Nina Mikkonen viihtyy parisuhteessa, mutta ei kykene yhden yön suhteisiin: ”Minulle ei ole olemassa seksiä seksin vuoksi”

Nina Mikkonen toivottaa uuden kumppanin jo elämäänsä, mutta ensin tämän on ylitettävä korkealle asetettu rima.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Pekka Nieminen / Otavamedia

Nina Mikkonen toivottaa uuden kumppanin jo elämäänsä, mutta ensin tämän on ylitettävä korkealle asetettu rima.
(Päivitetty: )
Teksti: Pirjo Kemppinen

Nina Mikkonen elää uutta vaihetta, hän on onnellisempi kuin vuosiin. Se alkoi, kun Nina osallistui television Suurin Pudottaja -ohjelmaan.

”Jo oli aikakin. Olen ansainnut välillä lempeämpiä tuulia. On miljardeja ihmisiä, joilla asiat ovat paljon huonommin kuin minulla kehdosta hautaan. Tieto siitä ei silti tee oman taakan kantamisesta kevyempää”, Nina Mikkonen sanoo.

Lue myös: Nina Mikkosen upea elämäntaparemontti – paino putosi 18,5 kiloa reilussa puolessa vuodessa: ”Alan vähitellen tietää, kuka olen”

Ninan vaatekoko on nyt 40, kun se vajaa vuosi sitten oli 48. ”Sitä on ollut vaikea sisäistää. Ostan edelleen liian suuria vaatteita.”

Nina Mikkonen riemuitsee. Hänen vaatekoko on nyt 40, kun se vajaa vuosi sitten oli 48. ”Sitä on ollut vaikea sisäistää. Ostan edelleen liian suuria vaatteita.” Pekka Nieminen / Otavamedia

Nina juttelee Timolle edelleen ja suukottelee miehensä valokuvaa

Vaikeimpinakin päivinä Nina Mikkonen on pitänyt huolta ulkonäöstään. Meikkaaminen on rutiini, joka sai alkunsa kampaajamestarivuosina.

”Viestitin sillä itselleni ja pojille, että vielä pinnistelen ja olen elämässä kiinni.”

Naiseuden tunnetta ylläpiti myös puolison osoittama hellyys.

”Vammoista ja rajoitteista huolimatta pilke Timon silmäkulmassa säilyi. Hän jaksoi kehua minua upeaksi ja ihanaksi. Halasimme ja pussasimme paljon.”

Nina juttelee Timolle edelleen. Usein hän myös suukottaa miehensä valokuvaa.

”Saatan yhä tuntea Timon huulet. Pari kertaa minut on yllättänyt käsittämättömän lohduton tunne ja tiedän, etten ole uskaltanut kohdata suruani. Pelkään tulevani toimintakyvyttömäksi, vajoavani takaisin masennukseen, jos päätän ymmärtää menetykseni lopullisuuden.”

Sisimpään on suljettu paljon muutakin.

”En voinut itkeä itsemurhan tehnyttä isääni, koska minun piti olla reipas isosisko ja kannatella äitiä. En ole voinut itkeä Timon sairautta tai hänen, äitini ja poikien isotädin kuolemaa. Itku lamauttaa ja on ollut pakko jaksaa poikien vuoksi.”

Oman eheytymisen aika on sitten, kun Nina näkee poikien seisovan omilla jaloillaan.

”Tavallaan olen jo sillä matkalla. Elämäntaparemontti onkin ollut eniten matka omaan mieleeni.”

Lue myös: Nina Mikkonen isänsä itsemurhasta: ”Kuolema on ajatuksena kutsunut minuakin, mutten koskaan sortuisi samaan”

”Olen alastomana kuin pystyyn nostettu sammakko – kaikki valahtaa alaspäin”

Keväällä 2019  Nina Mikkonen painoi 86 kiloa, ja tätä juttua tehdessä 67,5 kiloa. Tavoitteena on pudottaa vielä muutamia kiloja, mutta tärkeintä on pitää poissa jo lähteneet kilot.

Nina puhuukin painonhallinnasta.

”Syön aina kun on nälkä, mutta en mitä tahansa.”

Kolme päivittäistä lämmintä ateriaa ja säännölliset välipalat pitävät verensokerin tasaisena. Silloin ei makeanhimo yllätä.

”Pyrin myös noudattamaan lautasmallia, jossa puolet ateriasta on salaattia ja kasviksia.”

Mikä muodonmuutoksessa on ollut pulmallisinta?

”Vatsanpeitteeni repesivät raskauksien aikana. Laihtumisen jäljiltä vatsanahka roikkuu entistä enemmän. Siihen ei mikään jumppa auta.”

Ninan huumorintaju on silti pettämätön.

”Olen alastomana kuin pystyyn nostettu sammakko. Kaikki valahtaa alaspäin.”

Nina ei kykene nauttimaan pelkästä seksistä

Tv-julkisuuden myötä Nina Mikkonen on saanut treffikutsuja. Onko uusi kumppani toiveissa?

”Otan avosylin vastaan, jos minua varten on joku jossain, mutta en etsi ketään. Uskon, ettei onni tule etsien vaan eläen.”

Nina viihtyy parisuhteessa.

”Rakastan passaamista ja paapomista eivätkä ne ole minulle alisteisesti värittyneitä sanoja. On ihanaa osoittaa toiselle rakkautta.”

Yhden yön suhteisiin Nina ei kykene.

”Minulle ei ole olemassa seksiä seksin vuoksi. Se voisi olla ihanaa ja tervettäkin, mutta en voi mennä sänkyyn kenenkään kanssa ilman tunnetta sitä ihmistä kohtaan.”

Mahdollisen kumppanin on myös ylitettävä korkealle asetettu rima.

”Minusta saa kelpo puolison, mutta en kelpuuta ketä tahansa. Olen mieluummin yksin kuin katselen jotain pullahiirtä nurkissa roikkumassa. Rinnalleni asettuvalla miehellä on oltava helkatin hyvä itsetunto ja pääkoppa kunnossa, sillä tahtomattaankin hän joutuu verratuksi ja kuulemaan, mitä kaikkea edesmennyt mieheni oli.”

Lue lisää Seura-lehden numerosta 1/20 tai digilehdestä! Voit tilata digilehden täältä.

Valkoinen paita ja paitapusero sekä ruskea villapaita Silver Clothing. Housut Benetton. Tossut Adidas. Pallot Gymstick.

X