Sikke Sumari tunnustaa Kotiliedessä olevansa kipakka riitelijä: “Oma aviomies voi ärsyttää aivan järjettömästi – Tilanne on paha, jos menen henkilökohtaisuuksiin”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Sikke Sumari tunnustautuu temperamenttiseksi luonteeksi
Sikke Sumari kertoo hermostuvansa, jos asiat tapahtuvat liian hitaasti. "Sisälläni kihisee, jos ihminen ei ole tehokas siinä missä hänen kuuluisi olla." © Niclas Mäkelä / Otavamedia
Nuorempana Sikke Sumari saattoi riidellessä paiskata astioita lattiaan – nyt hän uskoo sanojen voimaan. Hän kuitenkin myöntää Kotilieden haastattelussa, että on asioita, joita olisi voinut jättää sanomatta aviomiehelleen.

Ruokakirjailija, televisiojuontaja ja ravintoloitsija Sirkkaliisa “Sikke” Sumari, 68, kertoo Kotilieden Kielletyt tunteet -haastattelussa olevansa kärsimätön luonne ja temperamentiltaan tulinen. Sikke on myös onnistunut loukkaamaan ihmisiä kipakan kielensä ansiosta.

Joskus riitatilanteissa hänen äänensä yltää ’ylärekisteriin’ – varsinkin, kun kohteena on aviomies Tony Ilmoni

Riidellessään aviomiehensä kanssa teksti on tavanomaista tiukempaa.

“Oma aviomies voi ärsyttää aivan järjettömästi. Enää hän ei tosin saa minua raivon partaalle yhtä helposti kuin nuorempana”, Sikke paljastaa haastattelussa.

”Oman tunnetilan ilmaisu vaatii välillä huutamista”

Kun Sikke oli nuorempi, kiivastuessaan miehelleen hän saattoi jopa viskellä astioita lattiaan – nyt hän uskoo sanojen voimaan, Kotiliedessä kerrotaan.

Riidellessä usein volyymi kuitenkin nousee.

“Oman tunnetilan ilmaisu vaatii välillä huutamista – etenkin tilanteissa, joissa toinen ei ymmärrä, miten tosissani olen. Aina viesti ei mene perille, jos sanoo tavallisella äänellä, että rakas, oletpas nyt tyhmä”, Sikke kertoo.

Sikke on viettänyt paljon aikaa Italiassa, jossa kielteisiäkin tunteita voi osoittaa vapaammin kuin Suomessa. 

“Italiassa olemme tapelleet ravintolassakin niin, että meikäläinen on lähtenyt korot kopisten vetämään, mies on tulut perääni ja siten ollaan tultu yhdessä takaisin ja jatkettu ruokailua.”

Lue myös: Tiesitkö? Tästä syystä suomalaiset tulkitsevat liian herkästi kehonkieltä

Sikke Sumari ja Tony Ilmoni menivät naimisiin vuonna 1981. Kuva vuodelta 2012.

Sikke Sumari ja Tony Ilmoni menivät naimisiin vuonna 1981. Kuva vuodelta 2012. © Pekka Mustonen

Puolison hyvä itsetunto on kestänyt kuohahtelut

Sikke Sumari tiedostaa, että monesti riidat kotona johtuvat hänen mielialastaan. Työpäivän jälkeen likaiset sukat lattialla tai petaamatta jäänyt sänky saattavat herättää alkukantaisen tunteen. Tulee kiukku.

Nykyään tällaisia kiukuttelupäiviä on harvakseltaan, ja pääasiassa pariskunnan elämä on rauhallista, Kotiliedessä kerrotaan.

Sikke antaa puolisolleen Tony Ilmonille kiitosta – hän ei ole hermostunut Sikelle, vaikka tämä on joskus satuttanut toista tarkoituksellisesti esimerkiksi menemällä henkilökohtaisuuksiin. 

”On asioita, jotka olisin voinut jättää sanomatta. Tilanne on paha, jos menen henkilökohtaisuuksiin. Olen onnistunut satuttamaan toista tarkoituksellisesti. Aseista vaarallisin on se, jolla pystyy pahoittamaan toisen mielen”, Sikke kertoo Kotilieden haastattelussa.

Kuohahduksen jälkeen Sikkeä hävettää.

”Onneksi Tonylla on hirveän hyvä itsetunto, eikä se ole romuttunut, vaikka olen suutuspäissäni satuttanut häntä.”

Sikke Sumari epäilee perineensä äitinsä temperamentin: ”Läimäytys järkytti”

Sikke Sumari kertoo Kotiliedessä oman äitinsä kasvattaneen lapsiaan temperamenttisella tyylillä – vaikka äiti saattoi pienestäkin syystä läpsäyttää tyttäriään poskille, Sikke ei ajatellut tämän olevan väkivaltainen, vain impulsiivinen. 

Sikke kokee, että taipumus kiihkeäluontoisuuteen on ollut periytyvää.

Vuosia takaperin Sikke läpsäytti tuolloin nelivuotiasta poikaansa pitkän kiukkukohtauksen päätteeksi – siinä hetkessä Sikke päätti, että ei halua alkaa toistaa äitinsä virheitä, Kotiliedessä kerrotaan.

“Tilanne oli hirveä. Läimäytys polttelee kättäni vieläkin, vaikka se ei ollut kova. Menen yhä tunteelliseksi, kun ajattelen sitä. Sen jälkeen en ole kurittanut lapsiani muuten kuin sanan säilällä.”

Temperamentti voi olla myös voimavara

Sikke Sumari kertoo opetelleensa hillitsemään kärsimättömyyttään. Hän on myös ymmärtänyt, että voimakkaasta temperamentista voi olla apua työelämässä – uskallusta ja  päättäväisyyttä tarvitaan ravintoloitsijan tehtävissä. 

“Temperamenttini antaa minulle valtavasti energiaa ja uskoa itseeni ja kykyihini. Miksi muuten perustaisin 68-vuotiaana oman ravintolan, jos en kokisi pystyväni ja jaksavani mitä tahansa?” hän pohtii.

Lue lisää Kotiliedestä!

Lue myös: Sikke Sumarin 38-vuotisen avioliiton salaisuus: ”Kun menimme naimisiin, päätimme, että emme koskaan eroa”

X