Näyttelijä Lotta Kaihua ryhtyi artesaaniksi: ”Konkreettinen tekeminen oli oikein virkistävää”

Paras vuosi ikinä -sarjassa näyttelevä Lotta Kaihua arvelee, että naisen elämän paras aika koittaa viisikymppisenä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lotta Kaihuan lomasuunnitelmat saattaa mennä uusiksi koronan takia.

Paras vuosi ikinä -sarjassa näyttelevä Lotta Kaihua arvelee, että naisen elämän paras aika koittaa viisikymppisenä.
Teksti: Linda Martikainen

Lotta Kaihua näyttelee toista päärooliaan Paras vuosi ikinä -sarjassa.

Mistä sarjassa on kyse?

Se kertoo kahdesta ystävyksestä, noin 35-vuotiaista naisista, jotka molemmat joutuvat elämässään eräänlaisen kriisin äärelle. Toisella on päättynyt pitkä parisuhde ja minun roolihahmoni kokeilee palata takaisin työelämään burnoutin jälkeen. Tästä alkaa tapahtumaketju, jossa molemmat naiset päättävät kokeilla kaikenlaista repäisevää.

Itselläni ei ole ollut ihan tuollaista totaalista etsikkovaihetta. Tunnistan kuitenkin ristivedon asioissa, joita haluaisin toteuttaa: pitäisi asua maalla samalla kuin New Yorkin keskustassa, juoda skumppaa ja keskittyä joogameditaatioon. On paljon asioita, joita haluaisin toteuttaa.

Millainen on toistaiseksi paras vuotesi?

Eikös naisen paras aika koita 50-vuotiaana? Silloin sitä on ainakin ehkä kokonaisempi. Huomaan yrittäväni venyttää koko ajan aikajanaa, mutta vaikka olenkin nostalgikko, en siltikään haluaisi enää olla parikymppinen.

Minkä taidon haluaisit oppia seuraavaksi?

Neljänkympin lähestyessä olen alkanut artesaani-ihmiseksi. Minulla on jo pitkään ollut kaipuu kädentaitojen pariin ja jokunen aika sitten olin keramiikkakurssilla. Tein siellä pastalautaset!

Konkreettinen tekeminen oli oikein virkistävää, joten ehkä seuraava taito liittyy jotenkin kädentaitoihin.

Olet kotoisin Joensuusta – kaipaatko kotiseudulle Pohjois-Karjalaan?

Täytyy myöntää, että kyllä tänä talvena kaipasin. Kaipaan kunnon vuodenaikoja. Kotiseudulta kaipaan myös ihmisten kohtaamista ja toreilla turisemista. Helsingin hektisessä rytmissä sitä samaa ei oikein saavuta. Joensuussa asuessa tuli mentyä myös pyörällä joka paikkaan, satoi tai paistoi.

Miten torjut työstressiä?

Työstressin torjumisessa auttaa se, että on osa ryhmää ja se, ettei joudu näyttelemään näyttelemisen päälle eli esittämään jotain muuta kuin mitä oikeasti on.

Lotta Kaihua, millaisia suunnitelmia sinulla on ensi kesäksi?

Suunnitelmissani oli lomailla Pohjois-Italiassa juhannuksena, mutta koronan takia se suunnitelma saattaa mennä uusiksi. Minun lomani ei ole iso ongelma tämän epidemian rinnalla.

Lue myös: Dome Karukoski paljastaa nyt, millaisen työn hän haluaisi elokuvaohjaajana vielä jonakin päivänä tehdä

Lue myös: Ystävykset Laura Birn ja Krista Kosonen – Myötäelo kantaa läpi vaikeiden elämänvaiheiden: ”Pettymykset on helpompi kestää, kun voi soittaa ja toinen tietää, miltä tuntuu”

X