
Nicke Lignell tumppasi tupakan: ”Tällaisia muutoksia kannattaa tehdä kunnolla, eikä kokeilla vähän”
Puoli vuotta tupakoimatta ollut näyttelijä Nicke Lignell kaivoi nikotiinipurukumin taskustaan ja myönsi tupakasta luopumisen olleen sekä helppo että vaikea päätös.
Pääosassa elokuvassa nähtävä Nicke Lignell Kuva: Tiia Ahjotuli/Otavamedia
Nicke Lignell teki ison elämänmuutoksen. Siihen näyttelijän ajoivat oma terveys ja ikä.
”Jossain vaiheessa sitä alkoi miettiä, kauanko keuhkoni jaksaa tätä höyryä vetää. Lipsahduksia ei ole tullut. Tämä on iso päätös”, Nicke Lignell totesi Rikinkeltainen taivas -elokuvan kuvaustauolla Helsingissä.
Nicke Lignell kertoi hakeneensa tupakoimisen lopettamisella muun muassa parempia yöunia. Näyttelijä potee lisäksi uniapneaa, jonka vuoksi hänellä on käytössään öisin CPAP-laite.
”Tällaisia muutoksia kannattaa tehdä kunnolla, eikä kokeilla vähän. Silloin niistä on helppo luistaa.”
Rikinkeltaisessa taivaassa Lignell on yhdessä pääroolissa. Elokuva perustuu Kjell Westön romaaniin, joka oli tullut tutuksi myös Lignellille.
”Kirjan olen lukenut useaan otteeseen, siitä vain on kauan aikaa”, elokuussa lomaileva Lignell kertoi.
Lue myös: Raakel Lignell: ”En halua enää uhrata energiaa itseni kiusaamiseen”
Rikinkeltainen taivas
Elokuvassa näyttelevä Sampo Sarkola karkasi koronaa pakoon mökilleen jo huhtikuussa. ”Siitä lähtien täällä on oltu”, totesi Sarkola mökiltään puhelimitse.
Tuottaja Hanna Virolainen on saanut paiskia paljon lisätöitä koronan vuoksi. ”Nyt kesän aikana ovat tuotannot alkaneet rullata. Nyt vain toivotaan, ettei toista aaltoa tule.”
Puhelimitse tavoitettu, elokuvaa tähdittävä Jonna Järnefelt palaa innolla kuvausten pariin. ”Syksyllä minulla alkaa lisäksi iso homma Tampereella. Teen sinne teatterijutun”, vesijuoksua harrastava Järnefelt vinkkasi.
Toisessa pääroolissa nähtävällä Linda Zilliacuksella olisi lisää elokuvatöitä luvassa Ruotsissa, jossa koronatilanne on tällä hetkellä paha. ”Olen päättänyt, että en stressaa muiden päätöksistä etukäteen. Voin vain valmistautua ja pysyä terveenä. Jos kuvauksia ei tule, niin sitten ei tule.”
Näyttelijä Pekka Strang on oppinut näkemään koronakriisissä myös jotain hyvää, kuten pysähtymisen ja sen, ettei tarvitse tehdä pitkiä suunnitelmia. ”Toivon tietysti, että sekä terveys että talous alkaa taas rullaamaan.”
Ohjaaja Claes Olssonin kesä on mennyt elokuvaa tehdessä, mutta välillä hän on ehtinyt hoitaa puutarhaa ja uida lastenlasten kanssa. ”Luulen, että ensi vuoden maaliskuussa voin pitää lomaa”, Olsson laskeskeli.
Näyttelijä Max Forsmania jännittää, miten korona vaikuttaa loppuvuoteen. ”Meilläkin Svenska Teaternissa, jossa olen vakituisena näyttelijänä, on varmaan suunnitelmat a, b, c, ja d.”