Näin Sunrise Avenuen Samu Haber kosti Warnerille tylytyksensä

Nyt paljastuu vuosien takainen mysteeri.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Suomessa Samu Haberille sanottiin, ettei hänestä koskaan tule tähteä.

Nyt paljastuu vuosien takainen mysteeri.
Teksti:
Miia Saari

Sunrise Avenuen keulahahmoa Samu Haberia kohdeltiin vuosien ajan tylysti suomalaisissa levy-yhtiössä.

Haber ei luopunut rock-unelmastaan, vaikka sai neljän vuoden aikana kuulla sata kertaa, ettei hänestä ole tähdeksi.

Lopulta Samu kuuli pienestä levy-yhtiöstä nimeltä Bonnier Amigo Music Finland, jonka pääkonttori oli Ruotsissa. Levy-yhtiö halusi tehdä sopimuksen Samun kanssa heti ensikäynnillä, ja pian Samulla oli levysopimus myös Saksan EMI:n kanssa.

Suomalaiset suuret levy-yhtiöt menettivät kultamunan, sillä Sunrise Avenuen ensimmäinen levy On The Way To Wonderland oli jättimenestys ja myi puoli miljoonaa kappaletta ympäri Eurooppaa.

Levyn kappale Fairytale Gone Bad valittiin Ranskan ympäriajojen tunnusbiisiksikin. Yhteensä Sunrise Avenue on myynyt kymmenen vuoden aikana yli kaksi miljoonaa levyä ympäri Eurooppaa.

Humalaisesta ideasta tavaksi

Yhtyeen maailmanmenestys oli paras kosto nöyryyttävästä kohtelusta, mutta Samu keksi toisenkin, itseään ja bändinsä jäseniä suuresti viihdyttävän tavan tasata tilejä yhden häntä erityisen huonosti kohdelleen levy-yhtiön, Warnerin kanssa.

Sunrise Avenue keikkaili supersuosittuna bändinä ympäri Eurooppaa, ja jokaisen keikan jälkeen joku bändin jäsenistä kävi ostamassa keikkakaupunkia mainostavan postikortin.

Jokainen kortti osoitettiin ”Warnerin väelle” ja jokaiseen korttiin, maasta tai kaupungista riippumatta, kirjoitettiin sama teksti. Terveisiä täältä Espanjasta, Illu &Yrpä.

”Alkuun se oli vain yhden illan humalainen idea, mutta lopulta siitä tuli vakiintunut tapa. Joka keikkakaupungissa muistettiin, että nyt pitää ostaa se Warnerin väen kortti. Lähetimme Warnerin Lauttasaaren toimistoon kymmeniä postikortteja eri puolilta Eurooppaa”, Samu sanoo.

Samu ei tiedä, mitä Warnerin väki korteista tuumi, sillä hän ei tätä ennen ole paljastanut olleensa korttien lähettäjä.

”Voi olla, ettei kukaan koskaan kiinnittänyt kortteihin mitään huomiota, mutta meitä itseämme korttien lähettely viihdytti joka kerta suuresti.”

Enää Samu ei ajattele Warnerin väestä pahaa. Kaikki on anteeksi annettu.

”Vuoden 2007 Emma-gaalassa Warnerin pomo Pekka Ruuska tuli luokseni pyytämään anteeksi käytöstään. Tuntui todella hyvältä halata häntä siinä tilanteessa. Hän on suoraselkäinen, hieno mies ja hieno biisintekijä ja arvostan häntä suuresti. Teemme nykyisin yhteistyötä”, Samu sanoo.

Haberin saamasta karusta kohtelusta kerrotaan 19.5. ilmestyneessä jutussa Tekevälle sattui (Seura 20/2016).

X