Näyttelijä Christoffer Strandberg elää ilon kautta: ”Jaettu ilo on paras ilo myös synkissä hetkissä – kyynisyydellä ei koskaan voita mitään”
Christoffer Strandberg uskoo myös naurun parantavaan voimaan. ”Naurulla voi sanoa niin paljon. Siinä voi olla anteeksipyyntöä tai kommentti, että olinpa hölmö”, näyttelijä summaa.
Christoffer Strandberg toivoo pitävänsä kyynisyyden loitolla läpi elämänsä.
Christoffer Strandberg valittiin kuuden ehdokkaan joukosta Vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi. Lahtelaisen Positiivarit-yrityksen jakama palkinto annettiin nyt 30. kerran. Aikaisemmin palkinnon ovat voittaneet muun muassa Lotta ja pappa, sekä Katri Helena ja Jorma Uotinen.
Christoffer Strandberg kertoi Seuralle, millaista on olla positiivinen.
Oletko aina ollut positiivinen, vai onko se tietoisen opettelun lopputulosta?
”Uskon vahvasti, että positiivisuus on jollakin tapaa dna:ssani ja ihmisissä, jotka ovat ympäröineet minua lapsuudessani. En tiedä, ovatko vanhempani tietoisesti kasvattaneet minua positiivisuuteen, mutta omalla esimerkillään ovat kuitenkin näyttäneet sitä.
Isäni on hyvin sosiaalinen viihdyttäjä ja ottaa vastuun sosiaalisissa tilanteissa. Äitini on pragmaattisesti positiivinen, asioihin tartutaan ja ne hoidetaan.
Itselleni käänteentekevää on ollut tämän unelma-ammatin löytäminen. Ennen näytteleminen ja esiintyminen oli vain unelma, jota kohti olen mennyt. Oma voima on kasvanut kouluissa, missä on kannustettu ja missä on annettu mahdollisuus esiintyä ja kehittyä, ja tulla vielä rohkeammaksi.
Joskus positiivisuuden eteen pitää tehdä tietoisemmin valintoja, joskus se on ihan luonnostaan.”
Ruokkiiko ammattisi positiivisuuteen?
”Kyllä, mutta ratkaisevaa on, miten sitä lähestyy. Alallamme on aivan liikaa kriittisyyttä ja analyyttistä kriittisyyttä, että aina pitäisi ymmärtää kaikki teokset älyllä tai lähestyä tekstejä ja teoksia pelkästään sillä.
Välillä koen, että sorrutaan turhaan pessimismiin, koska taide ja viihde koetaan sekä älyllä että varsinkin tunteella. Peräänkuuluttaisin enemmän tunnetta tekemiseen kuin älyllä tekemiseen.
Parasta tietysti olisi, jos nämä pystyisi yhdistämään. Koen, että on helpompaa olla tällä alalla, kun suhtautuu positiivisesti kanssaihmisiin ja tekemisiin.”
Miten olet etsinyt positiivisuutta tilanteista, jolloin ei todellakaan ole naurattanut?
”Jaettu ilo on paras ilo myös synkissä hetkissä. Että jonkun läheisen kanssa voi jakaa asioita ja todeta, että tämä on niin hirveää että naurattaa. Mutta se vaatii monesti sen toisen ihmisen, että on joku kenen kanssa jakaa asioita ja purkaa tuntoja.
Koetan aina pistää itseni mukaan yhtälöön, kun arjessa on haasteita. Kun kaikki ei suju suunnitellulla tavalla, tai muut myöhästyvät tai estävät minua tekemästä mitä haluan tai tarvitsen, yritän vältellä sitä, että syytän muita siitä tilanteesta, vaan pistän itseni likoon.
Olenko itse ollut aiheuttamassa tätä tilannetta, että olen tässä ärsytyksessä? Vastaus on usein kyllä. En ole itse kommunikoinut tarpeeksi mitä tarvitsen tai mikä minulle on tärkeää.
Jos ärsyttää joku, joka ajaa kuuttakymppiä kahdeksankympin alueella, en vain ole itse lähtenyt tarpeeksi ajoissa kotoa. Itselleen voi toki olla vihainen, mutta voi vain todeta itselleen, että tekee ensi kerralla paremmin.
Ei saa ulkoista ongelmia maailmaan, vaan pitää itsensä mukana yhtälössä. Enkä tarkoita, että itseä pitäisi aina syyllistää, vaan olla myös armollinen. Lähdin myöhässä, koska koira oli taas niin hidas. Hän on vanhus. Yleensä näissä asioissa ei ole syytä, vaan on tapahtumaketju ja kaikki olemme ihmisiä.”
Tuleeko mieleesi tapahtumaa, jolloin ongelmat on ratkaistu nauramalla?
”Tilanteita on niin paljon, viikoittaisella tasolla. Joskus itsensä ilmaisee kömpelösti, tajuaa sen ja huomaa muidenkin tajunneen sen, jolloin revetään nauruun yhdessä. Naurun parantava voima on huikea. Naurulla voi sanoa niin paljon. Siinä voi olla anteeksipyyntöä tai kommentti, että olinpa hölmö.
Isoissakin vastoinkäymisissä. Hautajaiset lähestyvät ja surun keskellä yhtäkkiä havahtuu siihen, miten hirveä kravatti on. Lähdin sitten ovesta tämän näköisenä, tämähän on aivan hirveän näköinen. Se on hautajaisissa samantekevää, mutta monesti on tarve naurahtaa vain jollekin, etsiä syytä surun tai vaikean asian keskellä. Niitä ei pidä pelästyä, kaikenlaiset reaktiot ovat vaikeissakin tilanteissa inhimillisiä.”
Millaista energiaa positiivisuus tuo sinulle?
”Valtavasti energiaa. Monesti se syntyy tilanteessa, kun pääsee ihmisten kanssa tekemisiin. Voin monesti saada sen myös luonnosta. Silloin unohdan itseni hetkeksi, kyse on toisesta ihmisestä ja kontaktista minkä me yhdessä luomme.
Luonto voi antaa saman asian. Voin yhtäkkiä saada valtavasti iloa ja kiksejä siitä, että näen kotkan! Se on minulle ihan parasta, unohdan kaiken muun hetkeksi ja seuraan vain kotkaa, joka liitää.
En tiedä mistä se edes tulee, mutta saan siitä voimaa ja energiaa. Kyse on myös siitä, että seison täällä maankamaralla pienenä ihmisenä ja tuolla se nyt liitää. Luonnon ihmeellisyys ja perspektiivi, minun omat ongelmani ja otsaryppyni eivät kaada maailmaa.”
Mitkä asiat tuovat elämääsi eniten iloa?
”Kotka! Ennen kaikkea muut ihmiset. Tilanteet, joissa hykerrän onnellisuudesta ovat monesti työtilanteita, koska olen tekemisissä saman kaltaisten ihmisten kanssa, joilla on yhteinen päämäärä.
Varsinkin viihdettä tehdessä on hyvä tiedostaa, että sitä tehdään, jotta muut ihmiset pääsisivät kokemaan tämän ilon ja innostuksen mitä me tätä luodessamme.
Yksityiselämässä se, että saa olla ajan kanssa läheisten kanssa. Yhteenkuuluvuuden tunne antaa bensaa, mikä auttaa jaksamaan. En olisi vuoden positiivisin suomalainen, ilman perhettä ja läheisiä ympärilläni.”
Kuka on ollut elämäsi valopilkku?
”Puolisoni on päivittäin sitä. Saan valtavasti iloa, että joku toinen on iloinen nähdessään minut. Se on sellainen hyvän kierre. Hän on elämäni valopilkku.
Pitää mainita myös äidinäitini, mummini, joka on positiivisuudessaan idolini. Olen aina ihaillut hänen kaiken läpäisevää lämpöään ja inhimillistä otettaan muihin ihmisiin. Hän on mukanani monesti, kun tarvitsen esikuvaa ihmisten kohtaamiseen, jotka eivät välttämättä kohtele itseä niin hyvin. Miten pitää tyyneys ja rauhallisuus, käyttäytyä siten, että pystyy kunnioittamaan itseä jälkeenpäin.”
Christoffer Strandberg kertoo oppineensa mummin kautta antamaan jokaiselle ihmiselle mahdollisuuden. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Onko vaikeuksien kautta voittoon tarinaa?
”Ne tapahtumat eivät ole niin suoraviivaisia. Me kaikki koemme vaikeuksia, menetyksiä ja asioita, jotka musertavat. Aina ei ole mitään opittavaa, joskus on vain kaiken peittävä suru, mutta jos sen kanssa oppii elämään ja pystyy ammentamaan perspektiiviä loppuelämään rakentavalla tavalla, ne eivät ole ikinä olleet epäonnistumisia tai määritteleviä asioita elämässäsi.
Se voi olla yksi määrittävä asia, kuten menetys vaikka, mutta se ei ole se mikä sinä olet. Voittoon ei tarvitse päästä, jotta ne tuovat merkityksen, vaan mitä tapahtumista oppii ja mitä niistä ammentaa.”
Onko asiaa mistä et löydä mitään positiivista?
”Yksi asia, missä en koskaan näe mitään hyvää, on kyynisyys. Se on asia, jonka toivon pysyvän poissa minusta, ettei elämä aiheuta syytä olla kyyninen koskaan. Eikä pelkästään niin, ettei elämä aiheuta, vaan että pystyn itse vastustamaan sitä. Kyynisyydellä ei koskaan voita mitään.”
Näytä tämä julkaisu Instagramissa