Näyttelijä Teemu Lehtilä on viiden lapsen isä: ”Lapsikatras on koulinut ja hionut pois itsekkyyttä”
Näyttelijä Teemu Lehtilä, 53, työskenteli nuorena poikana haudankaivajan apulaisena. Kesäpesti sai nuoren pojan miettimään syntyjä syviä. Elämästä ovat sen sijaan opettaneet viisi rakasta lasta.
”Olen saanut elää suhteellisen terveen elämän ja hartaasti toivon, että lapseni säilyisivät terveinä”, kertoo näyttelijä Teemu Lehtilä. Kuva: Suska Jyllinmaa
Näyttelijä Teemu Lehtilä, 53, tunnustaa olevansa vahvasti perheihminen.
”Minulla on vaimoni Ninan kanssa viisi lasta. Itselläni on vain yksi sisarus, isosisko, enkä villeimmissä ajatuksissanikaan parikymppisenä ajatellut, että minulla olisi joskus peräti viisi lasta. Nuorena ajattelin panostaa puhtaasti vain uraan, en todellakaan nähnyt itseäni suurperheen isänä. Mutta näin se elämä heittelee”, Teemu Lehtilä sanoo.
Lapset elämän suurin rikkaus
”En kyllä ole koskaan katunut sitä, että lapsia on niin paljon. He ovat elämäni suurin rikkaus ja myös voimavara. Isänä kasvaminen on yhä kesken, enkä koe millään tavalla olevani siinä roolissa valmis.
Näen lapsissa itseäni ja tiettyjä aikakausia. Nuorena ollaan ehdottomampia ja mielipiteissä kärkevämpiä. Sitten kun ikää tulee, kilometrit muuttavat mieltä.
Ikä on tuonut minulle lisää paitsi itsevarmuutta, myös rauhaa.
Lapsikatras on koulinut minua ihmisenä paljon ja hionut pois tietynlaista narsismia ja itsekkyyttä, jota meissä kaikissa on.
Meidän perheessä on ihan jokainen saanut opetella tekemään kompromisseja.”
Kokemäeltä Tampereelle Teatterikouluun
”Synnyin Kokemäellä, Satakunnassa. Pääsin jo nuorena poikana Tampereelle Teatterikouluun. Olin silloin vasta 18-vuotias. Kokemäki oli pieni ja turvallinen maalaispitäjä ja minulla on oikein hyvät muistot lapsuudesta.
Muita näyttelijöitä tai teatterialan ihmisiä ei ihan lähipiirissäni ollut, mutta olin jo pienestä asti kiinnostunut esiintymisestä. Lukiossa äidinkielenopettajani vinkkasi, että minusta voisi tulla näyttelijä. Hän innosti minua hommaan ja niinpä hakeuduin harrastajateatteriin.
Pääsin ensimmäisellä yrittämällä teatterikouluun. Siinä osui monta asiaa kohdalleen. Samalla se oli myös itselleni näytön paikka.”
Sisukkuus seuraa DNA:ssa
”Olen perinyt sisukkuuteni omilta vanhemmiltani. Luonteessani on myös paljon päättäväisyyttä: jos johonkin ryhdytään, se tehdään kunnolla ja loppuun asti. En anna helposti periksi tärkeissä asioissa.
Tätä samaa asennetta olen pyrkinyt saamaan jälkikasvullekin. Omien tavoitteiden eteen pitää ponnistella ja tehdä töitä. Lapseni ovat kyllä saaneet huomata töitäni seuratessa, että välillä tulee niitä hyviä jaksoja ja välillä huonompia.
Olen jo vuosikymmeniä työskennellyt freelancerina. Pääsin koulusta suoraan Jyväskylän kaupunginteatteriin juuri ennen suurta 1990-luvun lamaa. Minulle ehdittiin tehdä niin sanottu hautakivisopimus, joita ei enää nykyään tehdä kovin helposti.
Sen jälkeen sainkin vain määräaikaisia sopimuksia, kuten suurin osa kaikista muistakin kollegoista. Olen kuitenkin ollut hyvin onnekas, sillä minulla on ollut töitä aina aika hyvin. Pitkiä, odottavia kausia on ollut vähän.
Olen toki itsekin ollut aktiivinen ja soitellut töiden perään, koska ei edelleenkään kukaan tule töihin kotoa hakemaan.”
Haudankaivajan apulainen
”Työskentelin nuorena kaksi kesää Kokemäen seurakunnalla haudankaivajan apulaisena. Se homma palaa yhä useasti mieleeni.
Vanhalle hautausmaalle ei päässyt kaivinkoneella, joten kaivoin noin 53 hautaa käsin. Päädyin niihin hommiin kun menin kysymään seurakunnalta kesätöitä. Haudankaivuun lisäksi tein hautausmaalla puutarhatöitä, maalailin ja nikkaroin vähän aitaa.
Se oli aikamoinen kesäpesti 16-vuotiaalle, joka pani miettimään syntyjä syviä. Siinä työssä nuori poika näki ensimmäistä kertaa myös kuolemaa, koska kyllä siinä sukuhautoja avatessa tulivat menneet sukupolvet vastaan.”
Osaan tässä päivässä olla kiitollinen elämästäni ja terveydestäni. Olen saanut elää suhteellisen terveen elämän ja hartaasti toivon, että lapseni säilyisivät terveinä.
Oman lapsen kuolema on kuitenkin se, mitä eniten tässä elämässä pelkää. Tai en tiedä onko kyse pelosta, ehkä enemminkin kauhukuvasta.
Mieluiten ottaisin kaiken mahdollisen kärsimyksen itselleni.”
Salatut elämät ja Aaro Vaalanne
”Olen yrittänyt rakentaa näyttelemästäni Aarosta ristiriitaista tyyppiä ja pakko sanoa, että minua on kohdeltu Salatuissa elämissä todella hyvin. Olen saanut olla jossain vaiheessa kolmoisroolissakin! Roolihahmon erilaiset vivahteet ovat pitäneet minutkin virkeänä. Pahuuden kaivaminen itsestä on mielenkiintoinen kaivo.
Olen aina pyrkinyt siihen, ettei hahmossa olisi vain puhtaasti pelkkää pahaa. Kai oikeassa elämässä voi olla läpeensä pahoja ihmisiä, mutta yleisesti uskon, että jokaisesta voi löytyä myös jotain hyvää. Luulen, että kitka pahuuden ja hyvyyden välillä on myös katsojista mielenkiintoista.
Ennustan tai toivon, että 60-vuotiaana olen yhä terve ja työkykyinen. Olisi hienoa jos saisin ylipäätänsä tehdä töitä. En haaveile eläkepäivistä, päinvastoin. Kun ikää tulee, tämä työ saa vain lisää uusia kulmia!”
”Pääsin kuolemanpelosta haimakasvaimen myötä. Se kokemus oli niin voimakas ja siihen liittyi omalla tavallaan myös uudelleen syntyminen.” Näyttelijä Raimo Grönberg kertoo. © Susanna Jyllinmaa/Fremantle