Nelinkertainen olympiavoittaja Lasse Virén: ”Keskinäistä kilpailua pitäisi olla enemmän”

TUNNUSTAN, että 40 vuotta sitten olin haasteiden edessä. Olin edellisten Münchenin olympiakisojen tuplavoittaja. Ennen Montrealin kisoja 1976 pohdin, pystynkö vastaamaan kultamitalihaasteeseen.

Uutena haasteena tuli esiin maraton. Emil Zatopek juoksi Helsingin olympialaisissa 1952 vitosen, kympin ja maratonin, ja maraton otettiin myös minun ohjelmaani Montrealissa.

TUNNUSTAN, että jos Montrealissa olisin saanut vitosen finaalin jälkeen päivänkin lisäaikaa, tilanne olisi ollut toinen. Vitosen olympiafinaalin jälkeen maraton oli heti seuraavana päivänä.

Kaikki muu pelasi, mutta urani ensimmäisellä maratonilla ravintoa ei ollut tarpeeksi. Olisi voinut tehdä vaikka nesteyttämällä ravintoa, mikä ei ollut silloin vielä kiellettyä. Silloin mentiin niillä eväillä mitä osattiin.

ENNUSTAN, että en tunne vetoa enää politiikkaan. Olen sen verran iäkäs, ettei minun tarvitse lähteä kokemaan mitään uutta.

Olen nyt nähnyt ja kokenut kuntapolitiikan sekä valtakunnan politiikan. Onhan se ollut hieno kokemus. Tietysti jonkin verran pystyin politiikassa tyydyttämään kilpailuviettiä ja kunnianhimoa.

TUNNUSTAN, että elämäni vaikein hetki oli Montrealin olympialaisten jälkeen, kun nilkka meni syksyllä hirvimetsällä ympäri. Silloin urheilu-uran jatkaminen oli kaikkein tiukimmilla.

Syksyllä 1976 nilkkaa ei ensin leikattu, vaan se lastoitettiin. Se ei kuitenkaan parantunut. Nilkka piti lopulta leikata ja toipuminen kesti pitkälle kevääseen 1977. Vasta sitten pääsin kunnolla liikkeelle.

ENNUSTAN, että en ryhdy valmentajaksi. En ole innostunut ajatuksesta, koska valmentamiseen täytyy syventyä ja sitoutua totaalisesti. Jos lähtisin jollekin valmentajaksi, niin olisin äkkiä silmätikku.

TUNNUSTAN, etten osaa sanoa, mitä olisin tehnyt urani aikana toisin. Kaikki on mennyt kuitenkin aika hyvin. Joskus jätin juoksematta kympin Suomen mestaruuskilpailuissa, eikä minulla ole kympiltä lainkaan Suomen mestaruutta. Mutta toisaalta minulla on pari 1500 metrin Suomen mestaruutta, ehkä ne korvaavat kympin mestaruuden puuttumisen.

ENNUSTAN, että en muuta Myrskylästä mihinkään. Myrskylä on ollut minulle rakas kotikunta. Jos muutan johonkin, niin seuraavaksi mullan alle.

Myrskylässä kaikki on kohdallaan. Urheilu-urani aikana meidän seura Myrskylän Myrsky oli niin sopivasti varoissaan, että se pystyi pitämään minut.

Muutama houkutus tosin oli silloin. Mikkeliin pyydettiin silloin, kun valmistuin poliisiopistosta. Mikkelissä olisi ollut minulle työpaikka. Velipoika oli silloin Mikkelissä kapiaisena, ja ne yrittivät saada minua myös sitä kautta siirtymään Mikkelin Kilpaveljiin.

Toinen aktiivinen oli HKV (Helsingin Kisa-Veikot). Ei Rolle (Rolf Haikola) kuitenkaan, vaan HKV:n muut ihmiset. Rolle valmensi minua ja oli muutoinkin HKV:n toiminnassa mukana.

TUNNUSTAN, että yksi ikimuistoisista kilpailuistani oli Ruotsi-maaottelu vuonna 1969. Se oli yksi virstanpylväs urheilu-urani aikana.

Voitin 20-vuotiaana vitosen maaottelujuoksun, vaikka mukana olivat Bengt Nåjde, Pekka Vasala ja Juha Väätäinen. Se voitto antoi potkua lisää. Mutta ensimmäinen olympiavoitto on aina ensimmäinen olympiavoitto. Sen jälkeen on aina ollut helpompi lähteä viivalle.

ENNUSTAN, että suomalaisjuoksijan voitto olympialaisissa ei ole tulevaisuudessa mahdottomuus. Se on mahdollista, jos on vahva usko omaan tekemiseen sekä yrittämiseen, ja kaikki lisäksi loksahtaa kohdilleen.

Keskinäistä kilpailua pitäisi olla enemmän. Menestyneitä yleisurheilijanuoria on ilmaantunut viime aikoina. Esimerkkeinä ovat seiväshyppääjä Wilma Murto ja kestävyysjuoksija Aliisa Vainio Lappeenrannasta tai hiljattain korkeushypyssä 207 ylittänyt 15-vuotias Arttu Mattila.

TUNNUSTAN, että esimerkeillä on vaikutusta. Esimerkit kannustavat muitakin yrittämään. Kun tulee keskinäistä kilpailua, se nostaa varmasti tasoa.

Suomessakin 1969–70-luvun taitteessa alkoi kestävyysjuoksu nousta keskinäisen kilpailun ansiosta. Jouko Kuhan maailmanennätys 3 000 metrin esteissä 1968 oli varmasti yksi piristysruiske suomalaiselle kestävyysjuoksulle. Sitten tulivat Väätäisen Euroopan mestaruudet 1971 siihen perään. Silloin oli yrittäjiä. Piti taistella, että sai maaottelu- tai edustuspaikan. Nyt melkein kysytään, että kuka haluaisi lähtee maaotteluun.