Nuori Sibelius sai lääkäriltä tiukan juomakiellon: Juhli Berliinissä niin hurjasti, että joutui leikkaukseen

Jaa kaverilleTilaa Seura
Sibelius
Jean Sibelius oli 23-vuotias vieraillessaan ensimmäistä kertaa Berliinissä. Kaupunki jätti häneen lähtemättömän jäljen. © om-arkisto
Jean Sibelius teki ensimmäisen ulkomaanmatkansa unelmiensa kaupunkiin Berliiniin. Pääsimme vierailemaan hänen ensimmäisessä Berliinin-asunnossaan.

Jean Sibelius lähestyi vuonna 1889 unelmiensa Berliiniä täynnä nuoruuden roihua. 23-vuotias Sibelius heittäytyi kaupungin musiikki- ja taidepiirien vietäväksi ja hengen ja arjen nautintojen suurkuluttajaksi.

”Sibelius janosi elämää niin kuin maailma myöhemmin sai nauttia hänen musiikistaan”, vertaa Berliinissä kauan asunut Sibelius-tutkija ja musiikin professori Tomi Mäkelä.

Myöhemmin Sibelius kirjoitti otsakiharansa alta Berliinistä taidemaalari Eero Järnefeltille, vaimonsa Aino Sibeliuksen veljelle: Täällä olen kuin kala vedessä.

Sibelius vieraili Berliinissä elämänsä aikana noin 40 kertaa ja vietti siellä pitkiä aikoja. Berliiniin piirtyi hänen tunteissaan myös omalaatuinen viha–rakkaus-suhde.

”Rakkaus vei kuitenkin aina voiton, sillä armollinen ajattelutapa leimasi Sibeliusta”, Mäkelä sanoo.

Veri kiersi vinhaan

Ensivierailullaan syksyllä 1889 nuori Sibelius katseli ympärilleen Marienstrassella, Berliinin sykkivän keskustan äärellä.

Hevosvaunut rahistelivat kadulla, ja monta kaunista uusklassista rakennusta kohosi Sibeliuksen ympärillä. Talot ovat yhä paikoillaan, mutta hevospelien kopinan tilalla möyryävät nyt autot.

Nuori suomalainen hieraisi viiksiään. Tuossako oli hänen tuleva asuinrakennuksensa?

Hänen katseensa mittaili rakennusta. Marienstrasse 4 luki paperinpalasessa, jonka hän kaivoi huolitellun kangastakkinsa sivutaskusta. Toinen kerros.

Kiihkeät askeleet suuntasivat kohti ulko-ovea. Veri kiersi vinhasti suonissa, sillä Sibelius oli nyt ensimmäistä kertaa ulkomailla.

Sibelius paineli suoraan portaikosta sisään.

Historiallinen vierailu

Minkälaisessa kortteerissa ”Sibba” asusti? Kertoisiko asunto hänestä jotain uutta?

Professori Mäkelä selaa ovisummerin nimilistaa ja sanoo tutkijan vainulla: ”Painetaan vaikka tuosta.”

Näpystimen alla lukee von Ungern-Sternberg. Emme vielä aavista, mistä asunnosta on kysymys. Kutsuun vastataan, ja kerromme, missä asioissa olemme liikkeellä.

”Willkommen (tervetuloa)”, sihahtaa ääni, ja veräjä napsahtaa auki.

Edelliskerroilla, kun Sibelius-professori on kolunnut samoja käytäviä, hänellä on ollut vähemmän onnea.

Vasta tämän visiittimme alla hän tajusi, että tieto Sibeliuksen asuttamasta toisen kerroksen vasemmanpuoleisesta asunnosta tarkoittaa vasenta, kun taloa katselee kadun suunnasta – ei portaikosta kerroksia lähestyttäessä.

Riennämme porraskäytävän askelmia ylemmäksi. Näitä samoja portaita asteli aikanaan myös Sibelius.

Kolkutus. Kohta oven raosta pilkistävät Reinhold von Ungern-Sternbergin kasvot. Isäntä selvästikin haluaa varmistua, että olemme liikkeellä rauhanomaisin aikein.

Nuorehko, pitkäkasvuinen mies kutsuu sisään. Astumme Sibeliuksen ensiasuntoon Berliinissä.

Sen ovea ei ole koskaan ennen avattu julkisuudelle tai tutkijoille.

Kammari kylppärissä

”Toki tiesin, että Sibelius on asunut tässä talossa, mutta kukaan ei ole kertonut minulle yksityiskohdista”, von Ungern-Sternberg sanoo.

Professori Mäkelä valpastuu.

”Sibeliuksen on täytynyt asua tässä pihanpuoleisessa vuokralaiskammarissa joko tuolla, missä nyt on kylpyhuone, tai sen viereisessä tilassa, jonka täyttää avara keittiö. Veikkaan edellistä. Isäntäväki asusti siihen aikaan aina kadun puolella.”

Majoittuiko Sibelius siis kylpyhuoneessa?

”Odottakaahan hetki. Kylpyhuoneen ikkuna on muurattu umpeen vasta myöhemmin. Aivan tavallinen kammari siinä oli, ja tuossa nukkui Sibelius”, Mäkelä vastaa.

”Ja 1800-luvun Berliinissä asukkaiden yhteiskäymälät sijaitsivat porraskäytävissä. Sisävessoista tai kylpyhuoneista ei ollut puhettakaan.”

Loputonta juhlimista

Kohta todistamme myös, että umpimuurauksen – siis ikkunan – jäljet ovat yhä nähtävissä pihan puolelta.

Nuori von Ungern-Sternberg silmäilee touhotustamme uteliaana. Hän sanoo erottavansa puheestamme tuttuja sanoja. Von Ungern-Sternberg? Jokin kilkuttaa nyt pääkopassa. Onkohan hän myös paroni ja peräisin jostain Baltian laidalta? Ettei peräti Virosta? Ja eikös Suomessakin elää samaa sukua?

”Oikein”, vastaa paroni von Ungern-Sternberg.

”Viron maaseudulla on sukumme vanha kartano, ja sukua on myös Helsingissä. Me kaikki rakastamme Sibeliuksen musiikkia”, hän jatkaa.

Kohotamme maljan säveltäjälle ja Suomelle.

Mutta miksi Sibelius ei majoittunut tässä Berliinin ensimmäisessä kodissaan kuin muutaman viikon?

Vastaus on selvä: edes Sibelius ei kestänyt isäntäväkensä ympärivuorokautista juhlimista. Niin riehakasta elämää vietti hänen tuntemattomaksi jääneen vuokraemäntänsä perhe, joka oli muuttanut Berliiniin kaukaa Elsassista, maaseudun keskeltä.

Taiteilijaseurassa

Charlottenburgin kaupunginosassa toimii ravintola Lentz, jonka komeissa tiloissa oli ravintola jo 1800-luvulla. Ravintolan seinällä on taulu, jossa ilmiselvä Sibelius polttaa sikaria.

”Olen varma, että Sibelius kävi Lentzissä. Nämä Stuttgarter Platz 20:ta ympäröivät korttelit olivat Berliinin boheemitaiteilijoiden suosimia kulmia 1800-luvun lopulla”, professori Mäkelä kertoo.

Vapaa-aikanaan Sibelius hakeutui tasoistensa ihmisten pariin. Heitä riitti Berliinissä, joka oli maailmankaupunki.

Sibelius vietti iltojaan myös muiden skandinaavisten taiteilijoiden, kuten kirjailija-taidemaalari August Strindbergin, näytelmäkirjailija Henrik Ibsenin ja taidemaalareiden Edvard Munchin ja Akseli Gallen-Kallelan seurassa.

Saksalaista Albert Beckeriäkään ei saa unohtaa. Hän oli se säveltäjä ja kuoronjohtaja, jonka Sibelius sai musiikinopettajakseen ensimmäisellä Saksan matkallaan.

”Sibelius ei tullut opettajansa kanssa kovin hyvin toimeen. Becker oli hyvä säveltäjä ja opettaja, mutta Sibelius oli sitä mieltä, ettei tämä ymmärtänyt häntä alkuunkaan.”

Tuntematon suomalainen noviisi, aloittelija, kehtasi kiukutellakin arvostetulle opettajalleen.

”Sibelius ei totta vie puhunut opettajastaan kauniisti.”

Joskus on lupa jossitella. Entä, jos nuori säveltäjä olisi ystävystynyt Becker-opettajansa kanssa?

”Niin. Beckerhän johti myös maineikasta Tuomiokirkon poikakuoroa, joka kuluvana vuonna täyttää 550 vuotta,” professori Mäkelä puntaroi.

”Jos Becker olisi tarjonnut suomalaiselle tilaisuuden jatkaa seuraajanaan kuoronjohtajana, se olisi merkinnyt muutosta koko musiikinhistoriaan.”

Hurmahenki epäilytti

Berliinissä Sibeliukselle oli tärkeintä taide itsessään, musiikki ja vapaus, esteetön hengen lento. Skandinaaviveljet mutta myös muut taiteilijatoverit ajattelivat samoin. He innoittivat toinen toistaan.

”Loputtomat olivat ne illanistujaiset ja pitkiksi venyneet ateriat, joiden aikana Sibelius ja muut saivat uusia ideoita ja ravitsivat toisiaan myös henkisesti”, Mäkelä luonnehtii.

Sibeliusta vaivasi kuitenkin se, että kaupungissa taidetta valjastettiin valtion käyttöön.

”Tämä ajattelu viitoitti hänen tietään koko taiteilijuudessa. Esimerkiksi Finlandiaa Sibelius ei säveltänyt poliittinen hurmahenki mielessään, toisin kuin usein ajatellaan. Myöhemmin Sibelius karttoi tästäkin syystä myös natsismia ja Hitleriä.”

Opiskelun lisäksi Sibelius juhli Berliinissä perusteellisemmin kuin missään muualla. Hän sai siellä lääkäriltään jopa juomakiellon, joka oli ehdoton.

Kiellon Sibelius sai, kun hänen kurkustaan oli poistettu iso kasvain. Leikkaus oli tuskallinen.

”Jos juomisenne jatkuu, ette elä enää kauan”, kirurgi kovisteli Sibeliusta berliiniläisessä Charité-sairaalassa.

Kasvain ei onneksi ollut pahanlaatuinen. Vasta kauan leikkauksen jälkeen Sibelius armahti itseään taas alkoholilla.

Tyttökadulle

Marienstrasse 4:ssä sijaitsevan talon seinässä on muistolaatta, jossa kerrotaan Sibeliuksen asuneen talossa. Professori Mäkelän mielestä muistolaatta sopisi kuitenkin paremmin Sibeliuksen kolmanteen kotitaloon osoitteessa Kurfürstenstrasse 40, jossa nuori säveltäjä asui vuonna 1890.

”Kurfürstenstrassen varrella maksulliset naiset harjoittavat ammattiaan. Kurfürstenstrassella Sibelius viihtyi peräti puoli vuotta majailtuaan sitä ennen läheisellä Magdeburgerstrassella.”

Epäonni koettelee meitä, sillä emme pääse Kurfürstenstrassella sisään Sibeliuksen asumukseen, joka sijaitsi yhdessä talon yläkerroksista.

”Mitä ylempänä silloin asui, sitä pienempi oli vuokra. Sibelius oli vielä köyhä”, Mäkelä sanoo.

Kukaan ei vastaa kolkutuksiimme.

Sibeliuksen umpikuja

Sibelius retkeili joskus taiteilijaystävineen läheisellä Wannseen järvellä, jonka maisemat muistuttivat Sibeliusta koti-Suomesta. Kesäpäivät olivat siellä kauniita.

Käymme Wannseen rantamilla Kladowin kaupunginosassa, Finnenhaus- eli suomalaistalojen alueella.

Kladow jäi toisen maailmansodan jälkeen Britannian miehityssektorille, jonka talot rakennettiin Suomen maksamilla sotakorvauksilla.

Katse liimautuu alueen katukyltteihin, sillä melkein kaikki tiet on nimetty suomalaisten merkkihenkilöiden mukaan: Topeliusweg, Krohnweg, Runebergweg.

Ja lopulta: Sibeliusweg. Se avautuu silmien eteen viimeisenä kaikista.

Kadulla versoo harkittu symboliikka. Sibeliuksentie on ainoa, jonka varrella ei asu ketään. Vain tuuhea metsä reunustaa sitä. Tie ei myöskään johda minnekään, se päättyy tiheään sekametsään. Kuin umpikujaan.

Pintaan pyrkii ajatus itsekritiikin täyttämästä Sibeliuksesta, Ainolan sikarinhajuisesta mestarisäveltäjästä, joka tuskan vallassa poltti takassaan koko kahdeksannen sinfoniansa.

Metsä soi hänelle Berliinissäkin.

X