Muusikko Vesku Jokinen sai esikoispoikansa synnyttyä isoisältään arvokkaan neuvon: ”Se hetki on rakkain muistoni paapasta”
Klamydia-yhtyeen laulaja Vesku Jokinen, 51, ikävöi isoisäänsä, johon hänellä oli ainutlaatuinen suhteensa. Pohjalaisen veteraanipaapan karski rakkaus tuntuu tänäkin päivänä, vaikka sitä ei koskaan silloin ääneen sanottu.
Vesku Jokinen lupasi paapalleen aikoinaan pitävänsä hyvää huolta pojastaan. Sen lupauksen hän on yrittänyt pitää.
Laulaja Vesku Jokinen sai ensimmäistä kertaa isäksi tulleena jykevän päiväkäskyn isoisältään. Kolmen sodan veteraani, tarttui vastasyntynyttä Samu-poikaa hellästi varpaista ja sanoi Veskulle:
”Pidä poika tuosta huolta.”
Vuosi oli 2008. Vesku tiesi, että 92-vuotiaan paapan kone oli hiljalleen sammumassa. Huolettomat lapsuuden muistot paapan ja mumman luona tulvivat siihen hetkeen.
”Vastasin paapalle, että pidän ja sen lupauksen olen yrittänyt lunastaa. Se hetki on rakkain muistoni paapasta”, Vesku Jokinen, 51, kertoo.
Veskun suojeluvietti lasta kohtaan oli syntynyt jo paljon ennen poikaa, vaikka epäilyksiä omasta kyvykkyydestä isäksi olikin.
”Silloin kun poika ei ollut vielä syntynyt, mietin että miten helvetissä tällaisesta punkkarista saadaan isä. Se pelotti, suoraan sanottuna, mutta ei siinä sitten ollut mitään ongelmaa. Samun synnyttyä huomasin heti, että kyllä minusta oli isäksi, vaikka olin ehtinyt viettää 38 vuotta rennohkoa elämää.”
Oma tärkeä roolinsa on ollut paapalla, yhdellä Veskun elämän peruspilarilla.
Karskia rakkautta
Paappa eli Esko Severi Johannes Olli syntyi Pohjanmaalla Ylistarossa vuonna 1915. Hän oli paitsi sotien koulima veteraani, myös yritteliäs mies. Hänellä oli oma leipomo, tiilitehdas ja hän toimi jonkin aikaa taksiyrittäjänäkin.
”Paappa oli hyvin aikaansaava heppu. Hän oli hyvin iloinen ja hauska seuramies, hyvä kertomaan tarinoita. Mumman mukaan myös hyvä tanssimaan ja kylän komein mies.”
Pikkupoikana Vesku vietti kaikki kesät paapan ja mumman luona Ylistarossa. Paapan kanssa Vesku hääräili kaikenlaista. Aika monesti kaksikko löysi jotain korjattavaa ja Vesku auttoi paappaa sen minkä pienenä apupoikana pystyi. Karski pohjalainen isoisä ei liikoja liverrellyt läheisilleen – jos yhtään.
”Paapasta ei sota näkynyt, mutta kyllähän se jollain tavalla raaistaa ihmistä, kun vuosikaudet katselee kuolemaa silmästä silmään. Paapalla kyllä säilyi pilke silmäkulmassa loppuun asti, ei sota sitä pilaamaan päässyt. Ehkä paappa ei olisi ollut niin kova, jos sotaa ei olisi ollut. Paappa rakasti omiaan karskilla tavalla.”
Vesku muistaa paapan joskus taputtaneen häntä olalle. Se oli pohjalaiselta mieheltä paljon.
”En muista, että paappa olisi minua kunnolla koskaan halannut. Se ei ollut oikein muodissa siihen aikaan. Rakkautta osoitettiin kaikenlaisilla teoilla, mutta ääneen sitä ei sanottu. Se ei oikein sopinut sen ajan miesten suuhun.”
Paappa osoitti kiintymystä ostamalla Veskulle jäskiä, limsapottua ja viemällä uimaan. Vesku itse on oppinut sanomaan omilleen, että rakastaa.
”En ole siinä mielessä niin juro, mutta en olekaan käynyt kolmea sotaa.”
Lapsena Vesku Jokinen vietti kesät mumman ja paapan luona Ylistarossa. © Jokisen kotialbumi
Laulava irvileuka
Veskun luotsaaman Klamydia-yhtyeen musiikista paappa ei niin välittänyt, vaikka laulumiehiä olikin.
”Rummut hakkasivat kuulemma niin kovaa, ettei hän kuullut mitään.”
Paapan perustama Ylistaron veteraanikuoro on edelleen olemassa. Musiikkiasioissa Vesku saikin olla ilokseen avuksi.
”Ehdin käydä paapan kanssa jotain Teosto-asioita läpi. Oli mukavaa, että kerrankin tieto sai kulkea toiseen suuntaan.”
Paapan letkautuksissa oli usein mukana nokkelaa irvileukaa. Yksi sanonta on päätynyt jopa Klamydian uusimman levyn nimeksi.
”Paappa tapasi ravintolassa pyytää hiljaisen pöydän läheltä orkesteria. Sehän oli sula mahdottomuus.”
Hiljainen pöytä läheltä orkesteria -levyltä löytyy paljon kappaleita, joissa Vesku laulaa kaikista niistä tärkeimmistä asioista, kuten ystävyydestä, isyydestä, sodan käyneistä ihmisistä.
”Minua vähän naurattaa kun nykyään kaikki sanovat toisiaan äijiksi. Kyllä ainoat äijät ovat ne, jotka seisoivat torrakko pystyssä tai makaavat sankarihaudoissa. He ovat äijiä, me muut poikia.”
Ylempää voimaa
Koti, uskonto ja isänmaa olivat paapalle sydäntä lähellä olevia arvoja. Paapan kanssa kirkko tuli tutuksi Veskullekin.
”Paapalla oli vanhoilliset, pohjalaiset arvot. Virsiä veisattiin ja kirkossa käytiin. Paapan huonon kuulon vuoksi menimme usein kirkossa eturiviin, mutta siltikään hän ei saanut kaikkien pappien saarnasta selvää. Hentoisella äänellä varustettu pappi ei kuulunut paapan suosikkeihin.”
Vesku ei itse ole kovin uskonnollinen, mutta isänmaa ja koti ovat tehneet pesänsä myös Veskun rintataskuihin.
”Uskon, että yläkerrassa on joku, mutta en ole ottanut siitä kovin innokkaasti selvää. Hädän hetkellä olen laittanut käteni ristiin, mutta en tiedä mitä tyyppiä rukoilen. Uskon, että ylempänä on joku voima, mutta en osaa nimetä sitä. Tunnen johdatusta.”
Paapan arvomaailma ja vaatimattomuus näkyivät kaikessa. Kun paapan kuulo jäi tykistökeskityksessä rintamalle, joukkosidontapaikalla hän päästi pahemmin loukkaantuneet edelleen.
”Paapalta valui verta korvista, mutta sairastuvalla oli miehiä, joilla oli puolet kropasta irti. Paappa oli kääntynyt verta vuotavine korvineen pois, koska ei viitsinyt niin pienen vaivan vuoksi mennä valittamaan. Hän piti aina huolen kaikista. Tärkeintä oli, että perheellä oli turvallinen ja hyvä olla.”
Esko Olli oli myös musikaalinen. Hän perusti Ylistaron veteraanikuoron, joka on yhä olemassa. © Jokisen kotialbumi
Tukea heinäseipäästä
Paapan neuvokkuus on asia, jota Vesku Jokinen arvostaa yhä. Sodan jälkeen paappa pisti pystyyn korppuleipomon ja kiersi kuorma-autolla myymässä korppupusseja kauppoihin.
Kerran kuorma-autosta putosi moottori kesken ajon. Paappa haki neuvokkaana miehenä naapuripellolta heinäseipään ja onnistui sillä vääntämään moottorin takaisin paikoilleen. Heinäseipään tuella moottori pysyi paikoillaan kauppakierroksen loppuun.
”Paapan tiilitehdas oli myös melkoinen omatoimisuuden esitys. Tiiliä tehtiin savesta ja kärrättiin ihmisille. Sodan jälkeen niitä meni hyvin kaupaksi. Sen jälkeen paappa keskittyi maanviljelyyn.”
Vesku pääsi myös peltotöihin.
”Paapalla oli puimurit ja traktorit, joita minäkin ajoin, vaikka en tiedä miten laillista oli äestää kymmenvuotiaana. Rikos lienee nyt jo vanhentunut.”
Yksi asia, mistä paappa ei tykännyt, oli kranttuilu. Vesku oli itse pienenä varsin kaikkiruokainen, mutta sisarusten naaman vääntely ruokapöydässä sai isoisän helposti murahtamaan.
”Paappa sanoi, että paina nahkaas eli syö. Paappa ei tykännyt siitä, että kranttuiltiin. Hänellä oli kokemusta paikoista, joissa ruokaa ei välttämättä ollut viikkokausiin.”
Pohjalaiseen tapaan paapalla ja mummalla tarjottiin tuttuja herkkuja, kuten kropsua ja klimppisoppaa. Parasta oli kuitenkin pohjaan palanut pyttipannu, joka oli sekä paapan että Veskun lempiruoka.
”Sitä aina pyysimme ruuaksi paapan kanssa. Ja mummahan teki.”
Henki tuntuu
Vesku Jokinen tiesi jo paljon aiemmin, että paapan lähtö oli tulossa, mutta omasta mielestään hän oli siihen hyvin varautunut.
”Sitten kun se lähtö tuli, itku olikin iso.”
Vesku kantoi paapan hautaan sukulaismiesten kanssa.
”Näin paapan vielä kuolinyötä edeltävänä iltana. Paappa oli hyvällä fiiliksellä ja lauloi.”
Mumma eli leskenä vielä vuosia, ennen kuin menehtyi paria kuukautta vaille 100-vuotiaana. Paapan sukutila jäi Veskun perheelle mökkikäyttöön. Kyrönjoen rannalla sijaitsevassa mökissä Vesku on tehnyt useita biisejä. Paapan henki tuntuu seinissä.
”Sitä on vaikea selittää, mutta kyllä se on läsnä. Siellä kun paapan työkaluilla jotain värkkäilen niin olo on aika sentimentaalinen.”
Yhteys paapan ja Veskun välillä säilyi lujana loppuun saakka, vaikka bänditoiminta veikin Veskua mukanaan. Elämän vimmaa ei tarvinnut kaltaiselleen selitellä.
”Minulla on kova ikävä sitä ukkelia.”
Lue myös: Klamydian laulaja Vesku Jokinen: ”Olen kaukana täydellisestä”