Näyttelijä Sonja Salminen näki jo varhain alan raadollisuuden näyttelijävanhempiensa myötä: ”Vastustelin pitkään samalle urapolulle astumista”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
© Tommi Tuomi
© Tommi Tuomi
Näyttelijä Sonja Salminen seurasi näyttelijävanhempiensa raadollistakin taiteilijaelämää pienestä pitäen ja kapinoi samalle urapolulle astumista. Vaisto kuitenkin vei.

Sonja Salminen ei unelmoinut lapsena näyttelijän ammatista, vaikka hänen omat vanhempansa ja suurin osa sisaruksista ovat näyttelijöitä.

”Minulle ei ollut heti päivänselvää, että päätän lähteä tälle alalle itsekin. Olin nähnyt taiteilijaelämää läheltä koko elämäni ja tajunnut, että vaikka vanhempani rakastivat työtään, ala oli myös todella raadollinen ja raskas.

Vastustelin pitkään samalle urapolulle astumista ja mietin muita mahdollisuuksia, mutta mitään selkeää kiinnostuksen kohdetta ei ollut. Kallion ilmaisutaitolukion jälkeen pidin välivuoden. Sen jälkeen lähdin Lahden kansanopistoon, jossa tajusin, että näytteleminen oli minun juttuni. Siellä annoin itselleni luvan ajatella näyttelemistä.

Olin yrittänyt järjellä vastustella ajatusta siihen asti, mutta lopulta tunne voitti.”

”Ajattelin kai, että olisi klisee alkaa itsekin näytellä”

”Lapsena minulla oli aina joku show menossa, mutta teini-ikäisenä kapinoin enemmän näyttelemistä vastaan. Ajattelin kai, että olisi niin klisee alkaa itsekin näytellä, että en halunnut tehdä samaa kuin vanhempani.

Nuorena minusta oli kyllä todella jännittävää olla mukana teatterilla, mutta en oikeastaan pyrkinyt koskaan itse sinne lavalle.

Vuonna 2001 isäni Esko Salminen ja äitini Aino Seppo olivat molemmat mukana Helsingin kaupunginteatterin esityksessä Puntilan isäntä ja hänen renkinsä Matti. Yksi kaverini ala-asteelta oli päässyt esitykseen mukaan avustajaksi oman äitinsä kautta, joka työskenteli teatterilla.

Mietin, miksi minua ei kysytty mukaan. En tiedä, oliko siinä kyseessä silloin puhdas into päästä lavalle vai halu päästä mukaan ihan vain sen takia, kun kaverinikin pääsi.

Nuorempana en juuri ajatellut perhetaustaani ennen kuin tajusin, miten hyvin muut tiesivät perheeni. Minulla oli jossain vaiheessa paineita mahdollisesta vertailusta, mutta nyt ne tunteet ovat jo menneet.”

Lue myös: Upea näyttelijäpari! Aino Seppo ja Esko Salminen tunnustavat parisuhteensa kivijalan: ”Toista ei voi koskaan pitää itsestäänselvyytenä”

Esko Salminen ja Aino Seppo

Esko kehuu Ainon aktiivisuutta. ”Jos muuta työtä ei ole, hän opiskelee vaikka ranskaa. Minua taas ei voi jättää ilman työtä tai passivoidun täydellisesti. Istun paikallani ja tuijotan valkoista seinää.” © Tommi Tuomi / Otavamedia

Isän temperamentti ja äidin diplomatia

”Minua on tukenut paljon se, että perheessä on paljon saman alan ihmisiä. Ei tarvitse sanoa kuin puoli sanaa, niin he jo ymmärtävät, mistä puhun.

Isältäni olen perinyt temperamentin. Huono hetki voi vaihtua nopeasti mukavaksi! Äidiltäni puolestaan olen perinyt diplomaattisuuden. Äidin äärimmäinen oikeudenmukaisuus on tullut esiin esimerkiksi, jos joku on ollut minua kohtaan epäreilu. Äiti on ymmärtänyt minua ja myös sitä toista.

Itse alan herkästi perustella valintojani pienissäkin jutuissa, vaikkei minun tarvitsisi. Jos esimerkiksi sanon pitäväni oranssia kivampana värinä kuin punaista, alan helposti selittämään punaisen hyvyydestä. Minulla onkin ollut opettelemista siinä, ettei omia mielipiteitä tarvitse aina loiventaa, selitellä ja perustella.

Tietynlainen päättämättömyyteni on myös vaikuttanut elämääni siten, että kivatkin jutut ovat joskus menneet minulta ohi. Kerran jahkailin lomamatkan kanssa niin kauan, että kun lopulta olisin varannut sen, se oli jo mennyt.

Teatterikoulussa analysoin aluksi liikaa, tein järjen kautta. Vasta myöhemmin olen löytänyt tavan tehdä ensin ja miettiä vasta sitten.

Sairastuin aivokasvaimeen ollessani teatterikoulussa. Onneksi olin, koska koulu oli turvallinen paikka ja se antoi osaltaan energiaa palautua myös leikkauksen jälkeen. Enkä tiedä, olisinko jaksanut hakea kouluun, jos olisin sairastunut ennen sitä.”

Häpeä näyttää rajat

”Jokaisen ensi-illan kynnyksellä koen tietynlaista ramppikuumetta, mutta samalla muistan, että olen vapaaehtoisesti tässä. Häpeän tunnetta en voi varmaan koskaan täysin nitistää, mutta häpeän tunne näyttää tietynlaiset rajat, ja olen oppinut hyödyntämään sitä. Pyrkimyksenä on, että teen aluksi niin täysillä kuin vain voin, hävetti tai ei. On helpompaa tehdä ensin ja korjata vasta sitten, jos on tarve.

Ahdistus unohtuu aina näyttämöllä, mutta ennen sinne menemistä jännityksestä on hyvä ottaa joskus niskalenkki. Itse teen jotain, mikä vie ajatukset muualle; täytän sanaristikoita tai pelaan pasianssia.

Rauhoitan itseäni myös ajatuksella, että en ole neurokirurgi. Kukaan ei kuole, jos mokaan, eikä mikään ole niin vakavaa oikeasti. Tämä on vain leikkiä.”

”Olen kiitollinen, että olen löytänyt oman juttuni”

”Isässäni Eskossa olen ihaillut aina hänen taitoaan heittäytyä hetkeen. Nyt olen ollut dramaturgisena apuna isän runoillassa Kansallisteatterissa ja seurannut sivusta hänen esiintymistään. Hän pystyy leikkaamaan kevyestä ja leikkisästä tuskaisaan huutoon niin saumattomasti. Se on aikamoinen taito.

Olen kiitollinen, että olen löytänyt oman juttuni ja lähtenyt tavoittelemaan sitä rohkeasti, koska mikään ei ole itsestään selvää. Uskallan mennä enemmän vaiston ja tunteen mukana – eikä minun tarvitse enää selitellä kaikkea.”

Lue myös: Näyttelijä-äidin kohtelu ja kohtalo kalvavat – Esko Salminen kokee anteeksiannon yhä vaikeaksi: ”Lapsena minut rikottiin”

X