Meikkitaiteilija Raili Hulkkonen ja Jonna-tytär: ”Olemme yhtä tomeria”

Suomen tunnetuimman meikkitaiteilijan Raili Hulkkosen, 70, työhuoneen seiniltä katsovat tutut kasvot.
Kehystetyissä lehtien kansissa hymyilevät Railin ystävät, jotka hän on meikannut: Katri Helena, Paula Koivuniemi, Merja Larivaara, Pirkko Mannola…
Mutta tällä kertaa Raili Hulkkonen keskittyy meikkaamaan farkkuihin pukeutunutta vihreäsilmäistä naista.
”Sinulla on tosi hyvä iho”, Hulkkonen sanoo.
Kun meikattava kääntyy, hänen silmissään on paljon samaa kuin meikkitaiteilijan.
Ei ihme, sillä hän on Raili Hulkkosen tytär Jonna Håkansson, 41. Heissä on muutakin yhteistä kuin silmät.

Samaa puuta

Raili: Kun Jonna syntyi, en ollut vielä yksityisyrittäjä. Silti pystyin pitämään vain kolmen kuukauden äitiysloman.
Jonna: Äiti on kertonut, että kuljin joskus hänen mukanaan rintarepussa, joka oli 1970-luvulla harvinainen. Äidin töissä en muista olleeni.
Raili: Olen aina ollut sitä mieltä, että lapsi ei kuulu työpaikalle. Onneksi sekä minun että mieheni vanhemmat olivat aina valmiita hyppäämään Riihimäeltä junaan, jos tarvitsimme hoitoapua.
Jonna: Kun olin lapsi, äiti oli tosi usein työmatkoilla. Isovanhemmista tuli minulle poikkeuksellisen läheisiä, ja olin paljon kahdestaan isän kanssa. Isä ja minä söimme aina pussista tehtyä italianpataa. En ole koskaan ollut erityisesti äidin tai isän tyttö, mutta luonteeltani olen lähempänä äitiä. Isä on ihminen, joka ei todellakaan tee itsestään numeroa.
Raili: Minä ja Jonna olemme yhtä tomeria ja ulospäin suuntautuneita. Jonna on ehkä vielä sosiaalisempi.
Raili: Kun Jonna oli kuuden, aloimme tehdä joka vuosi ulkomaanmatkoja kahdestaan. Jonnalla oli paha astma, joten lähdimme monena keväänä allergiayhdistyksen kanssa Espanjaan.
Jonna: Matkustamme äidin kanssa edelleen. Äiti on ihana reissukaveri. Tykkäämme molemmat kävellä paljon. Välillä shoppailemme, välillä pysähdymme skumpalle ja tapaksille.

Kriisinpaikka

Raili: Jonna oli lapsena usein sairaalassa astman takia. Minulle on jäänyt mieleen yksi jouluaaton aatto. Minun ja Jonnan matka Virroille mummolaan keskeytyi, kun Jonnan hengitys vaikeutui. Olisin halunnut ajaa sairaalaan jo matkan varrella, mutta Jonna halusi huonosta ajokelistä huolimatta tuttuun Jorviin Espooseen. Sillä matkalla olisi ollut helppo tulla hysteeriseksi, mutta minun oli pakko pysyä rauhallisena.
Jonna: Sairastelin kuukausittain ja jäin koulusta jälkeen. En kuitenkaan usko, että minulle jäi traumoja edes sairaalassaolosta. Minusta tuli päinvastoin jonkinlainen Jorvin maskotti, olinhan siellä niin usein.
Raili: Tuntuu hurjalta muistella, että saatoin olla ties missä työmatkalla, kun tyttäreni oli sairaalassa. Varsinkin jälkeenpäin tuntuu, että olen ollut liian vähän oman lapseni kanssa. Ja että kyllä mieheni on joutunut joustamaan todella paljon.
Jonna: Yläasteella minulle tuli pieni kapinavaihe. Perinteiset ensihuppelit tuli koettua, mutta ei sen suurempaa. Minun ja äidin välillä ei tarvittu erityistä irtiottoa.
Raili: Jonnalla oli nuorempana aika lyhyt pinna, mutta se piirre hänessä on laantunut. Kun Jonna oli 15 tai 16, meillä oli Jonnan kaverien vanhempien kanssa vuorot teinien silmälläpidosta. Me halusimme pysyä ajan tasalla, joten kävelimme ja päivystimme viikonloppuisin kaupungilla.
Jonna: Meikkaamista äiti ei oikeastaan opettanut minulle. Esimerkiksi kausi, jolloin käytin sähkönsinistä ripsaria ja pinkkiä luomiväriä, oli ihan oma ideani.
Raili: Sekin oli aika kauheaa, kun sinulla oli irtoripsiä. Mutta en sanonut mitään.
Jonna: Äiti on näyttänyt minulle mallia, että nainen saa olla nainen. Vaikka olen nykyisin laiska meikkaamaan, pidän itsestäni hyvää huolta, kuten äitikin.

