Muusikko Anssi Kelaa kosketti vierailu maailman suurimmalla pakolaisleirillä: ”On täysin sattumaa, että olemme syntyneet maahan, jossa saamme elää monin tavoin etuoikeutettua elämää”

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Jari Kivelä / Unicef
Muusikko Anssi Kela mietti omia lapsiaan vieraillessaan rohingya-pakolaisten leirillä Bangladeshissa.

Entä, jos hän olisi minun lapseni? Ajatus pysäytti muusikko Anssi Kelan, kun hän katsoi luodin jättämiä arpia pienen pojan kasvoilla maailman suurimmalla pakolaisleirillä Bangladeshissa pääsiäisenä.

Poika on yksi rohingyoista, jotka pakenivat Myanmarista syksyllä 2017 alkanutta ”puhdistusta”. Lähes kaikilla muillakin leirissä asuvilla on arpia, vaikka ne eivät välttämättä näy päällepäin.

Anssi Kelaa koskettavat erityisesti lasten koettelemukset.

”Minun on vaikea katsoa edes televisiosarjaa tai elokuvaa, missä lapset kärsivät ja ovat uhrin asemassa ilman, että sekaan heijastuvat omien lasteni kasvot. Jokin minussa muuttui pysyvästi, kun tulin ensimmäisen kerran isäksi. Isyys synnytti suojeluntarpeen”, Anssi sanoo.

Se ulottuu muihinkin kuin omiin lapsiin.

Jari Kivelä / Unicef

Hyvinvointi sattuman sanelema

Muslimitaustaiset rohingyat ovat asuneet Myanmarissa sukupolvien ajan, mutta heille ei ole myönnetty kansalaisuutta. Vainojen vuoksi monet ovat paenneet Bangladeshin puolelle, mutta massapako alkoi vasta syksyllä 2017 Myanmarin armeijan aloittaessa kansansa ”puhdistuksen”.

Tuhansia kuoli väkivaltaisuuksissa, joiden arpia myös lapset kantavat.

”Etninen puhdistus oli raakaa väkivaltaa. Kyliä ja niissä asuvia lapsiakin poltettiin eläviltä, silvottiin ja ammuttiin”, sanoo Anssi.

Bangladeshin puolelle, Cox’s Bazarin alueelle pakeni lyhyessä ajassa lähes miljoona rohingyaa. Syntyi pakolaisleirejä, joista suurimmalla, Kutupalongilla, Anssi vieraili. Maailman suurimmaksi arvioidulla pakolaisleirillä asuu puoli miljoonaa ihmistä noin seitsemän neliökilometrin alueella. Heistä yli puolet on lapsia.

”Kaikki näkemäni ja kokemani heijastui myös omien lasteni kautta. Monta kertaa kävi mielessä, että entä jos kohtaamani lapsi olisi ollut omani.”

Anssin tyttäristä toinen on vasta 6-vuotias. Sen sijaan esikoisen, 17-vuotiaan kanssa hän on voinut keskustella näkemästään.

”On täysin sattumaa, että olemme syntyneet maahan, jossa saamme elää monin tavoin etuoikeutettua elämää. Se tuo mukanaan mahdollisuuden jakaa hyvinvointia sinne, missä sitä ei ole. Haluan, että lapsenikin oivaltavat sen.”

Jari Kivelä / Unicef

Omassa jalanjäljessä parantamisen varaa

Anssi Kela on tehnyt yhteistyötä ja ollut YK:n lastenjärjestö Unicefin kuukausilahjoittaja toistakymmentä vuotta.

”Liian usein kuulen, ettei rahaa kannata lahjoittaa, koska se ei mene perille. Kutupalongin pakolaisleirillä näin käytännössä, että lahjoituksilla on tehty valtavia asioita.”

Pakolaisleirillä Unicefin vastuulla on muun muassa puhdas vesi. Sen ja rokotusohjelman avulla on saatu taltutettua tautiepidemiat.

Anssi kuvitteli etukäteen tilanteen olevan huomattavasti pahempi.

”Paikalla kasvoi viidakko vielä kaksi vuotta sitten. Sen tilalle on rakennettu toimiva infrastuktuuri. Puhdasta vettä on saatavilla kaikkialla leirissä. Se on vaatinut valtavan työn.”

Veden merkitys sai hänet miettimään myös omia kulutustottumuksia.

”Minun pitäisi hillitä vedellä läträämistä ja siten pienentää omaa ekologista jalanjälkeäni. Viihdyn liian hyvin suihkussa. Unohdun usein seisoskelemaan valuvan veden alle.”

Jari Kivelä / Unicef

Lapsissa näkyy toivo

Yksi Anssin kohtaamista lapsista oli Manjur Ali, 12. Leiriin saavuttuaan poika purki kokemaansa piirustuksiin. Hän hahmotteli irtileikattuja raajoja, aseita, ampuvia ihmisiä ja palavia ihmisiä.

Vähitellen kuvien maailma muuttui. Nykyään Manjur Ali piirtää taloja, kukkia ja eläimiä.

”Mennyttä ei voi pyyhkiä pois ja hänellä on varmasti arpia loppuiän ajan. Piirustukset ovat silti merkki siitä, että elämä jatkuu kaikesta huolimatta.”

Anssi puhuu toivosta, jota lapset tuovat leirielämään.

”Lapset ovat sopeutuvaisia. Kurjuudestakin huolimatta he ovat iloisia, laulavat, pelaavat ja leikkivät kuten lapset Suomessakin. Heidän ansiostaan leirin ilmapiiri on toiveikas.”

Mutta mikä on lasten tulevaisuus? Anssin mielestä koulutuksella on ratkaiseva merkitys. Alueella on tällä hetkellä yli tuhat koulua, joissa noin 170 000 lasta saa opetusta.

”Helppoja ja nopeita ratkaisuja ei ole rohingyojen tilanteen ratkaisemiseksi. Toivo paremmasta huomisesta ja ulospääsystä on lasten koulutuksessa. He oppivat lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. On olemassa suunnitelmia ammattikoulutuksestakin. Toivon, että lapset löytävät sen kautta jonkun paikan maailmassa.”

X