Music Finlandin toiminnanjohtaja Kaisa Rönkkö patistaa päättäjiä tajuamaan musiikkialan hätätilaa: ”Nyt ratkaisuja, ei rajoituksia”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Kaisa Rönkkö
Mitä nyt -palstalla Kaisa Rönkkö © Sampo Korhonen
Taas kiristyvät koronarajoitukset uhkaavat loppukesän festareita. Music Finlandin toiminnanjohtaja Kaisa Rönkkö pelkää, ettei alan tilanteen vakavuutta edelleenkään ymmärretä tarpeeksi.

Kaisa Rönkkö ajaa musiikkialan, konsertti- ja -tapahtumatyöntekijöiden etuja sekä markkinoi suomalaista musiikkia maailmalle. Nyt hän kertoo mielipiteensä siitä, mitä ala tarvitsee jo toisena pandemiakesänä.

Koronaluvut ampaisivat nousuun ja loppu­kesän festarit ovat vaakalaudalla. Mitä tunteita tämä herättää?

Alalla on nyt pelkoa, jännitystä ja epätietoisuutta siitä, miten tapahtumat saadaan järjestymään. Kaikki kärsivät, muusikot, mutta myös koko valtava alihankintaketju. Nyt tarvitaan ratkaisuja, ei rajoituksia. Saksassa on otettu jo ajat sitten käyttöön pikatestit ja rokotepassit. Olemme tipahtaneet kyydistä.

Isot festarit on peruttu, pienempiä tapahtumia järjestetään erityistoimin. Mitä se vaatii?

Hurjasti näkymätöntä työtä. Buukataan, odotetaan, ratkaistaan ja perutaan. Yleisöä ja lavoja on vähemmän ja kansainväliset line-upit ovat rajallisempia. Palkkiotkin ovat osin pienempiä ja työttömyyttä on paljon. Jos rajoitukset jatkuvat saati tiukkenevat, tilanne on sietämätön.

Miten tällaista epävarmuutta sietää ja jaksaa?

Yhteishenki kannattelee. Vaikka musiikkialan toimijat ovat keskenään hyvin erilaisia, tavoite on sama – tarjota elämyksiä. Mielenosoitus eduskuntatalolla kesäkuussa osoitti, ettei kukaan ole tilanteessa yksin.

Musiikkialan yritykset ovat kannelleet koronalinjauksista. Mistä on kyse?

Osa aluehallintovirastoista on soveltanut todennäköisesti tartuntatautilakia väärin. Kulttuuri ja taide joutuvat taistelemaan, että ovat yhdenvertaisia muiden elinkeinojen kanssa. Kuka ryhtyy alalle, jota yhteiskunta ei arvosta?

Miten yleisön kannattaisi suhtautua kesän ­tapahtumiin?

Antaudu taiteen ja kulttuurin vietäväksi, mutta kanna vastuusi. Älä tule puolikuntoisena äläkä mene iholle. Toivon, ettemme totu vajaaseen tarjontaan ja että kulttuuritapahtumissa nähdään pian myös Sanna Marin ja Sauli Niinistö.

Lue myös: Tapahtuma-ala on täynnä ihan oikeita töitä – ja ihmisiä

X