Muusikko Jannika B Annassa: ”Koulukiusattuna tuntui suurelta voitolta saada ihmisten hyväksyntä”

Viime syksy ja osallistuminen Tähdet, tähdet -ohjelmaan olivat Jannika B:lle itsensä löytämistä uudelleen. Kun epävarmuus omasta pärjäämisestä iski, aviomiehen tuki tsemppasi jatkamaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Jannika kertoo Annassa, että viime vuoden uupumus ja syksyn menestys Tähdet, tähdet -ohjelmassa opettivat häntä kääntämään heikkoutensa vahvuuksiksi.

Viime syksy ja osallistuminen Tähdet, tähdet -ohjelmaan olivat Jannika B:lle itsensä löytämistä uudelleen. Kun epävarmuus omasta pärjäämisestä iski, aviomiehen tuki tsemppasi jatkamaan.
(Päivitetty: )
Teksti:
Pauliina Karjalainen

Ei ole mitään menetettävää. Niin muusikko Jannika B eli Jannika Wirtanen, 32, ajatteli, kun häntä pyydettiin mukaan viime syksynä nähtyyn Tähdet, tähdet -ohjelmaan. Pyyntö ei tullut ensimmäistä kertaa, mutta ajatus tuli.

”Kun minua pyydettiin edellisen kerran ohjelmaan, ajattelin, että ei minusta ole siihen. En minä osaa, enkä halua mennä nolaamaan itseäni. Nyt minulla ei ollut voimia eikä haluakaan pitää sitä normaalia haarniskaa yllä. Kun ei ole mitään menetettävää, on helpompaa uskaltaa repäistä”, Jannika kertoo tuoreessa Anna-lehdessä.

Lehden haastattelussa Jannika kertoo, että ennen lähtemistä mukaan ohjelmaan takana oli vaikea ajanjakso. Jannika oli kertonut julkisesti uupumuksestaan ja masennuksestaan ja saanut siitä paljon palautetta.

Lähtöasetelmista huolimatta hyppy tuntemattomaan kannatti. Syksyn kestäneestä ohjelmasta tuli Jannikalle kasvutarina, jollaista hän ei ollut osannut odottaa. Jannika eli itsenstä uudelleen löytämisen aikaa ja oppi kääntämään heikkoutensa vahvuuksiksi.

”Oli liikuttavaa ja koskettavaa huomata, että voitin ihmisiä puolelleni, vaikka en mielestäni ollut parhaimmillani. Huomasin, että riitän tällaisena kuin olen.”

”Perhe on tukipilarini”

Tähdet, tähdet -ohjelman aikana aviomies, muusikko Toni Wirtanen tuki Jannikaa sekä suorissa lähetyksissä että sosiaalisessa mediassa näyttävästi. Kun ennen illan esitystä iski epävarmuus, soitto kotiin auttoi. Toni lohdutti ja tsemppasi.

”Se on kaikki täysin totta ja tuntui hienolta. Hän ansaitsee kaiken kiitoksen, jota on tukemisestani saanut. Perhe on tukipilarini”, Jannika kertoo Annassa.

Jannika sijoittui ohjelmassa lopulta toiseksi. Moni on kysynyt, miltä tuntuu, kun voitto ei napsahtanutkaan omalle kohdalle.

”Koulukiusattuna tuntui suurelta voitolta saada ihmisten hyväksyntä. Minä riitän outona, itkupillinä ja virheellisenä. Tärkeämpää on voittaa ihmisten sydämiä kuin palkintoja takanreunalle.”

Inhimillisyyden näyttäminen ja itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on, ei ollut Jannikalle helppoa. Hän kertoo olleensa tottunut ajattelemaan, että pitää olla vahva ja itsenäinen. Kenestäkään ei saa olla riippuvainen.

”Tein asioita vääristä syistä ja luulin, että tulen onnelliseksi niin. Olen aina ollut järkeilevä ihminen. Vasta viime aikoina on tuntunut, että olenkin äärettömän herkkä tunneihminen.”

Ajattelumaailman muutokseen Jannika kertoo pyrkivänsä päivittäin.

”Olen huomattavasti enemmän läsnä, kun en koko ajan suunnittele ja murehdi tulevaisuutta. Otan mieheltäni oppia tässä. Hän sanoo aina mummonsa tavoin, että ”ei tulevaista tautia kannata sairastaa”, kyllä tulevaisuus tulee itsestään.”

Lue myös:

Vege rokkaa – Sipe, Jannika B ja Jyrki 69 kertovat miten heistä tuli kasvissyöjiä

Toni Wirtanen: ”Pönkitin itsetuntoani satunnaisilla ihmissuhteilla”

X