Muusikko Heikki Salo tunnustaa eläneensä aina resuista elämää: ”Minulla ei ole koskaan ollut mitään säntillistä: yksikään tiistai ei ole samanlainen kuin toinen”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Heikki Salo
Heikki Salo. © Sampo Korhonen / Otavamedia
Muusikko Heikki Salo, 61, tarkkailee maailmaa mehiläisten kautta. Äidin vakava sairaus on pysäyttänyt Miljoonasade-yhtyeen luotsin pohtimaan elämänpyörää ja äidin rakkautta.

Tunnustan, että Miljoonasade oli aikanaan suurempi kuin sen jäsenet. Bändi vei meitä, eikä me sitä. Tuli tilanteita, joissa teimme asioita bändin emmekä jäsenten ehdoilla ja jossakin vaiheessa päätimme unohtaa musiikin.

Tällä hetkellä musiikki on ykkösjuttumme. Kärki on löytynyt ja nyt saa soittaa! Kaikki muu on toissijaista. On mahtavaa, että ihmisellä on tuollainen bändi.

Rakastan äitiäni, vaikka hän ei välillä tiedä, kuka minä olen. Äidillä diagnosoitiin Alzheimerin tauti viime vuonna. Tämä on meille kaikille uusi juttu.

Meillä kuudella sisaruksella on aina ollut rakastava, ihana äiti. Yhä enemmän ja enemmän joudumme kuitenkin hämmentäviin tilanteisiin, kun äiti ei tiedä keitä me olemme.

Tilannetta ja äidin rakkautta yrittää jotenkin älyllistää. Muistothan meitä äidin kanssa yhdistävät. Kaikissa suurissa elämän murroksissa kyse on kokemuksista, niin tässäkin. Eikä siitä älystä mihinkään ole, kokemus määrää sen mitä ihminen ajattelee.

Sama juttu tapahtui kun minulle syntyi ensimmäinen lapsenlapsi viisi vuotta sitten. Löysin itseni iloitsemasta sitä, että minä kuolen. Kokemus valtasi älyn. Oli onnellista ymmärtää, että mistä tässä elämänpyörässä on oikeasti kyse.

Yksi pistos kesässä

Saan aikamoisen tyydytyksen, kun lyön jollekin hunajapurkin kouraan ja kerron, että siinä on purkillinen omaa hunajaa. Isäni harrasti mehiläistarhausta koko ikänsä. Meillä oli aina mehiläispesiä, mutta en koskaan kiinnittänyt niihin huomiota. Kontaktini mehiläisiin oli se yksi pakollinen pistos kerran kesässä, joka tuli kun astuin väärään paikkaan.

Kun isä kuoli, pesät jäivät mummolaan. Tyhjillään varastossa seisovat pesät alkoivat vaivata minua ja aloin miettiä, että niistä saisi ihan ovelan harrastuksen kesämökille. Kuusi vuotta sitten törmäsin mehiläistarhaaja Pertti Tiitolaan, jota pyysin tutorikseni. Se mullisti maailmani.

Minulta on aika moni kysynyt, että koska alan tehdä lauluja mehiläisistä, mutta se ei ole se juttu. Kysymys on siitä, miltä maailma näyttää kun sitä katselee mehiläisten kautta.

Tällä hetkellä minulla on kolme pesää, olen siis ehdottomasti harrastelija. En tule ikipäivänä myymään hunajaani, mutta annan sitä muille. Modernin ihmisen tärkein tehtävä on huolehtia pölyttäjistä. Jos meiltä loppuu pölyttäjät, niin meiltä loppuu kaikki.

Kirjoitin tämän lauseen myös kesänäytelmääni 506 ikkunaa, joka pyörii seuraavaksi Viikinsaaressa Tampereella.

Ilmastomuutos vaatii keksintöjä

Ennustan, että ennustamisesta tulee tulevaisuudessa yhä vaikeampaa. Kaikki me yritämme olla fiksuja ja reippaita ilmastonmuutoksen kanssa, mutta kyllä se pelottaa. Pystymme vielä ottamaan homman haltuun, jos olemme fiksuja. Se vaatii keksintöjä, heittäytymistä ja tekemistä.

Viikko sitten ostin viisitoista hehtaaria metsää. Teen siitä hiilinielun. En tule koskaan katkomaan niitä puita. Eniten minua pelottaa tällä hetkellä metaani. Hiilinielun pystyy tavallinenkin ihminen järjestämään, mutta jos metaani lähtee jäämantereelta niin sitten ollaan lirissä koko sakki.

Olen tappelijaluonne. En koskaan nosta käsiä pystyyn luovuttamisen merkiksi vaan mietin aina selviämistä. Pelkään silti, että tämän suhteen voin joutua siihen tilanteeseen.

Resuinen elämä

Kirjoitan koko ajan ja kaikkea: biisejä, teatteria ja kolumneja. Kirjoittaminen on pääasiallinen työni, se ei näytä loppuvan. Minussa on myös erakkopuoli, mutta minusta ei olisi vain yksin puurtajaksi. On hienoa päästä myös keikoille ihmisten parin.

Olen aina elänyt resuista elämää. Minulla ei ole koskaan ollut mitään säntillistä: yksikään tiistai ei ole samanlainen kuin toinen. Nautin kuitenkin siitä, että nykyään menen jo puoli kaksitoista illalla sänkyyn ja selvin päin. Siinä vaiheessa kun näen ensimmäiset kummalliset unikuvat, käännyn oikealle kyljelleni ja seuraavaksi heräänkin aamulla ilman krapulaa. Se on oikeasti kova juttu!

Resuinen elämä on kysynyt paljon vaimolta, perheeltä, ystäviltä ja lastenhoitajilta. Tulevalla konserttikiertueella keikat alkavat jo seitsemän aikaan, joten saatan ehtiä silloinkin ennen puoltayötä nukkumaan.

Olemme asuneet Lauri Viidan entisessä talossa Pispalassa 11 vuotta. Se on hieno talo. Olemme Sirkun kanssa kuitenkin ajatelleet, että voisimme pitää jossain vaiheessa välivuoden Helsingissä, jossa myös viihdymme hyvin. Asuimme nuorena pääkaupungissa ja haluaisin vielä kerran kokea sen meiningin.

X