Tietoisen riskin valinta on näyttelijä-laulaja Oona Airolalle tapa elää: ”Priorisoin intohimon kaiken edelle, enkä halua valita turvallista ja helppoa”

Näyttelijä-laulaja Oona Airola, 30, työskenteli leipomossa ennen pääsyä teatterikouluun. Jussi-palkittu Airola perustaa mielellään perheen sitten, kun kokee tulevaisuutensa turvatuksi.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Näyttelijä, laulaja-lauluntekijä Oona Airola

Näyttelijä-laulaja Oona Airola, 30, työskenteli leipomossa ennen pääsyä teatterikouluun. Jussi-palkittu Airola perustaa mielellään perheen sitten, kun kokee tulevaisuutensa turvatuksi.
(Päivitetty: )
Teksti: Linda Martikainen

Rakastan eläimiä. Olen käytännössä kasvanut eläinten kanssa. Tällä hetkellä yritän tappaa aivan järkyttävää koirakuumetta. Koira ei saisi hyvää lapsuutta, jos ottaisin sen tähän elämäntilanteeseen.

Eläinten läsnäolo on terapeuttista. On tutkittu, miten paljon esimerkiksi koiran rapsuttaminen erittää ihmisessä hyvän olon hormoneja. Eläinten rakkaus on niin pyyteetöntä.

Lapsuudenkodissani Kokkolassa meillä oli kaksi hevosta, joskus kolmekin.
Hevoset myytiin kun minä muutin pois. Jäljelle jäi Elsa-koira, joka särkee sydämeni edelleen joka kerta, kun teen lähtöä takaisin Helsinkiin.

Kun alan pakata tavaroitani, sen silmistä näkyy pettymys, että nyt tuo taas lähtee. Typerintä mitä joku voi väittää on se, ettei eläimillä ole tunteita.

Muutin Helsinkiin vuonna 2009. En sopeutunut kaupunkiin kauhean hyvin. Tulin Helsinkiin vahvasta yhteisöllisestä ympäristöstä ja yhtäkkiä olin paikassa, jossa identiteettiäni ei oltukaan sidottu mihinkään tiettyyn yhteisöön. Verkostoutuminen oli haastavaa.

Leipomomyymälän työntekijä

Työskentelin ennen teatterikouluun pääsemistä leipomomyymälässä. Heräsin töihin neljältä aamulla ja pääsin kotiin yhdeltä. Olin aina rakastanut Hakaniemen kauppahallin tunnelmaa ja saadakseni sieltä töitä soitin kaikki kauppiaat läpi, kunnes viimeinen tärppäsi. Pääduunini oli lounassalaattien tekeminen. Minusta tuli siinä lopulta aika hyvä.

Olin skarppi ja aika huono bilehile tuohon aikaan, mutta yhtenä aamuna saavuin töihin suoraan juhlimasta. Olin silloin saanut kuulla päässeeni teatterikouluun. Oloni oli hirveä, mutta pomoni halasi ja ilmoitti asiasta ylpeänä kaikille asiakkaillekin.

Tunnustan, että pahin pelkoni olisi tietää, mitä tulen tekemään seuraavan viiden vuoden ajan, mutta samalla työelämäni on yhtä epävarmuuden sietämistä. Mistä seuraava työ tulee tai tuleeko sitä?

Pelon käsitteleminen on jokapäiväistä, enkä voi edes laskea, kuinka paljon teen ilmaista työtä. Se kuuluu tähän hommaan. Välillä töitä valmistellaan useitakin päällekkäin ilman, että on yhtäkään voimassaolevaa työsuhdetta.

Priorisoin kuitenkin intohimon kaiken edelle, enkä halua valita turvallista ja helppoa. Olen aina valinnut tietoisesti elämässäni riskin. Ei siitä silti pääse, etteikö pelon tunne olisi joskus infernaalinen.

Olematon vakkarityö

Sanoin pienenä, että haluan sata lasta, mutta realiteetit ovat nyt vähän toisenlaiset. Eihän niitä lapsia noin vain hankita. Meidän ammattimme määrittelee jonkin verran sitä, mikä on oikeasti mahdollista.

Jossain vaiheessa vitsailin, että saan kaksi täydellistä lasta, jotka eivät koskaan kitise. Tällä luonteella voisin ennustaa, ettei mitään täydellisen rauhallisia lapsia koskaan synnykään.

Moni lykkää lastentekoa aina vain myöhemmäksi. Huomaan itsekin meneväni kohti jotain olematonta vakkarityötä. On tympeää elää illuusiossa ja odottaa jotain vakaampaa tulevaisuutta, koska sitä ei tule. Tästä syystä olemmekin puuhaamassa omaa työehtosopimusta, jotta työelämään saataisiin edes jonkinlainen järjestys.

Luen tosi vihaisena juttuja, joissa minun sukupolveani ja nuoria syytetään syntyvyyden alenemisesta. Se on tosi väärin. Juttuja tehdään aina niistä, jotka ovat valinneet tietoisesti lapsettomuuden eikä niistä, joita lasten tekeminen tähän yhteiskuntaan pelottaa syystä tai toisesta.

Oman kokemukseni mukaan ihmiset eivät uskalla hankkia lapsia epävakaan työelämän vuoksi. Tulevaisuus näyttää ilmaston kannalta surulliselta, eikä lapsille haluta jättää sellaista perintöä. Aika epäitsekkäitä syitä omasta mielestäni.

Rivien välissä, ellei jopa niiden sisällä, syytetään nimenomaan aina naisia. Se on absurdia. Miksei kirjoiteta otsikoita nuorista miehistä, jotka eivät enää halua isäksi? On ärsyttävää, että siitä on tehty pääosin naisten ongelma, kun todellinen syy on yhteiskunnan rakenteissa.

Ennustan, että kesällä alkaa kunnon tykitys työrintamalla. Olen ollut tämän kevään hyvin pitkälti mietistelylinjalla ja tehnyt musiikkia. Julkaisin juuri ensimmäisen oman sinkkuni Brahenkenttä ja työstän nyt seuraavaa sinkkua, joka julkaistaan kesän kynnyksellä.

X