Näyttelijä Pirjo Lonka myöntää olevansa vapaan kasvatuksen tulos: ”Olin nuorena äkkipikainen ja ehdoton – olen varmaan ollut ihan sietämätön”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Pirjo Lonka
Pirjo Lonka. © SAMPO KORHONEN / OTAVAMEDIA
Näyttelijä Pirjo Lonka, 47, tunnustaa olleensa nuorena äkkipikainen ja näsäviisas. Uusperhettä pyörittävä näyttelijä pelkää vakavaa sairastumista, ja hän toivookin, että eutanasialaki menee läpi myös Suomessa.

Rakastan lapsiani aivan valtavasti. Nuorin lapseni on neljävuotias, vanhin on 21 vuotta. Rakastan myös uuden oppimista ja viimeksi olen opetellut pianonsoittoa. Voitin Facebookin arvonnasta kolme ilmaista pianotuntia. Nyt olen innostunut pimputtelemaan omaksi ilokseni.

Nuorena sain tulla ja mennä miten halusin ja vaihdoin harrastuksia usein. Pelasin muun muassa lentopalloa Valkealan Kajossa ja kokeilin myös ringetteä. Uusien juttujen kokeileminen on aina piristävää.

Elämä on suitsinut temperamenttia

Tunnustan, että olin nuorena levoton, äkkipikainen, mustavalkoinen ja jotenkin myös ehdoton. Olen varmaan ollut ihan sietämätön. Taisin olla lapsena myös määräilevä ja näsäviisas. Elämä on suitsinut näitä puoliani, mutta eiväthän ne kai koskaan kokonaan häviä.

Minulla on kaksi siskoa: toinen on pari vuotta ja toinen 15 vuotta nuorempi. Isoja kamppailuja meillä ei ole koskaan ollut siskojen kesken. Muistan kyllä, että olimme jossain vaiheessa toistemme tukassa kiinni ja minä tein kaikenlaisia vedätyksiä.

Olemme aina vetäneet yhtä köyttä. Ajatus omasta isosta perheestä muovautui lapsuuden myötä. Mummolassa oli aina paljon ihmisiä. Muistan sen jalkojen iloisen töminän ja naisten kaakatuksen. Sukumme onkin naisvoittoinen. Minulla on kolme tytärtä ja siskollani neljä. Miehet ovat meillä vähemmistössä.

Tuntematon mestari -elokuva jää sydämeen

Ennustan, että Tuntematon mestari -elokuvasta tulee minulle rakas työ urallani. Olen ihaillut ohjaaja Klaus Häröä jo kauan. Oli ihana näytellä hänen ohjauksessaan. Hänen kanssaan sain kokea vanhan ajan teatterimagiikkaa. En ole sellaisessa tuotannossa ollut ikinä.

Nousiaisen Heikin kanssa oli myös mahtavaa näytellä. Esitän elokuvassa tavallista naista, jolla on vaikea isäsuhde. Tarinassa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, sillä kaikilla meillähän on omat haasteemme ihmissuhteissa.

Elämä rauhoittuu

Tapasin näyttelijä Elina Knihtilän yläasteella. Ellu oli silloin jo ollut mukana Kouvolan harrastajateatterissa. Ellun vanavedessä menin mukaan koulun näytelmäkerhoon. Se oli sen jälkeen menoa.

Samalla rauhoituin, kun kaikki se lepatus ja säpinä kanavoituivat johonkin tekemiseen, joka tuntui omalta. Teatterissa sain olla sellainen kuin olin ja löysin sieltä myös monia kaltaisiani.

Ystävyys Ellun kanssa on jatkunut vahvana kaikki nämä vuodet. Joskus riittää, että tietää toisen olevan olemassa. Vanhemmiten tosiystäviä löytää enää harvemmin. Uusia ystäviä ei enää ehkä etsi sillä tavalla kuin nuorempana. Oma lauma on jo löytynyt.

”Pelkään sairastumista ja kipua”

Pelkään sairastumista johonkin hirvittävään tautiin. Kuolemaa en pelkää, mutta sitä sairastumista ja kipua. Toivon, että jonain päivänä eutanasia olisi mahdollista Suomessakin. Kysehän on yksilönvapaudesta.

Äitini on nyt jo eläkkeellä, mutta hän työskenteli aikoinaan sairaanhoitajana ja näki paljon saattohoitotilanteita. Jotkut niistä tarinoista ovat lohduttomia. Saamme päättää tässä maailmassa kaikesta muusta, mutta miksi emme omasta kuolemasta?

Kaikista sietämättömin ajatus on se, että jos oma lapsi joutuisi kitumaan. En voi edes ajatella asiaa.

Italiaa ja tuunailua

Hurahdan seuraavaksi kielikurssiin. Haluaisin oppia puhumaan italiaa. Rooma on meidän perheellemme tuttu paikka ja sinne menemme taas keväällä.

Mietimme viimeisen muuton aikana loma-asuntoakin, mutta se ajatus lörvähti. Mieheni Jani ei ole yhtään mökki-ihminen, hän inhoaa kaikkia lentäviä tyyppejä, kuten itikoita.

Tykkään nikkaroida kaikenlaista kotona eli lähinnä tuunaan huonekaluja ja teen kaikkea pientä. Kotona onkin aika usein se tilanne, että siellä on minulla joku hionta kesken.

Jani ei tosin välttämättä huomaa, vaikka huonekalut vaihtuisivat. Hän antaa minun tehdä aika pitkälti mitä vain. Janin työhuoneeseensa en koske, mutta kaikki muu on minun valtakuntaani.

Tuunailu ei aina katso aikaa, vaan saatan yölläkin tarttua pensseliin. Nuoruuden vimmasta ja levottomuudesta taitaa sittenkin olla vielä rippeet jäljellä.

X