Näyttelijä Alma Pöysti: ”Vietin normaalin lapsuuden kuuluisasta suvusta huolimatta”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Alma Pöysti
”Ensin pitää osata kaatua ennen kuin voi lähteä kiipeämään ylöspäin tai juoksemaan eteenpäin.” Alma Pöysti kertoo. © Pekka Nieminen/Otavamedia
Kuuluisaan teatterisukuun kuuluva näyttelijä Alma Pöysti, 39, oppi isovanhemmiltaan, että tytöt voivat tarttua vasaraan tai hakata halkoja siinä missä pojatkin.

Näyttelijä Alma Pöysti kertoo pyrkineensä aina kulkemaan elämässä pelkoja kohti ja siksi joutuneensa tilanteisiin, joista on vain pitänyt selvitä.

”Kansallisteatterissa jouduin joskus kiipeilemään koko näytelmän ajan ja sen koettelemuksen myötä innostuin kiipeilystä ihan harrastuksena,” Alma Pöysti muistelee.

Hän on jatkanut kiipeilyä, boulderointia, edelleen.

”Tykkään sen rehellisyydestä. Siinä ollaan kosketuksissa todellakin omien voimien ja pystyvyyden kanssa. Oikeanlainen alastulo on ensisijaisen tärkeää, ihan kuten teatterikoulussakin aikoinaan treenasimme kaatumista.”

Alma Pöystin mukaan tämä pätee elämässä muutenkin: ensin pitää osata kaatua ennen kuin voi lähteä kiipeämään ylöspäin tai juoksemaan eteenpäin.

Mehiläisten hoitajaksi

”Innostuin tänä vuonna mehiläisistä ja suoritin mehiläisten hoitokurssin. Nyt minulla on saaressa kaksi mehiläispesää ja pörriäiset viihtyvät siellä oikein hyvin.

Mehiläiset ovat aivan ihania! Istun usein pesien vierellä ja seuraan haltioi­tuneena niiden elämää. On jännä fiilis, kun mehiläiset tulevat kädelle, eikä mitään pahaa tapahdukaan.

Tänä vuonna en kerää hunajaa, koska meneillään on ensimmäinen vuosi harrastajana. Katsotaan ensi vuonna.

Pienet kaverit ovat tärkeitä koko maapallolle ja se olikin yksi kuningasajatukseni. Mietin, miten voin omilla toimillani antaa takaisin tälle planeetalle.

Pörriäisiin ja lapsuuteeni liittyy pieni trauma. Astuin lapsena maa-ampiaispesään ja ampiaiset hyökkäsivät kimppuuni. Äitini huusi, että älä huido tai juokse. Ne pistivät minua ihan hirveästi. Siinä tuli kuitenkin selväksi, että en ollut niiden pistoksille allerginen.”

Kuuluisan suvun normaalia elämää

”Vietin ihan normaalin lapsuuden kuuluisasta suvusta huolimatta. En ajatellut asiaa, minulle kaikki oli vain ihan normaalia suvun elämää.

Teatteri on aina ollut elämässäni läsnä ja siitä on perheessä puhuttu paljon. Näyttelijän ammatti ei ollut ihan itsestäänselvä valinta omalla kohdallani. Minulla on aina ollut syvä kunnioitus teatteria kohtaan, mutta en ollut ensin ollenkaan varma olisiko minulla paikkaa siinä.

Suhtauduin teatteriin heti hyvin vakavasti. Isovanhempani olivat tosi hyviä kavereitani ja teimme kaikenlaista yhdessä. Bisse (Birgitta Ulfsson) oli hyvin keskusteleva isoäiti. Saatoimme vaikka pestä mattoja ja keskustella kaikesta siinä samalla.

Hellitteleviä ja lellitteleviä isovanhempani eivät todellakaan olleet. Puhuimme ihan oikeista, aikuisten asioista. Heidän suhteensa lapsiin oli aina aikuismainen. Lapset otettiin vakavasti eikä sukupuolella ollut mitään väliä. Olen jo varhain oppinut sen, että tyttönä voin yhtä hyvin tarttua vasaraan tai hakata halkoni itse.”

”Katastrofin tunne leijuu tulevaisuuden yllä”

”Tunnustan, että rakastan teatteria ja näyttelemistä. Välillä se tarkoittaa ankaraa itsekritiikkiä, ja että vaatii itseltään liiankin paljon, ihan kuten Tove Janssonkin.

Sitä en tiennyt Tovesta, että hänellä oli ahkeruudesta huolimatta nuorena kausittain masennusta ja työkyvyttömyyttä. Sota vaikutti häneen suuresti ja maailma muuttui välillä surulliseksi paikaksi. Nykyajassa on vähän sitä samaa: katastrofin tunne leijuu tulevaisuuden yllä.”

”En halua kuluttaa itseäni loppuun”

”Pystyn nykyään keskittymään olennaiseen, enkä enää yritä tehdä koko kakkua kerralla. Myönnän sen silti olevan välillä haastavaa, mutta osaan nykyään paremmin kieltäytyä töistä, jos on tarpeen.

En myöskään lähde mukaan sellaisiin juttuihin, joissa sydämeni ei ole mukana. En halua kuluttaa itseäni loppuun. Sydäntä täytyy suojella, muuten sielu tyhjenee äkkiä.

Olen saanut tehdä urallani hauskoja töitä myös teatterin ulkopuolella. Ääntäni kuullaan muun muassa Helsingin Liikenteen busseissa ja ratikoissa! Se oli minulle kunniatehtävä. Aluksi oli aika erikoista istua itse kyydissä ja kuunnella omaa ääntä, mutta nyt olen siihen jo tottunut. Lempipysäkkiä on vaikea valita, mutta kyllähän Nahkahousuntie on aina hauska.”

Teatteria ja naurua

”Ennustan, että vanhana mummona hakkaan halkoja saaressa ja hoidan edelleen mehiläisiäni. Toivon, että sieluni taipuu yhä teatteritöihin. Toivon, että planeettamme on vihreä, meret ovat puhtaat ja maapallon lämpeneminen on saatu pysäytettyä.

Olisi myös ihanaa, jos ihmiset olisivat ystävällisiä toisilleen ja osaisivat yhä nauraa. Tällaisia pieniä juttuja.”

Lue myös: Professori Lasse Pöysti oli rakastettu satusetä – Legenda esitti myös Muumipeikkoa

Lasse Pöysti

Lasse Pöysti 24.1.1927-5.4.2019 © Lilla Teatern 1958

X