Näyttelijä Marjaana Maijala sai koronan brittimuutoksen ja sairasti 17 päivää yksin hotellihuoneessa

”Ensimmäinen tunne oli kauhu, että mä kuolen tänne. Muutamat ystävät Suomesta soittelivat minulle, mutta en kertonut tilanteestani hirveän monelle, koska en halunnut huolestuttaa ketään”, Marjaana Maijala kertoo.
Saksalainen lääkäri kävi Maijalan huoneessa katsomassa häntä ja lisäksi hän viestitti lääkärille päivittäin kuumeluvut ja happisaturaatiolukemat. Huonepalvelu kävi jättämässä ruuat oven taakse. Maijalan tyttäret tiesivät, että äiti oli sairas, mutta koko totuus salattiin. Maijalan aviomies oli juonessa mukana.
”En voinut huolestuttaa lapsia, he ovat niin pieniä. Vähän piti huijata, ettei kyse ollut niin vakavasta”, Marjaana Maijala kertoo.
Kaikkiaan 17 päivää kului sängyssä maaten ja telkkaria katsellen.
Mädät omenat -trilleri kuvattiin Virossa
Marjaana Maijala palasi kotiin maaliskuun puolessa välissä ja ja toipuminen taudista jatkuu yhä. Pelon ja kauhun olosuhteet olivat hieman samanhenkiset kuin Maijalan näyttelemässä Mädät omenat -trillerissä, joka kuvattiin viime kesänä Virossa.
”Eräällä tavalla, joo”, Marjaana Maijala naurahti sarjan puhelinpressipäivässä.
Miten korona-aika on mennyt muilla näyttelijöillä?

Näyttelijä Wanda Dubiel nähdään myös 70-luvulla sijoittuvassa Mädät omenat -sarjassa, joka pyörii Elisa Viihde Viaplayssä. © Tiia Ahjotuli

Näyttelijä Satu Tuuli Karhu innostui treenaamaan kuvausten jälkeen potkunyrkkeilyä. Karhun roolihahmolla Onervalla on sarjassa pieniä vihanhallintaongelmia. ”Onervana oli myös mahtavaa saada huutaa kurkku suorana.” © Pekka Nieminen

Näyttelijä Severi Saarisen tähtäimessä on myös kansainvälinen ura. ”Kannattaa aina asettaa itselleen tarpeeksi korkeat tavoitteet, niin pääsee eteenpäin.” © Arto Wiikari

Näyttelijä Hannes Suominen aloittelee teatteriharjoituksia Naantalissa, Turun kaupungin Emma Teatterissa. ”Kesäkuun alussa pitäisi alkaa. Katsotaan nyt miten asiat tästä etenevät. Toivotaan, että pääsemme esittämään.” © Lehtikuva

Mädät omenat -sarjan toisena ohjaajana toimineella Pamela Tolalla on riittänyt töitä myös näyttelijänä. ”Kaikenlaista on tulossa myös ohjaamisen puolelta. Sain seuraavaan pitkään elokuvaan rahoituksen ja loppuvuodesta pääsen sitä kuvaamaan.” © Mirva Kakko/Otavamedia

Baskervillen koira -näytelmää harjoitteleva näyttelijä Santeri Kinnunen myötää, että viime vuosi oli henkisesti raskas koronan takia. ”Rutiini kun lähtee elämästä niin sitä laiskistuu. Koronakilojakin on tullut ihan tarpeeksi.” © Paula Kukkonen

Mädät omenat -sarjan ohjaaja Marja Pyykkö löysi sopivat kuvauspaikat Virosta. ”Kartanon lisäksi olimme Aegnan saarella Tallinnan edustalla, jonne pääsi pienellä veneellä.” © Pekka Nieminen

Mätien omenien jälkeen näyttelijä Armi Toivanen on jatkanut yhteistyötä ohjaaja Marja Pyykön kanssa Lappiin sijoittuvan leffan tiimoilta. New Yorkissa näyttelijäntyötä opiskelevan Toivasen pitäisi valmistua syksyllä. ”Nyt hoidan sertifikaattia etänä. Olen sen kanssa vähän jälkijunassa.” © Tiia Ahjotuli