Näyttelijä Kristo Salminen: ”Olen morkkis-tyyppi, toisinaan kaduttaa kaikki”
Kristo Salminen tunnustaa olevansa impulsiivinen ihminen, joka ottaa nyt takaisin nuorena juhlimatta jäänyttä aikaa. Elokuussa 50 vuotta täyttävä näyttelijä odottaa pirskeitä, joista tarjottavat eivät lopu kesken.
Näyttelijä Kristo Salminen turhautuu, jos ympärillä ei tapahdu.
Näyttelijä Kristo Salminen on impulsiivinen ihminen, jonka tunne voittaa usein järjen.
”Olen ollut sitä pienestä pitäen. Se johtaa sekä hyviin että huonoihin tilanteisiin.
Impulsiivisuuteni tulee esiin huonolla tavalla esimerkiksi liikenteessä, jossa reagoin nopeasti tunteella. Olen yrittänyt työstää sitä elämäni aikana, mutta edelleen minua hävettää aina ihan kamalasti, jos menetän liikenteessä malttini. Yritän siinä tunnemyräkässä muistaa myös usein takapenkillä istuvat lapseni, etteivät he kuulisi raivoamistani.
Toisaalta olen saanut hyvää palautetta impulsiivisesta luonteestani siinä, että jos saan kutsun juhliin, niin minähän lähden heti.
Kerran näin tapahtui, kun juhlittiin muusikko Eicca Toppisen synttäreitä Sipoossa. En nyt äkkiseltään muista, kuinka paljon hän silloin täytti, mutta synttäreitä vietettiin rock-festareilla. Siellä oli isot lavat, esiintyjät ja kaikki. Juhlissa oli todella hyvä meininki, ja olin tyytyväinen, että lähdin.
Kutsu juhliin tuli vain aika viime tipassa, mutta päätin ehdottomasti osallistua. Muistan oikein hyvin, kuinka Eicca tuli luokseni ja kehui miten siistiä oli, että saavuin paikalle.”
Kahtiajakoisuus ja impulsiivisuuden kääntöpuoli
”Vaikka olenkin luonteeltani helposti osallistuva, minussa on silti myös hyvin voimakas kahtiajakoisuus. Jos asia ei oikeasti innosta, minua on vaikea saada lähtemään ja alan helposti jumittaa, mutta jos tilaisuus on mielenkiintoinen, osallistun todella helposti.
Tunne määrää vahvasti tässä. Olen joko syrjäänvetäytyvä tai sitten niin suunapäänä, että seuraavana päivänä saan tehdä joskus jopa katumisharjoituksia. Kai sitä voi kutsua bilettämiseksikin!
Homma on pysynyt minulla hanskassa, mutta aamuisin on joskus morkkikset, jos juhliminen on mennyt liian myöhään. Olen muutenkin morkkis-tyyppi, jota toisinaan kaduttaa kaikki.
Taustalla on varmaan se impulsiivisuuden kääntöpuoli. Sitä tulee välillä sanoneeksi asioita, joiden lähtöajatusta ei oikein itsekään tunnista. Nyt kun asun Espoossa eikä juhliinlähtö ole enää ihan niin helppoa ja vaivatonta, on pakko myöntää, että juhliva luonteeni on kesyyntynyt hieman entisestä. Mutta vain hieman, koska olen nyt keski-iässä ottanut takaisin sitä vahinkoa, mikä nuoruudessani jäi juhlimatta.
Toki lapset tuovat oman lisänsä kuvioon ja oma vastuu pitää aina kantaa, mutta vastustan kiivaasti turhanpäiväistä järkeilyä ja pönöttämistä.”
Hieno harrastus, mutta sairas ammatti
”En viettänyt nuorena oikeastaan lainkaan kosteaa opiskelijaelämää tai en ainakaan siinä määrin kuin moni muu. Teatterikouluaikoina en juuri käyttänyt alkoholia vaan urheilin paljon. Treenasin muun muassa nyrkkeilyä ja otinkin sen hirveän tosissani.
Otin nyrkkeilyurani aikana muutaman hassun matsin. Se oli kyllä aika iso kynnys ja yksinäinen paikka. Siinä sai kokea todellisen yksinäisyyden tunteen, josta piti vain selvitä ilman apukäsiä.
Samaa minulle sanottiin aikoinaan teatterissakin, että ei auta isä, äiti eikä poliisi kun verho aukeaa. Lisäksi nyrkkeilyssä muistutettiin siitä, että pää ei ole alasin, vaikka väistämättä iskuja tuli välillä myös päähän. Nyt seuraa pieni moraalisaarna: Se on hieno harrastus, mutta sairas ammatti. Vähän niin kuin teatterikin!
Tänä päivänä yritän urheilla enemmän järki edellä, mutta edelleen välillä naputtelen säkkiä. Yritän muuten keskittyä enemmän kestävyysurheiluun, sillä kroppani ei kestä enää ihan kaikkea. Kaipaan hirveästi virikkeitä, oli se sitten ihmisiä, työtä, tekemistä tai juhlintaa. Ahdistun ja turhaudun, jos mitään ei tapahdu.”
Kunnon pirskeet
”Täytän elokuussa 50 vuotta ja sitten on bileet. Olen haaveillut niistä jo pitkään. Elämä on niin lyhyt ja niitä oikeita bileitä niin vähän. Budjetti voi lopulta ikävä kyllä tulla vastaan, mutta muuten olen juhlien suhteen hyvinkin avokätinen.
Kaikista pahinta on, jos juhlissa loppuvat tarjottavat kesken. Siinä mielessä olen luonteeltani ihan hyvä isäntä. Uskon vahvasti, että etenkin tässä maailmantilanteessa tarvitsemme lisää toistemme kohtaamisia iloisissa merkeissä, ja mikäs sen parempaa kuin kunnon pirskeet! Nyt pitää vain päästä kondikseen, että jaksan sitten bailata.”