Näyttelijä Iida-Maria Heinonen: ”Työn ongelmakohdat tuotava esille”

Näyttelijä Iida-Maria Heinoselle, 33, menestys merkitsee sitä, että ympärillä on ihmisiä, joihin luottaa ja joita kunnioittaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Freelancerin elämässä mahtavaa on se, että voi haaveilla tulevaisuudesta, kun ei mistään voi olla varma”, sanoo Iida-Maria Heinonen.

Näyttelijä Iida-Maria Heinoselle, 33, menestys merkitsee sitä, että ympärillä on ihmisiä, joihin luottaa ja joita kunnioittaa.
Teksti: Linda Martikainen

Iida-Maria Heinonen tunnustaa ja ennustaa.

Tunnustan, että olen aina halunnut näyttelijäksi. Jo ennen ala-astetta tiesin, mitä haluan tehdä isona. Ala-asteikäisenä asuimme Järvenpäässä, jossa minulla oli esiintymiseen todella paljon kannustava opettaja. Saimme esimerkiksi jäädä välitunneilla sisälle, jos teimme esityksiä.

Näyttelijän ammatti oli ykköshaaveeni, vaikka muistelen kirjoittaneeni kaverin ystäväkirjaan haluavani delfiininkouluttajaksi. Se oli kyllä puhtaasti b-vaihtoehto.

Tunnen olevani menestynyt silloin, kun saan toteuttaa itseäni. Se, että saan tehdä asioita, jotka koen merkitykselliseksi. Näyttelijänä minulla on väylä olla ihmisten kanssa yhteydessä ja olla mukana luomassa todellisuutta, jossa ihmiset kohtaavat.

Työni on niin vahvasti vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin, joten määrittelen menestyksen myös sitä kautta keiden kanssa tätä työtä saan tehdä. Menestys on sitä, että ympärilläni on ihmisiä, joita kunnioitan ja joihin luotan.

Elelen omassa kuplassani ilman some-maailmaa. Puhelimestani ei löydy Instagram-sovellusta, vaikka ystäväni avasikin minulle sinne tilin.

Nyt vasta olen tajunnut muiden kuvia siellä katseltuani, että miten siitä herkästi muodostuu eräänlainen välttämättömyys. Että miten sitä voikaan enää olla ilman sitä omaa profiilia ja koko somea. En ole aiemmin osannut kaivata sellaista elämää, kun sitä ei ole ollut.

Ilman somea missaan varmasti paljon asioita, mutta toisaalta suojelen itseäni myös niiltä. Energia pysyy itselleni sisäsyntyisesti tärkeissä jutuissa.

Rakastan kuunnella eri-ikäisten kollegojen kokemuksia tästä työstä. Olemme yhteisen mysteerin äärellä ja jaamme havaintoja ihmisenä olemisen kokemuksesta. Vastanäyttelijänä saattaa olla vaikka mielettömän uran tehnyt seitsemänkymppinen, jota ihailen syvästi.

Helsingin Feministinen Salaseura

Rakastan myös kirjoittaa näyttelemisestä ja lukea siitä. Se on loputtoman kiinnostava aihe-alue. Pidän oman työn kehityksen edellytyksenä sitä, että siitä on kiinnostunut työstä monesta eri näkökulmasta. Oma työ on niin kiinni siitä, kenen ohjauksessa on, millaista teksti on ja keitä vastanäyttelijät ovat. Kun on käsitys siitä, mitä ihmiset ympärillä tekevät, on helpompi hoitaa oma tonttinsa hyvin.

Meillä on Helsingin Feministinen Salaseura -kollektiivi, jossa on mukana näyttelijöitä ja taiteilijoita eri aloilta. Saara Kotkaniemen julkaisema selvitystyö intiimikohtausten tekemisestä sai alkunsa meidän kollektiivin saamasta rahoituksesta.

On kaikkien etu, että tietoisuus alan käytännöistä kasvaa. Että työn ongelmakohtia tuodaan esille ja niitä pyritään ratkaisemaan niin, että kaikki saisivat tehdä työtään mahdollisimman vapautuneesti. Minäkin olen ollut joskus mukana projektissa, jossa rajani on ylitetty.

On väärin, että monen näyttelijän on täytynyt havaita omat rajansa sitä kautta, että ne on ensin ylitetty. Kunnioitan todella suuresti ihmisiä, jotka ovat rohjenneet tuoda julkisuudessa esillä näitä vallan väärinkäyttöjä. Paitsi että sillä on merkitystä meidän alallemme, mutta ennen kaikkea ihmiset ovat ehkä havahtuneet siihen tosiasiaan, että kyseessä ei ole mikään ammattisidonnainen juttu.

Opettelen jatkuvasti sitä, että osaisin elää elämääni tässä hetkessä. Olen aika kova suunnittelemaan tulevaisuutta ja suorittamaan tavotteita.

Freelancerin elämässä mahtavaa on se, että voi haaveilla tulevaisuudesta, kun ei mistään voi olla varma. Elämä tuntuu tavallaan jännittävältä seikkailulta, jossa kaikki on mahdollista. Elämä on ihanan täyttä ja rikasta tässä hetkessä. Sen havainnon äärelle pysähtymistä harjoittelen kovasti.

Ennustan, että ensi vuonna tulen tekemään vähän fyysisemmän roolin. Tulossa on aika juoksevainen vuosi. Muutenkin olen viime aikoina saanut tehdä töitä loistavien kollegojen kanssa. Esimerkiksi Pohjolan laki -sarjassa pääsin tekemään töitä Suomen kovimpien tekijöiden kanssa niin kameran edessä kuin takana.

Meikki ja hiukset Essi Kylmänen

Lue myös: Seksikohtaukset ovat näyttelijöille herkkää aluetta – Moni miesnäyttelijä jännittää erektion saamista intiimikohtausten kuvauksissa

X