Näyttelijä Iikka Forss haaveili diplomaatin urasta, mutta sydän sanoi muuta: ”Tarkoitukseni olikin kai ratkoa konflikteja näyttämötaiteen keinoin”
Taiteellinen ala vei Iikka Forssin mennessään, vaikka haaveena oli diplomaatin ura. Rakas puoliso toi arkeen myös Forssin vanhan intohimon, tanssin.
"Taidehommissa iso tekijä on usein porukka, yhteisö, johon tuntee kuuluvansa", Iikka Forss sanoo.
Näyttelijä Iikka Forss oli kolmevuotias, kun vanhemmat laittoivat hänet satubalettiin.
”Asuimme silloin Vantaan Korsossa ja tanssitunnit järjestettiin Helsingissä tunnetussa balettikoulussa. Ainoa muistikuva minulla on tavattoman isosta ylämäestä, joka tanssistudiolle mennessä piti kävellä. Luultavasti ylämäki ei ollut laisinkaan iso, mutta siltä se kolmivuotiaasta tuntui.
Myöhemmin muutimme vanhempien töiden perässä Turun seudulle, jossa yritin jatkaa tanssihommia, mutta ei siitä oikein tullut mitään. Olin tunneilla ainoa poika ja vaihdoin vaatteita jossain puutyöluokassa. Ei minua mitenkään outona pidetty, mutta intoni loppui lopulta, kun mukana ei ollut enää muita poikia.
Tanssimisessa ei ollut vikaa, siitä tuli vain aika yksinäistä puuhaa ilman kavereita. Taidehommissa iso tekijä on kuitenkin usein porukka, yhteisö, johon tuntee kuuluvansa. Taide on minulle yhdessä tekemistä, ihminen on laumaeläin.
Lapsena ajattelin, että menisin ensin oikeustieteelliseen, sieltä valtiotieteelliseen ja sitten diplomaatin uralle. En tiedä, miksi ajattelin niin. Ehkä se johtui siitä, että olin jo nuorena uutisfriikki ja haaveilin muuttavani maailmaa. Kun pienenä rakentelin Legoilla, taustalla oli aina radiouutiset, joissa kerrottiin maailman selkkauksista. Ehkä tunsin tarvetta tehdä jotain.
Nuorena ammatinvalinnassa puhui järki, kunnes sydämeni alkoi kertoa jotain muuta. Tarkoitukseni olikin kai ratkoa konflikteja näyttämötaiteen keinoin, ja se ajoi minut ensin opiskelemaan tanssia.”
”Tanssiopiskelut vaihtuivat lennossa”
”Olen tehnyt elämässäni fiiliksellä valintoja. En ole sen kummemmin aina ajatellut, mihin kulloinenkin polku tulisi johtamaan. Ajauduin esittävän taiteen saralle, kun olin lukiossa ja ruokalan jonossa yksi kaveri pyysi minua mukaan musikaaliin. Menin koe-esiintymiseen, pääsin ja sain ison roolin.
Lukion jälkeen siskoni ja muutamat muut kannustivat minua hakemaan Turun konservatorioon opiskelemaan tanssia. Menin pääsykokeisiin, mutta haaveilin edelleen myös oikeustieteellisen opinnoista. Pääsin kuitenkin opiskelemaan tanssia, ja niin se maailma vei minut mukanaan.
Konservatoriossa opiskelimme balettia, jazzia ja nykytanssia. Jos ajattelen perustoimeentuloa, olisihan se leipä jollain toisella alalla kenties vähän tasaisempaa ja leveämpää, mutta uskon, että jos sydän sanoo jotain, sitä kohti pitää mennä.
Aloin myös näytellä perustamassamme ryhmässä. Illat vietimme teatterilla muiden töiden jälkeen. Tanssiopintoja en ehtinyt kovin kauaa lopulta opiskella, kun minulla meni nilkka teatteriesityksessä. Tanssitreeneihin tuli sitten tietenkin tauko, vaikka kävin koulussa edelleen. Lopulta tulivat pääsykokeet Teatterikorkeakouluun, jonne hain ja pääsin. Tanssiopiskelut vaihtuivat lennossa.”
”Kun täytän 50, minunkin pitäisi tehdä jonkinlainen tanssiteos”
”Viimeksi olen tanssinut tankotanssia. Kävin kymmenen kertaa tankotanssitunnilla yhden tv-sarjan takia. Tankotanssi on armottoman fyysinen laji. Mikään ei yllättänyt minua sen lajin vaativuudessa ja kivuliaisuudessa. Tiesin odottaa mustelmia sisäreisiin.
Yritän pysyä kunnossa hyötyliikunnalla, kiipeilyllä tai salitreenillä. Viimeisen vuoden aikana olen liikkunut aika vähän. Joskus tulee vain kausia, jolloin liikunta jää. Sitä seilailee elämän aallokossa ja unohtaa skarpata urheilun suhteen. En kuitenkaan liho. Päinvastoin laihdun, jos en tee mitään, sillä lihasmassa katoaa.
Kaikki tanssi kiinnostaa yhä, ja olen haaveillut tanssijapuolisoni Heidin kanssa, että menisimme joskus tanssimaan yhdessä argentiinalaista tangoa. Olemme me yhdessä toki tanssineet, jopa improvisoineet. Se oli hauskaa. Heidin mielestä minä olen taitava liikkuja ja liikkeeseen heittäytyjä.
Tanssiminen on minulle suuri intohimo ja rakkaus. Kun universumi järjesti jokunen vuosi sitten rinnalleni Heidin, sain tanssin tavallaan osaksi arkeani. Sanoin hiljattain ääneen, että kun täytän 50, minunkin pitäisi tehdä jonkinlainen tanssiteos. Tanssiminen jäi itseltäni vähän kesken, ja sydämen ääni sanoo, että jotain pitäisi vielä tehdä.
Pelottaahan se jo ajatuksena ihan helkutisti, koska tanssiminen on fyysisesti tosi rankkaa ja siinä on ihan eri tavalla luupin alla. Tanssiminen on intiimimpää kuin näytteleminen. Liike lähtee niin syvältä itsestä.”
Juttua on muokattu marraskuun 9. päivänä klo 13:17. Näyttelijän nimi on korjattu Iikka Forssiksi.