Naisen mallia

Jonna: Jotkut ystäväni ovat hämmästyneet, kun heille on selvinnyt, että Raili on äitini. Mieluiten olen hiljaa siitä, että äiti on julkisuuden henkilö. En ole itse koskaan halunnut julkisuuteen. Lapsena oli mallina joissain äidin jutuissa ja kahdessa äidin kirjassa.
Raili: Jonna työskentelee hoiva-alalla. Hän on huolehtivainen, tunnollinen ja luotettava työssään.
Jonna: Toivon, että minussa on samaa positiivisuutta kuin äidissä. Äiti ei ole juuri koskaan huonolla tuulella.
Raili: Äitinä olin ehkä liiankin ankara, mutta isoäitinä olen sallivampi. Lapsenlapsistani huolehdin aina ja annan vähän ohjeitakin, mutta Jonna pistää minut kuriin tarvittaessa.
Jonna: Jotain lapsiin liittyvää äiti saattaa sanoa, mutta ei hän koskaan neuvo, että näin tai näin.
Raili: Haluan lastenlastenikin ymmärtävän, että kaikkea ei voi saada ilmaiseksi, vaan asioiden eteen on tehtävä töitä. Jonnalle – ja yleensäkin nuorille äideille – korostan, että heidän pitää ottaa myös omaa aikaa.
Jonna: Äitinä olen ehkä vähän ylihuolehtivainen. Olen omassa perheessäni se, joka pitää kaikkia naruja käsissä ja on lapsille läsnä 24/7.
Raili: Kyllä se on niin, että naiset yleensä aina organisoivat ja huolehtivat asioista puolisoitaan enemmän.
Jonna: Elämämme muuttui isosti puolitoista vuotta sitten, kun äidin-äitini kuoli. Hän oli paras ystäväni, ja pystyin puhumaan hänelle kaikesta. Soitin mummolle joka päivä hänen viimeisten 15 elinvuotensa aikana.
Raili: Jonna myös hoiti kaikkia isovanhempiaan enemmän kuin minä ja mieheni.

Tässä ja nyt

Jonna: Annan äidille joka vuosi saman äitienpäivälahjan: käyn laittamassa parvekekukat äitienpäiväviikolla. Rakas isäni seuraa touhua vierestä ja tykkää, jos laitan mahdollisimman vähän istutuksia. Hän ne kukat joutuu kuitenkin hoitamaan. Äiti ei ole ihan hortonomi.
Raili: Kesällä olisi kiva, jos malttaisin olla kuukauden lomalla – tai ainakin kaksi viikkoa. Vietämme joka kesä yhteistä lomaa mökillä.
Jonna: Äiti vie lapsiani mustikkaan. Muistutan äitiä siinäkin, että haluan puuhailla koko ajan jotain. Minä ja äiti sisustamme mökkiä jatkuvasti.
Raili: Kotiemme välillä Espoossa on vain kaksi ja puoli kilometriä, Jonnan koti on siis hyvä kävelylenkin kohde.
Jonna: Äiti änkeää, rakkaudella, usein meille kotiin. On toki ihanaa, että äiti kuskaa lapsenlapsia ratsastukseen ja kouluun ja pappa tanssitunneille.
Raili: Minusta isoäitiys on maailman parasta. Olen onnellinen siitä, että minulla on läheiset välit niin Juusoon, 15, Lottaan, 11, kuin Inkaankin, 6. On ollut mahtavaa päästä näkemään heidän kasvunsa.”

Viva 5/2016

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti