Miljoonasade juhlii 35-vuotista taivaltaan – Muusikko Heikki Salo: ”Niihin vuosiin sisältyy koko tähänastinen aikuiselämäni”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Heikki Salo, 63, 35 vuotta täyttävän Miljoonasade-yhtyeen keulakuva. Yhtye julkaisi hiljattain Askeleet kahdelle - Pas de deux -yhteislevyn Jyväskylän sinfonia- orkesterin kanssa.
Heikki Salo, 63, 35 vuotta täyttävän Miljoonasade-yhtyeen keulakuva. Yhtye julkaisi hiljattain Askeleet kahdelle - Pas de deux -yhteislevyn Jyväskylän sinfonia- orkesterin kanssa. © Sara Pihlaja
Muusikko Heikki Salo ei olisi enää halunnut jatkaa instituutioksi muovautuneen Miljoonasateen tarinaa, vaan toisin kävi. Nyt 35-vuotista uraansa juhlivassa yhtyeessä riittää taas kepeyttä ja hauskuutta, kun pakko on häädetty areenalta.

Muusikko Heikki Salo kertoo, miten Miljoonasade-kokoonpanon rivit koottiin We Want More -ohjelmaa varten vuonna 2014.

”Aioin juuri julkaista sooloalbumin ja ajattelin kylmästi, että ohjelmasta olisi hyötyä sen suhteen. Minulla oli reilu ketunhäntä kainalossa, enkä mitenkään edes piilotellut sitä, vaan kerroin suunnitelmastani kaikille. Ohjelman piti olla vain eräänlainen luokkaretki. En halunnut missään tapauksessa aloittaa Miljoonasateessa uudelleen”, Heikki Salo muistelee.

”Vahva veljeys, joka ei ollut enää ystävyyttä”

”Kun kosketinsoittajamme, nyt jo edesmennyt Olli Heikkinen, lähti yllättäen kesken ohjelman pois sanoen, ettei hän lähde enää ikinä Miljoonasade-hommiin, ajattelin, että siinä se oli, se ihan viimeinen niitti Miljoonasateen arkkuun.

Nauhoituksissa meillä oli kuitenkin ollut ihan pirun hauskaa, sitä ei voinut kukaan kieltää. Pitkäikäisessä bändissä oli syntynyt vahva veljeys, joka ei ollut enää ystävyyttä. Kavereista tiesi siinä vaiheessa jo niin paljon.

Keikkabussissa, siinä peltiputkessa, tuli puhuttua vuosien aikana aivan kaikesta. Jossain vaiheessa tiesimme luultavasti enemmän toisistamme kuin meidän vaimomme. Siellä sitä ruodittiin suhteet, sairaudet ja unelmat. Ja välillä tapeltiinkin.

Ollin lähtö ohjelmasta tuli minulle kuitenkin puskista, mutta välimme eivät menneet missään vaiheessa. Nokkapokkaa vähän vedimme, mutta se oli ihan normaalia ja ohjelma sai siitä vähän puffia. Formaattiin kuitenkin kuului, että meidän piti tehdä studiossa uusi biisi, joten meidän oli siis saatava jostain uusi kosketinsoittaja. Sen viikon aikana tein päätöksen, jota ohjasi tunne. Päätimme jatkaa Miljoonasateen kanssa bändinä.”

’Pitäisikö meidän tehdä muutama keikka?’

”Olin jo aiemmin tutustunut kosketinsoittaja Tomi Aholaiseen, jota pyysin mukaan studioviikolle. Miljoonasadetta ei ollut koskaan liidannut kukaan, mutta Tomi otti ohjat ja suorastaan puhalsi jo kertaalleen sammuneeseen hiileen uuden hehkun ja tulen.

Biisistä Tarpeelliset valheet tuli hemmetin hyvä ja me vanhat, toisiin kyllästyneet veljekset olimme suu auki. Sen viikon aikana sain vision, että voisiko tästä vanhasta kehäraakista tulla vielä tavallaan uusi bändi? Tomin asenne, tinkimättömyys ja ammattitaito tarttui meihin kaikkiin ja yhtäkkiä olimme taas kuin ne nuoret muusikkopojat 80-luvulla!

Jossain vaiheessa joku sitten lausui maagiset sanat: ’Pitäisikö meidän tehdä muutama keikka?’

Aina ennen olin pyrkinyt miettimään järjellä näitä juttuja, mutta siinä kohtaa visio, tunne, vei. Sanoin pojille, että jatketaan bändinä, mutta ei koskaan ajeta sitä enää siihen pisteeseen, että meidän olisi pakko tehdä keikkaa elääksemme.

Siihen me olimme kaatuneet silloin 2000-luvulla. Miljoonasateesta oli tullut instituutio, josta oli kadonnut hauskuus ja kepeys. Bändistä oli tullut niin iso, että elätettävien suiden määrä oli kasvanut ja vastuu sen myötä. Meidän piti tehdä sellaisia levyjä, että valomies ja valomiehen lapsetkin olivat kylläisiä.

Päätimme, että Miljoonasade olisi jatkossa veljesseura, joka tekee musiikkia ja keikkoja, mutta ei enää ajaudu siihen tilanteeseen, että se on meille pakko.”

Miljoonasade ja 35-vuotisjuhlavuosi

”Nyt elämme 35-vuotisjuhlavuotta ja juhlimme taivaltamme joka kuukausi hämmentävien tempausten kera. Hauskaa on taas ja talouskin pyörii, vaikka tuskin tällä kukaan rikastuu. Kuusi vuotta sitten en halunnut Miljoonasadetta takaisin. Nyt näen, että olisi ollut suuri virhe jos sitä ei olisi tapahtunut.

35 vuotta samassa bändissä on itselleni merkittävä aika. Koko maailma on ottanut siinä ajassa reippaan loikan. Niihin vuosiin sisältyy koko tähänastinen aikuiselämäni, johon on mahtunut kaikenlaista.

90 vuotta täyttänyt äitini elää aika pitkälti omassa maailmassaan. Hän on dementikko. Koronan takia kukaan ei ole päässyt katsomaan häntä pitkään aikaan, viimeksi olen nähnyt äidin marraskuussa.

Tykkäisin käydä äidin luona palvelutalossa. Se on pieni, turvallinen, kodinomainen paikka. Viimeksi kun kävin siellä niin seitsemän rouvaa istui ruokailutilassa riisipuurolla. Joku heistä sanoi, että kyllä tämä on maailman parasta riisipuuroa, ja he kaikki alkoivat toistaa samaa lausetta.

Minä mietin siinä, että mitä siitä, vaikka ympäröivä maailma olikin vähän hämärän peitossa. Jos äidin oma kokemus oli se, että tässä istutaan porukalla ja syödään maailman parasta riisipuuroa niin mitäpä sitä enempää voi toivoa?”

Lue myös: Muusikko Heikki Salo tunnustaa eläneensä aina resuista elämää: ”Minulla ei ole koskaan ollut mitään säntillistä: yksikään tiistai ei ole samanlainen kuin toinen”

X