähti maajussin sydämessä heti.

”Kyllä se vähän niin meni”, Kalle hymyilee ja katsoo Niinaa, joka osaksi jo asuu Kallen luona.

Ilaria kutkuttaa Kallelle tullut kirjetulva, peräti 70 kappaletta.

”Olisi mukava lukea niitä kirjeitä, mutta yhtäkään en ole päässyt lukemaan. Kalle sanoi, että ne hävitettiin. Sehän se olisi ollut historiaa näyttää niitä 50 vuoden päästä lapsenlapsille”, Ilari hihkaisee ja taputtaa kämmenellään pöytää.

Kalle ja Niina ovat saaneet totutella yhteiseen arkeen rauhassa, vaikka parin elämä kiinnostaa ulkopuolisia.

”Tässä ollaan aika normaalisti oltu omalla pihalla. Kyläläisistä emme ole välittäneet, mutta olemme kyllä huomanneet autojen ohimenoa. Osa on hidastanut kohdalla ja osa peruuttanutkin”, Kalle kertoo.

Päärakennuksen yläkertaan nuoripari suunnittelee lisää lämmintä tilaa. Lapsia varten.

”Olen vähän toppaillut, että vartoisivat vähän, jos mielet muuttuu. Tähän mennessä on ihan hyvä, mutta seuraavat viisi vuotta sen osoittaa”, Ilari sanoo.

Soitto jatkuu

Joulunvietto on Lantulassa vielä kysymysmerkki. Suunnitelmissa oli, että Niinan perhe tulisi Sastamalaan ja majoittuisi Virrin tilalla, mutta tila ehdittiin varata alta. Perinteistä Hanhijärvet aikovat kuitenkin pitää kiinni.

”Meillä on syöty täällä aina aamupuuro ja kuunneltu joulurauhan julistus. Käymme myös haudoilla ja joulukirkossa”, Kalle kertoo.

Joulukuusen Ilari on hakenut yleensä hyvissä ajoin, mutta nyt se tehtävä taitaa jäädä Kallelle.

”Kyllä sen huomaa, että tässä iässä kunto jo rapistuu. Ei jaksa sillä tavalla kuin ennen, eikä emäntä päästä enää metsään. Oksat ovat niin korkealla, että tuppaa kompastumaan”, Ilari myöntää.

Kaappikello kumauttaa tasatunnin merkiksi. Hanhijärven sukutilalla elämä jatkuu, ja se tuntuu merkitykselliseltä.

Vuosisatojen työ ei ole valunut hukkaan, eikä tilan historiikkiiin tarvitse kirjoittaa viimeistä lukua.

Kallen isosiskoa varten parikymmentä vuotta sitten hankittu pianokin on saanut uuden soittajan Niinasta, Kallen morsiamesta.

Juttu julkaisu ensi kerran Vivan numerossa 12/21.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti