Matti Nykäsen voittoisat välineet – Selvitimme, millaisilla välineillä mäkimiesten legenda hyppäsi huippu-urallaan

Matti Nykäsen huippuvuosina sukset kannettiin olalla rappusia pitkin hyppytornin huipulle. Nykäsellä ne olivat Kneissl-merkkiset, ja yhdet ovat vielä tallella Lahden hiihtomuseossa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Matti Nykänen ja Kneissl-mäkisukset.

Matti Nykäsen huippuvuosina sukset kannettiin olalla rappusia pitkin hyppytornin huipulle. Nykäsellä ne olivat Kneissl-merkkiset, ja yhdet ovat vielä tallella Lahden hiihtomuseossa.
(Päivitetty: )
Teksti: Aino Vitikainen

Mäkihyppy on aina ollut myös välineurheilua.

Vielä 1980-luvulla hyppypuvuille ei ollut rajoituksia. Nykyisin säännöt määrittelevät esimerkiksi, kuinka monta saumaa puvussa saa olla tai kuinka paljon tyhjää hyppääjän ihon ja puvun väliin saa jäädä.

Jari Puikkosen hyppypuku

Jari Puikkosen hyppypuku 1980-luvun lopusta. © Niclas Mäkelä

Ex-mäkihyppyvalmentaja Kari Ylianttila kertoo, etteivät puvut 1980-luvullakaan olleet leijoja, koska nykyistä pehmeämpi materiaali olisi lepattanut tuulessa. Pukujen lento-ominaisuuksia ei Ylianttilan mukaan vielä osattu ajatella niin paljon kuin nykyisin.

Kypärä on ollut mäkihypyssä pakollinen suojavaruste 1970-luvun lopulta asti.

Mutta millaisilla välineillä Matti Nykänen oikein hyppäsi?

Kävimme Lahden hiihtomuseossa tutustumassa niihin. Museosta löytyy myös muita Nykäs-muistoesineitä.

1. Kneissl-mäkisukset

Matti Nykänen hyppäsi lähes koko uransa Kneisslin mäkisuksilla. Lahden Hiihtomuseossa olevilla Kneisslin keltaisilla suksilla Nykänen on mahdollisesti hypännyt Sarajevon olympialaisissa vuonna 1984. Silloin hän leiskautti perinteisellä aerodynaamisella tyylillä hyppytornista suurmäessä kultamitalille ja normaalimäessä hopealle.

Mäkisukset ovat olleet Nykäsellä käytössä ainakin kesän muovimäissä.

Nykänen aloitti hyppäämisen kotimaisilla Karhu-suksilla, mutta sai ensimmäiset Kneisslin sukset jo vuonna 1978. Myöhemmin, vuoden 1989 Lahden MM-kisoihin suksimerkki vaihtui Elaniin, koska Kneissl vetäytyi kilpaurheilusta. 1990-luvulla Nykänen ehti hypätä myös Atomicin suksilla.

Nykäsen kulta-aikoina 1980-luvulla mäkisukset painoivat noin 5–8 kiloa. Painoeroa ei ole nykyisiin mäkisuksiin verrattuna paljoakaan.

Vielä 1980-luvulla hyppytorneihin kiivettiin kuitenkin portaita pitkin sukset olalla. Hissejä tuli vuosikymmenen aikana vasta isoihin kilpailumäkiin.

Nykyisin kaikki mäet on varustettu hisseillä.

Keltaisten Kneisslin suksien muotoilusta luovuttiin 1990-luvulla, jolloin terävät kärjet vaihtuivat pyöreisiin ja hyppytyyli perinteisestä v-tyyliin.

Uvex-suojalasit

© Niclas Mäkelä

2. Uvex-suojalasit

Matti Nykäsen oranssit suojalasit ovat vuodelta 1989. Hyppääjälegenda antoi lasit pois tuntemattomalle henkilölle Lahdessa hypättyjen MM-kisojen jälkeen, ja myöhemmin ne lahjoitettiin edelleen Hiihtomuseolle.

Suojalasien käyttö ei ole edelleenkään pakollista mutta suositeltavaa.

3. Planican mittatikku

Planican lentomäen MM-kisoissa vuonna 1985 Matti Nykänen voitti maailmanmestaruuden ennätyshypyllä. Uudeksi lentomäen pituusennätykseksi kirjattiin 191 metriä.

Pituuden ilmoittava mittatikku on kulkeutunut Planican mäestä Lahden Hiihtomuseoon tuntemattomien vaiheiden jälkeen. Puumerkkinsä tikkuun ovat rustanneet muun muassa Tuomo Ylipulli, Eino Kirjonen, Matti Pulli, Jukka Kalso ja Risto Pirttimäki.

Planican mittatikku

© Niclas Mäkelä

4. Punaisen kirjan nimikirjoitus

Suomalaisnaisen nimikirjoituskokoelma täydentyi Keski-Euroopan mäkiviikolla Itävallan Oberstdorfissa Matti Nykänen signeerauksella vuonna 1986. Nykänen oli silloin 23-vuotias.

Punaisen kirjan nimikirjoitus

© Niclas Mäkelä

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Seura-lehden vuoden 2013 kesän erikoisnumerossa Matti 50.

X