Näyttelijä Mia Ehrnrooth: ”En enää luota ihmisiin päätä pahkaa”

Näyttelijä Mia Ehrnrooth, 28, ei enää luota ihmisten puheisiin vaan ainoastaan tekoihin. Itsesuojeluvaisto häneltä puuttuu kuitenkin täysin.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mia Ehrnrooth näyttelee Virpi Miettistä Viikinsaaren kesäteatterin näytelmässä Pikkuneiti Porvoolainen.

Näyttelijä Mia Ehrnrooth, 28, ei enää luota ihmisten puheisiin vaan ainoastaan tekoihin. Itsesuojeluvaisto häneltä puuttuu kuitenkin täysin.
Teksti:
Virpi Valtonen

TUNNUSTAN, että en kadu asioita, joita on tullut tehtyä. Enemmänkin kadun asioita, joita on jäänyt tekemättä. Luotan omaan selviytymiskykyyni. Minulla on luki- ja kirjoitusvaikeuksia ja olen jo nuorella iällä saanut kehittää omat selviytymistaitoni.

 

TUNNUSTAN, että minulta puuttuu tietynlainen itsesuojeluvaisto. Kun päätän tehdä jotain, en enää kyseenalaista asioita, vaan menen määrätietoisesti päämäärää kohti.

Minulla on vahva palo saavuttaa haluamani asiat. Lopputulos on parempi, kun pystyy pitämään itsensä rentona ja avoimena. Stressaaminen siitä, miten muut tekevät tai mitä he ajattelevat, on mielestäni turhaa. On myös turhaa murehtia asioista, joihin ei pysty itse vaikuttamaan.

 

ENNUSTAN, että keskitän energiani seuraavaksi elokuvaan. Haluan päästä kehittämään ja haastamaan itseäni sillä saralla. Fysiikka on iso osa minua ja elämääni, joten voisin tehdä aika fyysisiäkin rooleja. Viihdyn alalla varmaankin siksi, että sääntöjä ja rajoitteita ei ole liikaa.

 

TUNNUSTAN, että teatteri Viikinsaaressa näyttelemäni Virpi Miettinen ja hänen elämäntarinansa eivät olleet minulle entuudestaan tuttu. Virpiin tutustuminen on ollut kiinnostavaa. Hän on äärimmäisen sielukas ja energinen henkilö, mutta ihmisiin luottaminen on vienyt hänet aikoinaan huonoille teille. Mielestäni on surullista, jos ihminen saa siipeensä sen takia, että uskoo hyvään ja luottaa ihmisiin. Toivon, että näytelmämme opettaisi katsojille suvaitsevaisuutta. Ettei oltaisi liian nopeita tuomitsemaan ja annettaisiin ihmiselle enemmän tilaa ja kuultaisiin myös tarina siellä taustalla.

Se, mitä Virpi Miettisestä on lehdissä kirjoitettu on vain pintaraapaisu hänen elämästään. Onneksi ihmisellä, jolla on ollut elämässään ikäviä kokemuksia, on vastapainona myös paljon mukavia kokemuksia.

 

TUNNUSTAN, että samaistuminen missin rooliin oli 15-vuotiaana aloittamieni mallin töiden ansiosta helppoa. Pääsin rooliin nopeasti kiinni, koska tunnen muotimaailmaa, sen kulttuurin, säännöt ja tavat.

Mallin työ on tunteikasta tekemistä. Alaa on vaikea kuvailla, jos ei tee sitä itse työkseen.

 

TUNNUSTAN, että Virpi Miettisen missiaikojen mekot ovat niin pieniä, että vedin 90 päivän kuntohaasteen ennen näytelmän ensi-iltaa ja varmasti jatkan tästä vielä seuraavaankin etappiin.

Kesäteatteri on siitä ihanaa, että kun näytökset rullaavat, on päivässä yksi näytös ja lisäksi ehdin myös ylläpitää kuntoani. Tampereella Pyynikin näkötornissa pääsee tekemään hyvin rappustreenejä. Kauniilla kelillä käyn lenkillä, melon ja suppaan. Normaalisti pyrin joogaamaan kaksi kertaa viikossa, tekemään kolme kertaa viikossa salitreenit ja siinä rinnalla lenkkeilemään.

 

TUNNUSTAN, että suhtautumiseni ulkonäkööni on objektiivinen. En suhtaudu siihen henkilökohtaisesti tai ota siitä paineita. Keho on työkaluni.

Tällä alalla tikittää ikäkriisi koko ajan. Tiedostan sen, että on olemassa vain tietty määrä aikaa breikata ja päästä määränpäähäni.

 

ENNUSTAN, että tulen matkustamaan paljon ja tekemään näyttelijänä töitä ulkomailla: Ruotsissa ja USA:ssa. Äidinkieleni on ruotsi ja englantia olen puhunut kolmantena kielenä kotona. Tunnen välillä olevani hieman ulkopuolinen täällä Suomen markkinoilla, joten suuntaan kansainvälisille markkinoille.

 

TUNNUSTAN, että ihmisissä minua kiehtoo rehtiys, avoimuus ja suvaitsevaisuus. Aitous koskettaa.

Olen ollut sinisilmäinen ja oppinut tarkkailemaan tilanteita etäisyydeltä. En luota enää ihan päätä pahkaa ihmisiin.

Sinisilmäisyys on opettanut minulle myös sen etten enää luota ihmisten puheisiin, vaan katson tekemisiä ja tuloksia. Ne kertovat enemmän siitä, voiko ihmiseen luottaa.

 

ENNUSTAN, että lähden kesäteatterinäytösten jälkeen elokuussa täysillä eteenpäin. Lennän heti viimeisen esityksen jälkeen Los Angelesiin.

Tällä hetkellä tunne on se, että haluan asua joko siellä West Hollywoodissa tai Ruotsissa Tukholmassa. Rakastan Suomea ja asun täällä mielelläni, mutta tiedän, että jos haluan tehdä uraa, niin kyllä se on ulkomailla tehtävä. En kuitenkaan halua asua ulkomailla loppuelämääni – kymmenen vuotta riittää.

Täällä koti-Suomessa on aina olemassa turvallinen vaihtoehto. Voin hetkenä minä hyvänsä päättää, että rupeankin tekemään säännöllistä työtä, lyhentämään lainaa ja hankkimaan sitä suomalaista perunamaata. Tällä hetkellä satsaan kuitenkin kaikki resurssit ja ajan päästäkseni päämäärääni. Teen parhaani ja toivottavasti saan tuloksia. Jos ei pysty uskomaan hyviin asioihin, hyviä asioita ei tapahdu.

X